Ainut jäähy kostautui, salamamaalit eivät taanneet kolmea pistettä

LIIGA / Raportti
Jasse Ikonen yritti monasti, mutta Pekka Tuokkola oli vahvempi.
Vaikka ottelu Helsingissä oli kotijoukkueelle kosmetiikkaa, riitti pelissä menoa ja meinikiä. Ottelussa edettiin aina voittolaukauskilpailuun, jossa vieras oli vahvempi. Rangaistuksia kolmeen erään mahtui yksi kappale.

HIFK tuli ensimmäiseen erään energisenä ja loi painetta vieraspäätyyn. Hurrikaanipaidat onnistuivat kuitenkin pelaamaan punanutut pois maalipaikoilta läpi koko erän ahdistelemalla vastustajan kulmauksiin.

Erän edetessä JYP rupesi saamaan myös langan päästä kiinni, mutta yritykset yllättää HIFK:n maalilla torjunut Niklas Bäckström jäivät juonimisen tasolle. Paras paikka oli Joonas Nättisellä, joka pääsi lähietäisyydeltä kokeilemaan laukausta, kun kiekko lipui kulmaväännöstä maalinedustalle.

Vauhtia riitti läpi ensimmäisen erän ja tilastomerkinnät pysyivät nollassa. HIFK:n agressiivinen karvaus mahdollisti kotijoukkueelle pitkiä pyörityksiä, mutta sekä Pekka Tuokkola että Bäckström selvisivät todella helpolla.

Kotijoukkueen onistuminen ei lannistanut vierasta

Toisen erän edetessä molempien joukkueiden panostus puolustuspelaamiseen alkoi lepsua ja maalipaikkoja avautua. Bäckström villitsi kotiyleisön komealla hanskatorjunnalla, kun Mikko Salmio pääsi läpiajoon. Pian tämän jälkeen JYP tuli taas, mutta kotijoukkue säästyi takaiskuilta.

Erän puolessa välissä sitten tapahtui. Jasse Ikonen pommitti siniviivalta ja Kai Kantola oli sohimassa pikkumustaa Tuokkolan selän taakse. Kantolan ensimmäinen maali punaisessa paidassa ei lamaannuttanut yhtä kevään nousujohteisimmista joukkueista. JYP sai luotua painetta hyökkäyspäätyyn ja lopulta helisi, hieman onnekkaastikin. Ossi Louhivaara toimitti kiekon verkkoon Lennart Petrellin ja Joe Finleyn ruhojen kautta.

Vajaa minuutti myöhemmin taululla komeilivat numerot 1-2, kun Jani Tuppurainen paahtoi vasenta laitaa sisälle ja laukoi joukkueensa vierasjohtoon Nättisen ja Urho Vaakanaisen syötöistä. Torjunnat olivat 16-5 kahden erän jälkeen JYP:n hyväksi.

Ensimmäinen rangaistus tuo tasoitusmaalin

Mikäli ensimmäisen erän alku oli ollut kotijoukkueen, vei JYP pitkälti kolmatta erää haluamaansa tahtia. Erän puoliväliin tultaessa Tuokkolalle ei oltu kirjattu kolmannessa erässä yhtään torjuntaa. Michel Miklik tarjosi kotijoukkueelle mahdollisuuden tulla tasoihin ylivoimalla, kun ottelun ensimmäinen rangaistus näki päivänvalon.

Kauan ei HIFK kiekkoa pyöritellyt. Juuso Puustinen laukoi ja Roope Hintzin paikan ykkösketjun keskellä ottanut Tomi Tuomisto latoi tilanteeksi 2-2. Jatkoajalla kummallakin oli paikkansa. Joonas Rask ihastutti kauniilla pirueteilla ja JYP läpiajoilla. Maalivahdit olivat tehtäviensä tasalla ja ratkaisua haettiin voittolaukauskilpailusta. Ratkaisun toi JYP:lle Nättinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo