Humalojan hurja ilta ei kantanut − HIFK marssi jatkoon

LIIGA / Raportti
HIFK juhli myös torstaina.
Kuva © Sami Kemppainen

Ottelun avauserää kuvasti hermostuneisuus ja rikkonaisuus. Molemmat joukkueet pyrkivät rikkomaan vastustajan avauspelaamista tiiviillä trap-pelaamisella. Molemmat joukkueet onnistuivat tässä hyvin.

HIFK näytti vaarallisuuttaan aina hyökkäysalueelle kontrolloidusti päästyään. Joukkue mätki kasaan komean määrän maalipaikkoja niin tasakentällisin kuin auenneilla ylivoimilla, mutta kiekkoa ei saatu edes tyhjään maaliin.

Kärpät iski erän ainoan maalin heti ensimmäisen jäähynsä perään, kun Miska Humaloja pääsi sutimaan kiekon lähes tyhjään maaliin. Maali käänsi otetta Kärppien haltuun, mutta lisämaaleja ei avauserässä tullut. Ongelmana oli se, että Kärpät ei saanut laukauksia kohti Kevin Lankista.

Toinen erä alkoi tasavajaalla Kärppien ohuessa hallinnassa, mutta kun joukkueet palasivat tasakentällisiksi, HIFK:n ilme oli aktiivisempi ja liikkuvampi. Isäntien nelosketju sai Kärpät hätää kärsimään. Reilun kolmen minuutin pelaamisen jälkeen Daniel Grillforsin laukaus tasoitti lukemiksi 1−1.

Maali alkoi jälleen osoittaa pelin suuntaa voimakkaasti. Toisen erän hyökkäyspään lyhyempi vaihtomatka sopi HIFK:lle erinomaisesti, sillä joukkue pääsi erinomaisesti kiinni suurimpaan vahvuuteensa, pitkään hyökkäyspeliin. Tämän tuloksena nähtiin myös isäntien johto-osuma, kun Tomi Tuomisto viimeisteli Corey Elkinsin upeasta esityöstä.

Myös puolustusalueella paketti oli kunnossa, sillä Kärppien pyöritykset katkesivat sen verran nopeasti, että helsinkiläisille riitti energiaa nopeisiin vastahyökkäyksiin. Tästä parhaana esimerkkinä tilanne, josta Juhamatti Aaltonen pääsi laukomaan rangaistuslauksen. Aaltonen ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Jussi Rynnästä.

Sailio esillä hyvässä ja pahassa

Kärpät sekoitti ketjujaan päätöserään. Broc Trotter ja John Albert saivat kolmanneksi lenkikseen Toni Kähkösen, mikä piristi ulkomaalaisten peliä selkeästi. Ketju toi Kärpät myös heti erän alussa jälleen tasoihin.

Ketjujen sekoitus kostautui heti perään, kun Antti Kalaputaan ympärille kasattu ketju oli ottavana osapuolena, kun Juuso Puustinen vei isännät 3−2-johtoon.

Tämän jälkeen pelin kuva meni rikkonaiseksi, kun molemmat joukkueet sortuivat jäähyilyyn. Kovia otteita nähtiin myös ilman jäähyjä, kun Jari Sailio taklasi Jasse Ikosta kovaotteisesti. Sailio näytti taklaavan Ikosta päähän, mutta tilanteesta ei vihelletty jäähyä. Tämä herätti helsinkiläisyleisön valtaisaan vihellyskonserttiin.

Nelosketjun romuluinen laituri hiipi vielä voimakkaammin HIFK-fanien ihon alle tarjoilemalla Humalojalle tasoituspaikan, josta sentteri ei erehtynyt. HIFK:n viimeisten minuuttien passivoituminen kostautui reilut kaksi minuuttia ennen pelin loppua.

Jatkoaika alkoi HIFK:n hallinnassa, kun Shaun Heshka rikkoi Lennart Petrelliä heti jäähynarvoisesti. Ylivoima jäi staattiseksi Kärppien tiiviin alivoimapelin takia, mutta heti ylivoiman jälkeen ratkaisu tuli.

Tomi Tuomisto toi kiekon vahvasti alueelle ja lopulta kovia kokenut Ikonen sai latoa irtokiekon tyhjään maaliin.

Näin HIFK marssi 4−3-voitolla jatkoon otteluvoitoin 2−0. Joukkueen puolivälierät alkavat ensi tiistaina joko Tapparaa tai TPS:aa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo