Maltillinen kiekottelu kaatoi HIFK:n prässin

LIIGA / Raportti
Kevin Lankisen maalilla riitti tapahtumia.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Hämeenlinnassa kaksi aiemmissa otteluissaan tuskaillutta joukkuetta kohtasivat. Kotijoukkue HPK onnistui voittamaan kiekkokontrollinsa turvin aktiivisesti karvanneen HIFK:n 2-1.

Avauserässä henkistä yliotetta haettiin kahdella keinolla. HPK pyrki saamaan vastustajan pinteeseen kiekon kanssa, HIFK ilman kiekkoa.

Helsinkiläiset selvisivät HPK:n pitkistä pyörityksistä suhteellisen kuivin jaloin, ainoastaan Joonas Lehtivuoren maalinedustalta sutima osuma oli tahrana kilvessä. Vaikka Kevin Lankiselle kertyi peräti 17 torjuntaa, ei HPK päässyt aivan huippupaikoille.

HPK vastasi HIFK:n aggressiiviseen karvaukseen maltillisella kiekottelulla, mutta ilman takaiskuja ei kotijoukkuekaan selvinnyt. HPK:n huolimaton pelaaminen purkukiekossa avasi paikan Juhamatti Aaltoselle, joka pääsi nokikkain Emil Larmin kanssa ja veivasi limpun verkkoon.

Näyttäviä ja puhtaita taklauksia 

Lauantai-illan kamppailussa taklauspeliä kovennettiin toiseen erään. Illan näyttävimmästä töötistä vastasi HIFK:n järkälemäinen puolustaja Joe Finley, joka tööttäsi Otto Paajasen vaihtopenkille. Myös HPK:n Juho Keränen esitteli taklaustaitojaan HIFK:n Juuso Salmelle

Karvaustaan lisännyt HPK siirtyi takaisin johtoon, kun Severi Sillanpää pääsi kiekonriistonsa jälkeen iskemään komean sommitelman päätteeksi kiekon Lankisen selän taakse. Maalin lisäksi kotijoukkueelle tuli myös takaisku, kun kultakypärä Janne Lahti joutui jättämään pelin kesken.

HIFK:llakin oli paikkansa. Paras paikka aukesi Roope Hintzille, joka joutui edellisessä vaihdossa Lehtivuoren taklaamaksi. Hetken penkillä puhalleltuaan Hintz polki kuitenkin vauhdilla läpiajoon, mutta Larmi veti pidemmän korren.

Törmänen nukahti, Finley tööttäili

Päätöserässä HIFK pääsi paremmin peliin kiinni. Kolmannen erän lopulla HPK-käskijä Antti Pennanen otti aikalisän vieraiden pitkän pyörityksen päätteeksi. Erän kohokohdaksi jäi lopulta Finleyn illan toinen komea taklaus, jonka kohteena keskialueella oli Sillanpää.

HIFK-valmentaja Antti Törmänen otti Lankisen pois maalilta vasta viimeisellä minuutilla, vaikka kiekko oli ollut jo aiemmin pitkään hyökkäyspäässä.

Joukkue sai vielä aikalisän jälkeen paineen HPK:n päätyyn, mutta Larmi ei ollut yllätettävissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo