Helsingissä ei hattutemppuja - HPK:n vierasvoiton toi Severi Sillanpää

LIIGA / Raportti
Severi Sillanpää toi voittomaalillaan HPK:lle pisteet.
Helsingissä pelattu ottelu tarjosi tasaisen kamppailun, josta tilanteita ei puuttunut. Kotijoukkueen pääarkkitehteinä toimivat Juhamatti Aaltonen ja Corey Elkins. HPK:n näkyvintä osastoa edusti Philippe Cornet kahdella maalillaan. HIFK suli kolmannessa erässä ja HPK voitti 5-3.

Ottelun alku todisti, että molemmat todella halusivat päästä seuraavan päivän ilotuliteriehaan voitolla. HPK sai heti aluksi juonittua kuvion HIFK:n kokoonpanoon palanneen Niklas Bäckströmin vartioimalle maalille.

Ensimmäinen tilastomerkintä oli kuitenkin HPK:n Teemu Turuselle vihelletty rangaistus. Hyökkääjä käytti mailaa turhan hanakasti ja Corey Elkins meni pitkin pituuttaan.

Ensimmäinen ylivoima ei tuonut tulosta ja lukemat säilyivät samoina. Thomas Nykoppilla oli oiva tilaisuus viedä kotijoukkue maalin johtoon, kun hyökkääjä pääsi kasvokkain HPK-maalivahti Emil Larmin kanssa. Yrityksestä uupui kuitenkin se viimeinen kikka, jolla maalivahti olisi mennyt vipuun.

Erän ollessa puolessa välissä HIFK-hyökkääjä Mikael Johansson paahtoi hyökkäysalueelle, ja punanutut saivat luotua tilannetta, jolloin HPK:lle vihellettiin ottelun toinen jäähy. Erikoistilannetta ehdittiin pelata vain noin 15 sekuntia, kun tapahtui se, mitä kotiyleisö oli pitkään odottanut: Juhamatti Aaltonen pyssytti HIFK:n 1−0-johtoon ylivoimalla. Syöttöpisteet saivat Elkins ja Teemu Eronen.

− Tulimme hyvällä energialla ja meinigillä. Voitto oli uuteen vuoteen tavoitteena. Ikävää, että kaveri pääsi kuin varkain mukaan peliin, HIFK-luotsi Antti Törmänen kertoi.

HPK nousi salamamaaleilla edelle - HIFK vastasi

Hämeenlinnalaisvieras ei lamaantunut. Juha Koivisto pääsi kuin varkain tuomaan joukkueensa tasoihin erän loppupuolella. Vajaa minuutti tästä eteenpäin ja Philippe Cornet oli pahanteossa. Laitahyökkääjä pääsi kurittamaan kotijoukkuetta läpiajosta.

Viimeisillä minuuteilla nähtiin vielä yksi maali, kun Miihkali Teppo jätti oivaltavasti kiekon Elkinsille, joka sivalsi vihaisesti siniviivasta HIFK:n tasoihin 2-2.

Toisen erän alussa maalin tehnyt Elkins hölmöili itsensä syntikoppiin. Kerhon erikoistilannepeli jauhoi tyhjää eikä tulosta tullut. Yhdysvaltalainen kuittasi erheensä pohjustamalla kotijoukkueen seuraavan osuman.

Aaltonen yllätti Larmin toistamiseen laukauksellaan erän puolessa välissä. Toisen syöttöpisteen sai taas Eronen. Erätauolle lähdettiin lopulta lukemissa 3-3, kun Cornet onnistui tuomaan joukkueensa jälleen peliin mukaan.

HPK vierasvoitolla vuoteen 2017

Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä, ja lopulta iski HPK. Severi Sillanpään onnistui maalin edustalta, kun HPK voitti päätyväännön. Joukkue sai tästä vettä myllyyn ja loi lisää paikkoja hyökkäyspäätyyn.

− En tiedä miksi jäädyimme kolmannessa erässä, mutta se oli kokonaan Kerhon. Ollaan pohdittu, että iskeekö meihin paniikki, kun kolmannet erät eivät tuppaa menemään nappiin.

HIFK oli vastaavasti isoissa vaikeuksissa vieraan johto-osuman jälkeen päästä edes omista pois. Kotijoukkueen fanit vaativat huudoilla omiaan heräämään. HIFK-luotsi Törmänen päätti ottaa aikalisän.

Tämäkään ei enää auttanut uudesta yrittämisestä huolimatta. Otto Paajanen sinetöi kolme pistettä Hämeenlinnaan laukomalla kiekon tyhjään rysään.

− Kyllä kolme maalia pitäisi voittoon riittää, mutta annoimme vastustajalle luvattoman helpolla ne heidän osumansa, analysoi Törmänen pelin jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo