Tuoko HIFK koti-ilmeensä Turkuun vai luisteleeko TPS vierailijansa suohon?

LIIGA / Ennakko
Kumpikaan joukkue ei anna tuumaakaan periksi.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Turkuhallissa mitellään HIFK:n ja TPS:n välisen puolivälieräsarjan kolmas kohtaaminen. HIFK löysi torstaina keinot vastata TPS:n jämäkkyyteen ja ottelusarja syttyi uudenlaiseen liekkiin.

Helsinkiläisten pelissä näkyi torstaina valonpilkahduksia punanuttujen ollessa kurinalaisempia ja kärsivällisempiä kuin tiistaina. Varsinkin ottelun avauserässä HIFK pyöritteli ajoittain Palloseuran viisikkoa miten tahtoi.

Malliesimerkkinä voidaan pitää HIFK:n 2-0-maalia, jossa helsinkiläiset Mikael Johanssonin ja Juhamatti Aaltosen johdolla pyörittivät peliä turkulaisten alueella suvereeniin malliin. Punanutut jakoivat peräti yhdeksän syöttöä ilman, että yksikään TPS-pelaaja koski kertaakaan kiekkoon.

TPS piristyi ottelun edetessä ja Ilkka Heikkisen kavennusmaalin myötä mustavalkoisten takaa-ajo sai rutkasti lisää ponnekkuutta. HIFK kuitenkin kesti vierasjoukkueen rynnistyksen Kevin Lankisen johdolla ja ottelusarja tasoittui lukemiin 1-1.

Erikoistilanteet HIFK:n riesana

HIFK:n kurinalaisuus oli ratkaisevassa asemassa torstaisessa kamppailussa. Vaikka TPS ajoi helsinkiläiset ahtaalle, niin tyhmiin ja kurittomiin jäähyihin ei sorruttu tiistaisen kohtaamisen tapaan.

Jaettujen kaksiminuuttisten määrä kääntyi toisessa kohtaamisessa päälaelleen, sillä TPS jäähyili neljän kaksiminuuttisen verran ja HIFK kahden, kun avausottelussa lukemat olivat päinvastaiset.

On kuitenkin huomioitavaa, että HIFK:n erikoistilannepelaamisessa on kosolti petrattavaa. Helsinkiläisillä oli jo runkosarjassa ongelmia ylivoimapelinsä kanssa ja sama tuntuu toistuvan myös kevään ratkaisupeleissä.

HIFK on päässyt pelaamaan pudotuspeleissä ylivoimaa 12 kertaa, mutta reilun 21 ylivoimaminuutin aikana maaliverkkoa on heilutettu ainoastaan helsinkiläisten kannalta väärässä päässä TPS:n Teemu Väyrysen toimesta. Erikoistilanteiden merkitys korostuu entisestään pudotuspeleissä ja ylivoimaminuutteja ei ole varaa valuttaa hukkaan.

Jatkuuko kyykytys aloituksissa?

Turkulaisleirin suurimpia kysymysmerkkejä ovat aloitukset. Kahden kohtaamisen jälkeen TPS on voittanut 101 aloituksesta ainoastaan 36. Yli kolmasosassa aloituskerroista peli alkaa niin, että kiekko ei ole Palloseuran hallussa.

Vaikka TPS luisteluvoimainen ja aktiivinen joukkue onkin, niin pidemmän päälle on todella kuluttavaa, että pelivälinettä ei saada haltuun heti aloituksesta, vaan sen eteen pitää tehdä enemmän töitä kuin vastustaja.

Kahden pudotuspeliottelun jälkeen yhdenkään turkulaisjoukkueen pelaajan aloitusprosentti ei ole yli neljääkymmentä. Tämän pitäisi nostattaa kulmakarvoja turkulaisryhmässä jo pelkästään erikoistilanteitakin ajatellen.

Ratkaisun paikat

TPS:llä on takanaan kotiyleisön vankkumaton tuki ja sen myötä pohkeissa on potkua vielä entistä enemmän. HIFK:n on löydettävä keinot torstaisen avauserän ilmeen toistamiseen, sillä vaikka helsinkiläiset puolustivatkin viime kohtaamisessa esimerkillisesti, niin samaisella ilmeellä pelaamalla on punanutuilla edessään pitkä ilta.

HIFK:n on vastattava TPS:n aktiivisuuteen omalla aktiivisuudellaan. TPS:llä on punanuttuja kapeampi materiaali ja ajamalla turkulaisten kärkipelaajat ahtaalle on HIFK:llä vahva mahdollisuus voittoon.

Seuraa Heitä

Jarkko Malinen #21 |

Keskushyökkääjä

Runkosarjan lopun vaikea jakso on jatkunut myös pudotuspeleissä. 14 HIFK-paidassa pelatussa ottelussa ainoastaan 3 (1+2=3) tehopistettä. Ollut vahva aloituksissa, mutta Juhamatti Aaltosen ketjun sentteriltä on syytä odottaa panosta myös tehopisteiden muodossa.

Harri Tikkanen #62 |

Puolustaja

35-vuotias SaiPa-kasvatti ei hötkyile paineen alla ja avaussyöttö napsahtaa aina lapaan. Taso on noussut kevään edetessä ja sen on selvästi huomannut myös TPS-valmennus peliminuuttien noustessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Turussa jatketaan kotivoittojen tiellä
Molemmat joukkueet ovat toistaiseksi voittaneet kotiottelunsa. HIFK:n esitys torstaina kotihallissaan valoi uskoa joukkueen rivistöön, sillä varsinkin avauserässä punanuttujen näytös oli ylivoimainen. TPS saa kuitenkin tappiosta sopivaa raivoa peliinsä. Kun muistetaan vielä yleisöä pursuavan Turkuhallin tunnelma, voitto jää Turkuun.
2 3
2