HPK taituroi Ässät nurin - Vesalainen kuritti kotijoukkuetta kahdesti

LIIGA / Raportti
18-vuotias Kristian Vesalainen hyydytti Ässien loppukirin kahdella maalillaan.
HPK hurjasteli avauserässä kolme ylivoimaosumaa, eikä Ässät pysynyt lainkaan mukana. Kotijoukkuekin osui lopulta, mutta Kristian Vesalaisen kaksi taidokasta osumaa nostivat hämeenlinnalaiset lopulta 5−2-voittoon

Ässät pelasi perjantaina erittäin vahvan vierasottelun JYPiä vastaan, mutta se sama energia ja tehokkuus ei siirtynyt kotikaukaloon lauantaina HPK:ta vastaan.

Ottelun alku oli kotijoukkueen kannalta erittäin huono, kun Ben Blood otti kaksi kahden minuutin kampitusjäähyä samaan vaihtoon ja HPK kuritti välittömästi Joonas Lehtivuoren ja Teemu Turusen taidoikkailla osumilla. Ylivoiman kapellimestarina toimi loistavalla pelipäällä ollut Oula Palve.

Ässien nelosketju juoni nopeasti kavennusosuman, mutta avauserän loppuun Mathias Porseland tykitti siniviivalta kauden avausmaalinsa - niin ikään ylivoimalla. HPK oli vahvasti kuskin päällä, eikä kotijoukkue päässyt juuri maalipaikkoja luomaan.

Peli kääntyy peilikuvaksi

Ottelun toinen erä oli kuin peilikuva ensimmäisestä. Emil Larmi oli HPK-maalilla kiekkosateessa, eikä ässävahti Henri Kiviaholle juuri torjuttavia tilanteita tullut. Vierasjoukkue teki tukun virheitä ja Ässät pääsi painostamaan, mutta ei kotijoukkue silti kovin lähelle päässyt - siitä piti huolen HPK:n päävalmentaja Antti Pennasen haasto.

Kapteeni Matti Kuparisen kauden avausmaali toi hetken lohtua lukemien muuttuessa 2−3:een, ja tasoihinkin Ässät pääsi, mutta tuo osuma kuitenkin hylättiin. 

Ottelun puolen välin paikkeilla ässähyökkääjä Philip Mcrae hävisi aloituksen HPK:n päädyssä, mutta Ässät onnistui silti saamaan kiekon maaliin vain neljä sekuntia aloituksesta. Pennanen haastoi tilanteen ja maali hylättiin maalivahdin estämisen takia. Sami Lähteenmäki osui maalin edustalla Larmiin maalin syntyhetkellä, mutta kontakti vaikutti varsin vähäiseltä.

Kylmä suihku tuli pataporukan niskaan vain 12 sekuntia ennen erän päätöstä. 18-vuotias Kristian Vesalainen esitti viileän yksilösuorituksen, jossa hän ohitti koko edes takaisin säntäilleen ässäpuolustuksen ja viimeisteli varmasti vierasjoukkueen kahden maalin johtoon.

Loppu kosmetiikkaa - Vesalaiselle illan toinen

Ensimmäinen erä HPK:n, toinen Ässien ja kolmas tasaista. Ihmeitä ei päätöserä tuonut. Kotijoukkue yritti kaikin keinoin kiriä ensin rinnalle ja sitten ohi, mutta maalinteossa onnistui tästä huolimatta vierasjoukkue.

Vesalainen ohjasi ylivoimalla taidokkaasti puolustaja Lehtivuoren laukauksen verkkoon, ja Ässien pyristelyt olivat siinä. 

Ässien päävalmentaja Jyrki Aho näki mittavan jäähymäärän yhtenä syynä tappioon.

− Otimme tänään kyllä liikaa jäähyjä. Olimme avauserässä aika pahasti perässä ja se vaan kertautui ottelun edetessä, kun istuimme usein jäähyllä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo