Löytääkö Sportin kokenut tutkapari yhteisen sävelen TPS:ää vastaan?

LIIGA / Ennakko
Sportin 35-vuotias ykkössentteri Ville Viitaluoma on tähän mennessä iskenyt tehot 3+9.
Kautensa pirteästi aloittaneet TPS ja Sport kohtaavat tiistaina Turussa. Sport oli edellisessä pelissään kiekkosateessa, TPS puolestaan kiekkosateen tekijänä.

Viime kaudella TPS pyyhki Sportilla lattiaa mennen tullen. Turkulaiset voittivat kaikki joukkueiden neljä kohtaamista runkosarjassa. Yhteismaalit runkosarjan keskinäisissä peleissä kirjattiin Palloseuralle 22−4. Lisäksi viime kevään pudotuspeleissä TPS voitti Sportin joukkueiden molemmissa kohtaamisissa.

Vastaavasti kaudella 2014−2015 TPS oli Sportin pisteautomaatti, kun viidestä pelistä neljä päättyi vaasalaisten voittoon varsinaisella peliajalla.

Tiistai-illan kamppailusta on kuitenkin lupa odottaa tiukkaa vääntöä, sillä Sport on aloittanut kauden ennakko-odotuksia paremmin ja on sarjataulukossa viidentenä heti neljäntenä olevan TPS:n kannassa.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella syyskuun loppupuolella Vaasassa. TPS haki jatkoajan jälkeen vierasvoiton lukemin 1−2. Ensimmäistä maalia saatiin tuolloin odottaa kolmannen erän puoliväliin saakka.

Luvassa kamppailupelaamisen juhlaa

Sport kaatoi torstaina kotonaan sarjajumbo Lukon 3−1. Sport-vahti Mika Järviselle kertyi päätöserässä enemmän torjuntoja kuin Lukon Jakub Stepanekille koko ottelussa. Ottelun aikana Järvinen ehti kiekon tielle 48 kertaa.

Järvisen ohella vaasalaisten voiton takuumies oli kaksi maalia viimeistellyt Markus Nenonen. Hyvällä prosentilla tolppien väliin viime kaudella JYPin paidassa osunut Nenonen on löytänyt alkukauden ajan kadoksissa olleen maalijyvän, ja kasassa on nyt jo kahdeksan täysosumaa.

TPS kaatoi lauantaina Turkuhallissa vakuuttavan esityksen jälkeen Kärpät puhtaasti 4−0. Turkulaiset painoivat päälle hurjalla raivolla ja vieraiden maalilla Jussi Rynnäs sai venyä kiekon tielle lähes 50 kertaa.

Kolmen tehopisteen iltaa viettänyt Ilkka Heikkinen muistutti Jatkoajan haastattelussa palautumisen tärkeydestä.

− Tämä peli tarjosi hyvät lähtökohdat Sport-otteluun. Nyt on tärkeää taas palautua, sillä nyt alkaa ottelurumba ja pelejä on kolme viikossa.

Lauantaina vierasjoukkue Kärpät oli palautumisen suhteen turkulaisia epäedullisemmassa asemassa, sillä oululaiset olivat pelanneet edellisenä päivänä Hämeenlinnassa. Tiistain TPS−Sport-kamppailussa palautumisetu on vierasjoukkueella. Jaksaako TPS ylläpitää samanlaista intensiteettiä kuin ottelussa Kärppiä vastaan?

Tomek Valtosen luotsaama Sport-miehistö on profiloitunut valmentajansa näköiseksi joukkueeksi, joka taistelee kovaa ja pelaa aggressiivista kiekkoa.

Maalineduspelaamiseensa vaasalaiset ovat saaneet uuden ulottuvuuden lopullista läpimurtoaan tekevästä 194-senttisestä Olavi Vauhkosesta. Pahasti rikkonaisen viime kauden jälkeen Sportiin siirtynyt Vauhkonen kantaa joukkueensa kultakypärää, ja on alkukauden aikana ehtinyt viimeistellä jo yhden hattutempun.

Joonas Vihko ja Ville Viitaluoma jälleen yhdessä

Lukko-ottelu oli Vihkon ja Viitaluoman ensimmäinen yhteinen peli Sportissa.

Kaksikon urien varrelta löytyy lukuisia yhtymäkohtia. Pääkaupunkiseudulla vuonna 1981 syntyneiden kiekkoilijoiden ensimmäiset yhteiset pelit ajoittuvat aikaan TJV:n junioreissa heidän oltuaan 13-vuotiaita. Sittemmin tiet ovat kohdanneet ammattilaissarjoissa HIFK:ssa, SaiPassa ja HPK:ssa sekä Ruotsin puolella Luulajassa.

− Meidän hyvä yhteispeli johtuu siitä, että me olemme yksinkertaisesti saaneet pelata nuoresta pitäen samassa joukkueessa ja samassa ketjussa. Kun tietää, missä toinen menee ja mitä hän tekee kiekon kanssa, on pelaaminen helppoa, Vihko kertoi Kiekkoareenan haastattelussa.

Mikä on TPS:n sentteritilanne?

TPS:n päävalmentajan paikalta kuluvan kauden jälkeen väistyvä Ari-Pekka Selin on saanut vime kuukausina haroa hiuksiaan useaan otteeseen joukkueensa sentteritilanteen takia. Vammojen kanssa läpi uransa paininut Tadas Kumeliauskas ei ole kyennyt pelaamaan tällä kaudella peliäkään. Loukkaantuneiden senttereiden listalle liittyi kuukausi sitten myös Elias Karvonen. Loukkaantumisen takia pelejä on jättänyt väliin myös jo pelikuntoon toipunut Éric Perrinin.

Lauantain Kärpät-ottelussa TPS:n ykkössentteriksi komeetan lailla kohonnut Patrik Virta joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi toisessa erässä. Nuorukaisen pelaaminen Sport-ottelussa on epävarmaa.

Laitahyökkääjä Jerry Ahtola siirrettiin viime ottelussa sentterin tontille Virran loukkaannuttua. Monipuolinen Ahtola suoriutui tehtävästä hyvin ja sai erityiskiitokset päävalmentaja Seliniltä pelin jälkeen.

Vaikka Ahtola ei ole mässäillyt maaleilla alkukauden aikana, on hän pystynyt pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Isokokoinen hyökkääjä on kaikessa hiljaisuudessa noussut koko sarjan plus-miinus-tilaston piikkipaikalle teholukemallaan +11.

Korjattu 15.11. kello 16:05: Sport ei voittanut kaikkia joukkueiden keskinäisiä kohtaamisia kaudella 2014−2015, kuten jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin.

Seuraa Heitä

Ilkka Heikkinen #49 |

Puolustaja

Heikkisen 13 ottelun pisteetön putki päättyi viime lauantaina, kun puolustaja keräsi Kärppiä vastaan tehopisteet 1+2. Onnistumiset olivat Heikkiselle iso helpotus henkisesti. TPS:n ylivoima on toiminut maajoukkuetauon jälkeen hyvin, mutta turkulaisyleisö näkisi varmasti mielellään "Bonon" kanuunan laulavan myös ylivoimalla.

Joonas Vihko #20 |

Laitahyökkääjä

Pienikokoinen hyökkääjä on aina ollut parhaimmillaan Ville Viitaluoman vierellä pelatessaan. Alkukausi Ilveksessä oli tuskainen. Mies pelasi kuusi ottelua ilman tehopisteitä ja pääsi laukomaan vain yhdeksän kertaa. Paras kausi HPK:ssa tuotti aikanaan 25 liigamaalia. On nyt toipunut loukkaantumisestaan pelikuntoon, mutta riittääkö jalkanopeus enää 35-vuotiaana?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Turussa haiskahtaa tasuri
Kovakuntoiset TPS ja Sport tulevat taistelemaan tiukan ottelun, joka ratkeaa joko yhteen maaliin tai jatkoaikaan. Tilastojenkin valossa molemmat maalit tekevät vähintään pari maalia, mutta kolme-neljä osumaa per joukkue ei ole pois suljettu mahdollisuus.
3 4
3 4