Videonauhat käytössä Helsingissä, ottelu ratkottiin jatkoilla

LIIGA / Raportti
Ari-Pekka Selin sekoitti lopussa kaikki ketjut.
Helsingin kiekkoillassa ei HIFK:n ja Sportin välillä käydyssä kamppailussa maalipaikoilla herkuteltu. Yleisö ilmaisi äänekkäästi tyytymättömyytensä molempien joukkueiden pelaamiseen ja tuomarilinjaan. HIFK:n maalia tarkisteltiin kahdesti videolta.

Ottelun ensimmäiset minuutit enteilivät vauhdikasta kiekkoiltaa. Peli aaltoili mukavasti päästä päähän, mutta kumpikaan ei saanut rakennettua varsinaisia maalintekopaikkoja. Kotijoukkueelle tarjottiin tilaisuutta ottaa kuskin paikka, kun Tommi Tikka sai jäähyn poikittaisesta mailasta. Umpisurkea ylivoimapeli ei tuottanut tulosta.

Erikoistilanteesta HIFK sai kuitenkin virtaa, ja Sport roiski pitkiä kiekkoja kotiyleisön buuatessa vieraan ratkaisuille. Tässä vaiheessa vaasalaisjoukkueen valmentaja Tomek Valtonen otti aikalisän. Juhani Tyrväiselle tuomittu rangaistus antoi Sportille tilaisuuden mennä johtoon, mutta HIFK:n alivoimanelikko nollasi vieraiden ylivoiman.

Lopussa pelattiin kovemmin ottein ja Jarkko Malinen koki kovia saatuaan kiekon naamaansa. Haaveri ei kuitenkaan estänyt hyökkääjää jatkamasta peliä. 

Läpipelin hyvin pelannut Vili Sopanen oli ensimmäisen erän viime hetkillä viedä HIFK:n johtoon maalinkulmalta, mutta summeri saatteli joukkueet erätauolle tiukassa tasatilanteessa.

Vieras otti johdon toisessa erässä

Toisessa erässä HIFK hallitsi niin kiekollista peliä kuin jäähytilastojakin. Sport puolestaan alkoi saada ylivoimapeliään rullaamaan ja Aleksi Ainali käytti kiekon maaliraudoissa. Markus Nenosen unelmapaikan puolestaan nollasi HIFK-maalilla vahtivuorossa ollut Kevin Lankinen

HIFK oli päästä yllättämään Sportin alivoimalla Sopasen ja Tyrväisen johdolla, mutta ottelun ensimmäinen maali nähtiin vasta toisen erän kääntyessä ehtoopuolelle. Tomi Körkkö pujotteli HIFK-maalille ja suti laukomansa kiekon verkkoon.

0−1-takaa-ajotilanteessa Tyrväisen sanat HIFK:n omassa erätaukohaastattelussa kertoivat paljon:

− Olemme aika huonoja tällä hetkellä.

Kolmanteen erään Sport luisteli uudella ilmeellä ja onnistui paineistamaan HIFK:n alakertaa. Kotijoukkueen tekeminen oli todella tahmeaa, kun vieras puolusti HIFK-hyökkäyksen kulmiin. Paras maalintekopaikka siunaantui punanutuille jälleen alivoimalla, kun Patrick Carlsson ja Micke-Max Åsten ajoivat kovaa maalille.

− Sport ansaitsi johtomaalinsa. Me jouduimme aika tavalla pumppaamaan saadaksemme tulosta aikaan. Emme löytäneet rentoutta pelata ja sotkimme jopa kaikki ketjutkin viimeiseen erään, pähkäili HIFK-käskijä Ari-Pekka Selin.

Kotiyleisön toivo kolmesta pisteestä oli herätä erän puolessa välissä, kun Elias Ulander laukoi kovaa siniviivasta 1−1-tasoituksen. Tuomari levitti kuitenkin kätensä vedoten maalivahdin häirintään. Tilanne sai kilpirinnat sisuuntumaan, ja muutamaa hetkeä myöhemmin Sopasen tolppaan toimittaman laukauksen maaliin toimitti Ville Varakas. Tätäkin tilannetta tarkisteltiin videolta.

− Tämä muistutti kovasti edellistä peliämme Lappeenrannassa. Emme saaneet luotua kovin paljon maalipaikkoja tänäänkään ja peli oli meille todella vaikea 60-minuuttinen. Niin se vain menee, että jos kiekottomat pelaajat eivät kaikki tee töitä, niin tulosta ei synny. Täytyy myös muistaa, että Sport pelasi erittäin hyvin tänään. Näkihän sen kaikesta, että vieras oli tullut tänne tänään antaakseen kaikkensa, lopetti Selin.

Tasoitusosuman jälkeen ei maaleja enää varsinaisella peliajalla nähty. Kotivoiton kruunasi kovalla laukauksella Carlsson jatkoajalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo