Jukureille kolme pistettä videotarkistusten jälkeen: "Kalliit on lunnaat hylätystä maalista"

LIIGA / Raportti
HPK:n Antti Pennanen kritisoi tasoitusmaalin hylkäystä kuuluvasti.
HPK:n tasoitusmaalin hylkäys ei maistunut kaikille osapuolille. Jukurit oli koko ottelun maalin edellä ja otti kolme pistettä videotarkistusten jälkeen.

Jukurit aloitti ottelun sillä tehokkuudella, mihin se jäi edellisessä ottelussaan Kärppiä vastaan. Vierasjoukkue ohitti HPK:n maalivahti Emil Larmin ensimmäisellä laukauksellaan.

− Tänään ei saatu eroa kenttäpelissä. Ero tuli kuitenkin lopulta tulostaululle. Jos joku olisi tullut eilisen jälkeen kertomaan, että tänään tilanne on pelin jälkeen tämä. Olisin voinut lyödä vetoa mistä vaan, että näin ei käy, Jukurien päävalmentaja Risto Dufva kommentoi pelin jälkeen.

− Näin käy normaalisti vain joissain Hollywood-elokuvassa, mutta ollaan tyytyväisiä siitä, Dufva jatkoi.

Jukurit teki ottelun avausosuman ylivoimalla, kun HPK:n Robert Leino otti ensin hyökkäyspään jäähyn poikittaisesta mailasta.

HPK ei takaiskusta lannistunut, vaan kuittasi ottelun hetken kuluttua tasalukemiin Kristian Vesalaisen osumalla.

Jukureiden seuraava osuma meni hieman kotijoukkueen maalivahti Larmin piikkiin toisen erän alussa. Teemu Henritius löi kiekon etukulmasta sisään terävän hyökkäyksen päätteeksi.

Kotijoukkue tasoitti ottelun vielä saman erän aikana Oula Palven osumalla.

Hei me videotarkistellaan

Jukurit sai kiekon kolmannen erän alussa Larmin selän taakse, mutta maali oli siirtynyt pois paikaltaan ennen osumaa. Tuomarit hylkäsivät osuman videotarkistuksen jälkeen.

Larmille tuomittiin jäähy maalin siirtämisestä ja vierasjoukkue kuittasi tilanteen ylivoimalla Julius Vähätalon maalilla.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen haastoi maalin, kun vierasjoukkueen pelaajien luistimia löytyi maalivahdin alueelta maalin syntyessä. Tuomarit hyväksyivät osuman hetken tutkimisen jälkeen.

HPK onnistui myös ylivoimalla kolmannessa erässä, kun Jere Innala laittoi kiekon maaliin. Dufva puolestaan haastoi tämän osuman ja tuomarit hylkäsivät osuman.

− Tasainen ja tiukka peli. Vastustaja kamppaili hyvin ja olimme laitojen vieressä vähän jäljessä, Pennanen antoi tunnustusta vastustajalle.

− Kolmannen maalin hylkäämistä ihmettelen ja sitä syytä, että maali ei ollut paikallaan. Olen katsonut nyt sen koko vaihdon läpi. Siihen maaliin ei osu kukaan. Käsittämätön hylkäys tuossa tilanteessa ja sillä oli nyt kova hinta. Kalliit on lunnaat, Pennanen manasi ottelun ratkaisua.

Joukkueiden tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen oli siistiä ja tasaista vääntöä. Kiekko viihtyi läpi ottelun kaukalon keskialueella.

HPK sai ajoittain pitkiä hyökkäyspään pyörityksiä, mutta ne päättyivät usein kiekonmenetyksiin ilman laadukasta maalintekopaikkaa. Onnistuneen viimeistelyn jälkeen tuomarit käänsivät tilanteen vastustajan eduksi.

Jukurit vei lopulta videotarkistusten värittämästä pelistä kolme pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo