Sport löysi kaivatun tehokkuuden Porista

LIIGA / Raportti
Sportin kultakypärä sonnustautui maalinteossa.
Kuva © Harri Bragge -www.hb-photography.fi-
Sport ei lannistunut Ässien samanlaisesta alkuvireydestä ja vastasi tuleen tulella toisessa erässä. Edellisen kerran Sport on tehnyt kolme maalia samassa erässä joulukuun alkupuolella Jyväskylässä. 5−3-lukemin Sport nappasi kaikki kuusi pistettä yhden vuorokauden sisällä.

Ottelun tempo jatkui siitä, mihin Kuparisaaressa jäi. Ässät hyökkäsi vahvasti Sportin päätyyn, ja tällä kertaa hyökkäykset kantoivat hedelmää. kun Jere Seppälä onnistui peittoamaan Mika Järvisen.

Jarno Kärki oli joukkueensa näkyvimpiä kenttäpelaajia eilisiltana Vaasassa, ja hyökkääjä haki lisää paikkoja myös Isomäellä. Tulostakin tuli, kun Kärjen kaunis laukaus löytyi kirurgiveitsen tarkasti ylänurkasta.

Tasoihin ja johtoon alle viidessä minuutissa

Sport ei näyttänyt lannistumisen merkkejä vaan sai käänettyä paineen myös porilaisten puolelle. Tomek Valtosen perjantaina suitsuttama Markus Nordlund nousi kiekon kanssa rohkeasti yrittäen vanhanaikaista rystypuolelta, ja Ville Viitaluoma sai viimeisteltyä tilanteen 1−2-kavennusmaaliksi.

Aleksi Ainali teki vain hetkeä myöhemmin maalin, mutta pitkän videotarkistuksen jälkeen osuma tulkittiin potkumaalina. Tuomio ei kuitenkaan latistanut Sportia, ja Kärjen toimiessa epäonnensoturina Otto Karvisen syöttöyritys nosti vaasalaisvieraat tasoihin.

Alle puolen minuutin päästä Ässät sortui rikkeeseen, ja Matti Lamberg lunasti ylivoimalla 3−2-johtoaseman vain kolme sekuntia kiekon tiputtamisesta.

Ässät havahtui synkästä hetkestään ja painoi viimeisessä erässä täysillä päälle. Kova vääntö ajoi Sportin vaikeuksiin, ja Niko Ojamäki survoi väkisin 3−3-tasoitusosuman Järvisen hukattua kiekon.

Tasaväkinen vääntö, puolustaminen ja kaksinkamppaileminen jättivät maalivahtien työskentelyt vähälle, mutta kumpikin veräjänvartija oli hereillä.

Viitaluoma onnistui ottelun lopuilla toisen kerran ohittamaan Andreas Bernardin, mikä pakotti Jyrki Ahon pelaamaan isolla riskillä. Aikalisän käyttö ei tuottanut porilaisille kaivattua tulosta, ja Tuomas Vänttinen löi viimeisen naulan arkkuun tyhjään maaliin heitolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo