TPS tyrmäsi HIFK:n salamaiskuilla - Virtanen ja Finley suihkuun

LIIGA / Raportti
TPS-pelaajista Jasper Lindsten onnistui maalinteossa myös perjantaina.
Kuva © Timo Savela
Ottelu Helsingissä kääntyi TPS:n eduksi ensimmäisessä erässä. 4-2-voittoon edenneet turkulaiset hallitsivat ottelua tiiviimmän viisikkopelinsä avulla. Raskaan sarjan edustajista Jonne Virtanen sekä Joe Finley nahistelivat itsensä suihkun puolelle.

Ensimmäisen erän alussa kiekosta käytiin kiivasta kamppailua. TPS sai ensin luotua tilanteen poikasta, mutta HIFK-pelaajat roikkuivat tiukasti iholla eikä ylimääräistä tilaa ollut. Kotijoukkueen puolelta pirteitä otteita esitti ensimmäisessä erässä Roope Hintzin johtama vitja. HIFK-fanit huokailivatkin muutamaan otteeseen ketjun päästessä hyville maalintekopaikoille.

Ensin onnistuivat vierailijat. Dave Spina sai kiekon haltuunsa ja syötti toista laitaa viilettävälle Erik Thorellille. Ruotsalainen toimitti kanuunalaukauksella kiekon häkkiin. TPS:n toinen osumakaan ei ollut kaukana Juuso Salmen istuessa jäähyllä. Oskari Siiki pääsi kahteen otteeseen nokikkain HIFK-molari Kevin Lankisen kanssa, mutta epäonnistui yrityksissään. 

HIFK:n erikoistilannepelaamiselle oli asetettu kovat odotukset tiistain kierroksen onnistumisien jälkeen. Kilpirinnat lunastivat ne Spinan huitoessa itsensä rangaistuskoppiin. Ylivoimaviisikko käytti kiekkoa viisaasti lavasta lapaan ja Miro Heiskanen ampui joukkueensa tasoihin Hintzin ja paluun kaukaloon tehneen Juhamatti Aaltosen syötöistä.

Ottelu ei edennyt tasatilanteessa pitkään, sillä jo seuraavalla minuutilla taululla komeili vierasjohto 1-2, kun Eric Perrin taituroi kiekon Lankisen selän taakse. Johto-osuma ruokki vierasjoukkueen halua yrittää kahta kovemmin, ja pian numerot muuttuivat taas.

Lankisen maalin edessä oli miestä kuin meren mutaa eikä maalivahti nähnyt Henrik Tallinderin maalille lähettämää kiekkoa. Erän lopussa HIFK yritti vielä saavuttaa otetta, mutta ei pystynyt ohittamaan TPS:n maalia vartioinutta Oskari Setästä.

− Olimme hallitsevampi osapuoli viisikkopelissä ja se on tietysti hyvä juttu. Olen myös erittäin iloinen nuoriso-osastomme osaamisesta, kertoi TPS-valmentaja Ari-Pekka Selin ottelun jälkeen.

Tilanneköyhästä toisesta erästä kuumaan kolmanteen

Toisessa erässä kumpikaan ei päässyt niskan päälle tilanteiden rakentelun kariutuessa mailaviidakkoon. Corey Elkins onnistui tuomaan Tomi Tuomiston syötöstä HIFK:n maalin päähän erän alkupuolella, kun kaksikko pääsi täysin vapaaksi Setäsen vartioiman veräjän edustalle. Kolmas erä alkoi vierasjohdossa 2-3.

Kolmannessa erässä molemmat jaksoivat vielä yrittää, mutta tiivis puolustuspelaaminen hankaloitti maalipaikkojen luomista. Topi Taavitsainen sai kokea tilanpuutteen nahoissaan, kun HIFK-puolustaja Joe Finley kolasi miehen jäähän saaden kahden minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta.

Otteet kovenivat ylivoiman edetessä ja miestä meni nurin maalin edessä. Se ei estänyt Jasper Lindsteniä sutimasta kiekkoa häkkiin. Erän lopussa Finley sai tililleen lisää jäähyminuutteja, kun nahina Jonne Virtasen kanssa meni painiksi. Kaksikko pudotti hanskansa, muttei ehtinyt varsinaiseen toimintaan Virtasen menetettyä tasapainonsa. Kaksikolle tuomittiin pelirangaistukset väkivaltaisuudesta.

HIFK:n loppukiri ei tuottanut tulosta ja turkulaiset korjasivat kolmen pisteen potin Helsingistä numeroin 2-4 ja kasvattivat voittoputkensa jo neljään otteluun.

Arttu Luttisen ja Juhamatti Aaltosen palaaminen kaukaloon oli hyvä juttu. Tietysti minua harmittaa, että kotona takkuaa tällä tavalla. Meidän pitäisi löytää tapa hommata enemmän jäähyjä vastustajalle. Silloin varmasti syntyisi enemmän tulostakin. On tässä mietitty myös sitä, että annammeko liian helposti periksi paineen alla, pähkäili HIFK-luotsi Antti Törmänen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo