HPK vei "tuomarispedeilystä" kolme pistettä - "Oikea tulos, mutta myös väärä"

LIIGA / Raportti
Emil Larmi pelasi taas voitollisen ottelun maskin takana.
HPK:n ja Jukurien välistä ottelua voi kutsua monella termillä. Vierasjoukkueen osalta sitä kutsuttiin ottelun jälkeen tuomarispedeilyksi ja HPK:n puolelta selviytymistaisteluksi. HPK vei lopulta kolme pistettä onnistumalla paremmin maalinteossa.

Jukurit tarjosivat kotijoukkueelle pienen makupalan heti ottelun alussa ylivoiman muodossa, kun kultaista kypärää kantanut Zach Budish passitettiin jäähyaitioon jo 14 sekunnin pelin jälkeen.

HPK:n aikaisemmissa otteluissa hyvin suorittanut ylivoima ei saanut kuitenkaan tuulta alleen. Juhana Aho ei joutunut lainkaan torjuntatöihin vierasjoukkueen maalilla erikoistilanteen aikana.

Jukurit pääsivät myös kokeilemaan ylivoimalla ensimmäisessä erässä ja tulos jäi yhtä laihaksi. Kotijoukkueen veräjän vartija Emil Larmi joutui tosin tekemään lähes täyden päivätyön pitääkseen maalinsa puhtaana.

Jukurit hallitsi ottelun aikana kentän tapahtumia tasakentällisin pelatessa, mutta ylivoimapeli jatkoi yskähtelyä.

HPK aloitti ottelussa maalinteon joukkueen pelatessaan alivoimaa. Miro Ruokonen nosti kiekon maalin kattoon läpiajon päätteeksi Janne Lahden seuraillessa tilannetta jäähyaitiosta.

HPK:n otti aikalisän toisen erän lopussa antaakseen lepoaikaa pelaajille pitkän kiekon jälkeen.

Pelaajat kiittivätkin valmentajaa tekemällä ottelun toisen osuman seuraavassa vaihdossa. Osuman viimeisteli Kristian Vesalainen.

Aholle oli kertynyt torjuntoja Jukurien maalilla vasta seitsemän, kun Larmilla niitä oli jo yli 20.

Jukurien päävalmentaja Risto Dufva ei huokunut tyytyväisyyttä ottelun jälkeen.

− Tulosta lukuun ottamatta se meiltä ihan kelpo esitys. Hallitsimme peliä varsinkin ottelun alussa, mutta emme pystyneet tekemään maalia.

− 2−0 on kyllä ihan oikea tulos, mutta myös vähän väärä tulos, kun katsoo mitä siellä pelissä tapahtui. Vastustaja oli tehokkaampi maalintekopaikoissa. Emme kuitenkaan taipuneet ja olimme ihan oikealla asialla läpi ottelun. Vähän se tuomarispedeily lopussa sotki meidän peliä ja vei parhaat energiat.

HPK onnistui illan mittaan myös ylivoimalla. Kolmannen osuman upotti Eetu Tuulola Jukurien Ilmari Pitkäsen istuessa rangaistusta kampituksesta.

Jukurit saa maalijyvän kohdilleen ja aloittaa takaa-ajon

Jukurit aloitti takaa-ajon Teemu Suhosen tekemällä osumalla. Vierasjoukkueen myllytys HPK:n kenttäpäädyssä oli nähty jo monesti illan aikana, mutta tällä kertaa Larmi joutui antautumaan paineen edessä.

Kotijoukkueen kultakypärä Oula Palve otti jäähyn hetki kavennusmaalin jälkeen ja tuloksena oli jälleen vaarallinen tilanne HPK:n maalilla. Tilannetta käytiin tarkastamassa myös videolta, mutta tuomari levitti lopulta kätensä kotiyleisön iloksi.

Vierasjoukkue tuli kuitenkin jo maalin päähän kolmannen erän puolivälissä Suhosen toisen osuman myötä.

Jukurit otti aikalisän ja sen myötä maalivahdin pois maaliltaan vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun päätösvihellystä.

Ottelun tasoitus oli lähellä, mutta HPK vei lopulta kolme pistettä maalin marginaalilla.

− Alku oli meille hankala, mutta päästyämme siitä yli pystyimme keskittyä olemaan henkisesti sitkeitä. Tiesimme kyllä Jukurien vahvuudet ja he tulivat sitkeästi pelin loppuun saakka. Kestimme kuitenkin rynnistyksen ja ollaan tietysti tyytyväisiä pisteisiin, HPK:n valmennusjohdon Timo Turunen kiitteli joukkueen otteita.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo