JYP masensi HPK:n Louhivaaran osumilla: "Hyvä, ettei tuolla pomputtelulla voitettu"

LIIGA / Raportti
Ossi Louhivaara teki vierasjoukkueen molemmat osumat.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Tasapelejä tahkoamaan tottuneet HPK ja JYP eivät tuottaneet pettymystä tälläkään kertaa. JYP teki riittävän määrän töitä kolmannessa erässä ja liihotteli hakemaan lisäpisteen jatkoajalta.

HPK aloitti piparintuoksuisen illan kotikaukalossaan totutun räväkällä tavalla. JYP auttoi kotijoukkueen vauhtiin pääsyä Juuso Pullin jäähyn muodossa mutta hoiti erikoistilanteen tyylillä ilman takaiskuja.

JYP sai luistimen kunnolla liikkeelle, kun ensimmäistä erää oli pelattu reilut kymmenen minuuttia. Joonas Nättinen oli ahkerimmin laittamassa kotijoukkueen puolustuskuvioita nippuun.

JYP-luotsi Marko Virtanen oli tyytyväinen kolmannen erän esityksiin ottelun jälkeen.

− Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa ratkaista ottelu, mutta vähän tuntui jäävän kuti piippuun ratkaisupaikoissa. Olen erittäin tyytyväinen meidän nousuun viimeisessä erässä ja kokeneiden pelaajien panokseen, Virtanen iloitsi.

Hyvin ylivoimapelissä tällä kaudella onnistunut JYP sai mahdollisuuden mennä ottelussa johtoon, kun HPK:n Joni Tuulola sai hieman kyseenalaisen jäähyn estämisestä JYPin pelaajan kaatuessa.

Antti Karjalainen HPK:n maalilla sai venyä pariin otteeseen parhaimpaansa mutta onnistui pitämään ottelun lukemat nollissa.

HPK aloitti maalinteon ottelun toisessa erässä ja kotijoukkue hallitsikin peliä tasakentällisin. Teemu Turunen ohjasi Mathias Porselandin siniviivavedon maaliin ja maskin takaa laukausta katsellut Juho Olkinuora oli tilanteessa vailla mahdollisuuksia.

HPK sai kiittää JYPin heikkoa viimeistelyä tekemiensä virheiden jälkeen. Toisen erän torjuntatilastoja tasoitteli osaltaan HPK:n ottamat kaksi jäähyä, joiden aikana JYP pääsi pyörittämään peliä kotijoukkueen puolustusalueella.

Tasoittavaan osumaan syöttöpisteen saalistanut Janne Tavi puheli iloisena taistelun tauottua.

− Kyllä tässä on jatkoaikaa tällä kaudella harjoiteltu, kun lähes puolet otteluista on mennyt lisäajalle. Kyllä me tässäkin ottelussa loimme ihan riittävän määrän laadukkaita maalipaikkoja, mutta jostain syystä nyt ei vaan mene sisään. Joudumme tekemään tällä hetkellä ihan kohtuuttoman määrän työtä laittaaksemme kiekon vastustajan verkkoon, Tavi pyöritteli päätään.

HPK:lle ei maistunut - JYP otti ottelussa ohjat

JYP tasoitti ottelun ylivoimaosumalla kolmannessa erässä Jaakko Turtiaisen istuessa jäähyaitiossa. Ossi Louhivaara löi kiekon kotijoukkueen maaliverkkoon aivan maalin edestä.

Tasapelejä pelaamaan tottuneet joukkueet vievät ottelun tälläkin kertaa jatkoajalle. JYP otti lopulta Louhivaaran toisella osumalla lisäpisteen vietäväksi Jyväskylään.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen ei liiemmin antanut kiitosta joukkueelle.

− Meiltä huonoin ottelu pitkään aikaan puolustussuunnassa, ja annettiin melkoinen kasa huippupaikkoja vastustajalle. En voi missään nimessä olla tyytyväinen illan otteluun. Hyökkääminen kiinnosti kyllä, mutta puolustuksessa olimme paljon JYPiä perässä. Maalivahtia saamme kiittää siitä, että pääsimme jatkoajalle asti, Pennanen kommentoi.

− Minulla oli Lukko-pelin jälkeen naiivi usko, että olisimme oppineet jotain. Näköjään se menee niin, että pitää hävitä oppiakseen. Oli se hyvä ettei tuolla pomputtelulla voitettu peliä, Pennanen tuskaili.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo