Oula Palven neljän pisteen tahtipuikko heilui kolmen pisteen arvoisesti

LIIGA / Raportti
Otto Paajasen maalituuletus nähtiin ottelun aikana kahdesti.
HPK:n ja JYPin kohtaaminen oli kaksijakoinen. Kotijoukkueen neljän maalin johto suli kolmannessa erässä maalin mittaiseksi. Erikoistilanteiden sävyttämä ottelu sai lopulta ratkaisun ylivoimalla tehdyllä osumalla.

Vuoden vaihteen jälkeen reilusti otteitaan parantanut HPK kohtasi selvästi paremmin kaudesta suoriutuneen JYPin.

Vierasjoukkueen kannattajat joutuivat pureskelemaan kynsiään ensimmäisen kerran reilun seitsemän minuutin jälkeen, kun Juuso Vainio sai pahan näköisesti kiekosta ja jäi kentän pintaan. JYP-puolustaja nousi kuitenkin omille jaloilleen hetken kuluttua ja luisteli vaihtoaitioon aplodien saattelemana.

JYP sortui ottamaan ottelun mittaan jäähyjä, joiden myötä kotijoukkue pääsi hetkeksi jo neljän maalin karkumatkalle.

− Meillä oli tarkoitus pitää tänään meidän arvojen mukainen kivijalka kasassa, mutta emme siinä onnistuneet. Osa pelaajista ei vielä ymmärrä ammattilaisurheilun kovinta juttua, joka on täyden panoksen antaminen täydet 60 ottelua illasta toiseen. Olit sitten kuinka väsynyt tahansa, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen kommentoi joukkueensa otteita.

HPK meni tasaisesti liikkeelle lähteneessä ottelussa johtoon Teemu Turusen ylivoimaosumalla ensimmäisessä erässä. Kotijoukkueen maalivahti Emil Larmille oli jo kertynyt tuplasti torjuntoja vastustajan Eetu Laurikaiseen verrattuna.

Kotijoukkueen toisessa osumassa oli hieman onneakin mukana, kun kiekko pomppasi Oula Palven poikittaissyötöstä JYPin maalille. Otto Paajanen sai lopulta survottua kiekon sisään maaliin.

HPK teki kolmannen osumansa kahden miehen ylivoimalla. Palve laittoi namupassin takatolpalle, josta Eetu Tuulolalla oli helppo napauttaa kiekko verkkoon.

Palve teki hetken kuluttua HPK:lle jo neljännen maalin, kun Laurikainen ei saanut kiekkoa haltuunsa.

− Meidän alivoimapeli tökkii pahasti tällä hetkellä. Siinä on parannettavaa ja siitä otetaan kanssa koppia. Noustiin lähelle, mutta tolppaan taisi mennä se ottelun tasoitusosuma, JYP-valmentaja Virtanen manasi joukkueensa erikoistilannepelaamista.

JYP herää ottelun puolivälissä ja kääntää ottelun suunnan

Vierasjoukkue sai kuitenkin toisessa erässä mahdollisuuden kahden miehen ylivoimalla ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen. JYP sai ensimmäisestä osumastaan selvästi lisää potkua ja alkoi kääntää pelin suuntaa itselleen edullisempaan suuntaan.

Ensin Joonas Nättinen onnistui maalinteossa ylivoimalla. Mikko Mäenpää teki hetken kuluttua JYPille jo toisen osuman joukkueiden pelatessa tasakentällisin.

JYPin kolmannessa maalissa Jarkko Immosen laukaus yllätti kotijoukkueen maalivahti Larmin. Pelaajaruuhkan keskeltä lähetetty laukaus lipui maalivahdin patjojen alta maalin perälle.

Vierasjoukkue oli jo tasoittaa ottelun, mutta Joonas Nättisen laukaus kimposi maalitolpasta ulospäin. HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen otti tilanteessa aikalisän rauhoittaakseen joukkuettaan pyörityksen keskellä.

− Meillä oli 45-50 minuuttia todella hyvää pelaamista. Toisen erän loppu oli meiltä huono. Toki siinä oli meidän jäähyt ja kahden miehen alivoima. JYP sai maaleista vähän henkeä päälle, mutta joukkue hoiti hyvin 4−3-tilanteen, olivat Pennasen mietteet ottelun jälkeen.

HPK saikin pelinsä jälleen kasaan. Maalintekoon tarvittiin jälleen ylivoima, jonka tarjosi JYPin Robert Rooba kampituksesta saamalla jäähyllään. Kotijoukkueen viides osuma oli samalla Paajasen illan toinen onnistuminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo