Nöyryytetty Lukko saapuu haastamaan sarjakärkeä

LIIGA / Ennakko
Tappara voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen Hakametsässä.
Kuva © Jarno Hietanen
Järkyttävän kotitappion jälkeen sarjajumbo Lukko lähtee hakemaan vierasvoittoa Tapparasta, joka on Liigan parhaita kotijoukkueita. Taistelutahdon lisäksi avainasemassa on pelaamisen kurinalaisuus.

Tappara ja Lukko ottavat toisistaan mittaa viimeisessä pelissä ennen joulutaukoa. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa neljänä vuonna peräkkäin pudotuspeleissä, mutta tällä hetkellä Lukko on yllättäen sarjataulukon hännillä.

Edelliset ottelut

Tappara pelasi viime viikolla vain yhden ottelun, Ulkojäillä Ilveksen vieraana. Veli-Matti Savinaisen kaksi maalia johdattivat Tapparan jatkoaikavoittoon ja hyökkääjän itsensä maalipörssin kärkeen.

Lukolla on takana synkkä viikko. Kouvolassa raumalaiset eivät onnistuneet maalinteossa ollenkaan ja kotiyleisön edessä ei seitsemän tehtyä maalia riittänyt voittoon asti, kun HPK kiri kolmannen erän lopussa neljän maalin tappioaseman tasoihin. Jatkoajalla voiton ratkaisi Lukon kanadalaisvahvistus Aaron Gagnon iskemällä kiekon omaan maaliin.

Ratkaisukohdat

Kyseessä on viimeinen peli ennen lyhyttä joulutaukoa. Tappara kirisi voitolla hieman eroa lähimpiin takaa-ajajiinsa KalPaan ja TPS:ään. Raumalla elätellään edelleen toiveita pudotuspeleistä. Matkaa pudotuspeliviivaan on vain kahdeksan pistettä. Kolmen pisteen vierasvoitolla olisi mukava kuroa välimatkaa kiinni.

Tappara on päässyt eroon syksyn oireestaan antaa vastustajalle etumatkaa ja on ollut terävämpi heti otteluiden alussa. Kotijoukkue saa takaisin kokoonpanoon maajoukkueen mukana olleet kärkihyökkääjät Henrik Haapalan ja Jani Lajusen.

Valtteri Kemiläinen sen sijaan lienee edelleen sivussa. Samoin Joona Luoto on nuorten maajoukkueen matkassa Kanadassa.

Lukolla on alla katastrofaalinen kotiottelu, eikä tilannetta helpota, että vastaan asettuu Liigan kärkijoukkue. Raumalaisten kurinalaisuus ja hermokontrolli laitetaan tiistai-iltana Hakametsässä todelliseen testiin.

Lukko-miehistö on varmasti sisuuntunut nöyryyttävästä 7−8-tappiostaan, mutta Tapparaa vastaan pelikirjan täytyy pysyä paketissa koko 60 minuuttia.

Tilastopoiminta

Tappara ja Lukko ovat olleet runkosarjassa tasaväkinen taistelupari. Viime ja tämän kauden aikana pelatut kuusi ottelua ovat päättyneet maksimissaan kahden maalin erolla. Viime kaudella voitot menivät tasan 2-2. Lukko voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista, mutta Tappara tasasi tilit kevätkaudella.

Tämän kauden molemmat aiemmat pelit ovat päättyneet Tapparan voittoon, joten Lukon takaa-ajon pitäisi alkaa tiistaina Hakametsässä.

Muokattu 20.12.2016 klo 13:40: Vaihdettu Tapparan seurattava pelaaja, koska alkuperäinen valinta ei ollutkaan pelaavassa kokoonpanossa.

Seuraa Heitä

Veli-Matti Savinainen #19 | Tappara

Laitahyökkääjä

Maalipörssin kärkimies iski kaksi maalia edellisessä pelissä ja pelaa muutenkin kovalla itseluottamuksella. Entisenä ässäpelaajana Lukon pitäisi sytyttää entisestään.

Aaron Gagnon #11 | MoDo

Keskushyökkääjä

Avasi kauden maalitilinsä marraskuussa iskemällä kaksi maalia Raumalla Tapparan verkkoon. Edellisessä pelissä iski epäonnisesti oman maalin. Sisuuntunut kanadalainen varmasti järjestää Tappara-puolustukselle työmaata.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tappara jatkaa Lukon alamäkeä
Lukko oli valmentajanvaihdoksen jälkeen nosteessa, mutta arki on palannut Raumalle karulla tavalla. Edellisessä ottelussaan HPK:ta vastaan Lukko menetti neljän maalin johtonsa viimeisen kymmenen minuutin aikana ja hävisi ottelun jatkoajalla. Tappio oli raumalaisille kolmas perättäin. Tappara puolestaan on pystynyt venymään usein vastustajaansa hieman parempiin suorituksiin.
2 3
0 1