Tappara hakee ennätyksellistä voittoputkea Ilveksen kustannuksella

LIIGA / Ennakko
Kauden aiemmat paikallispelit ovat päättyneet Tapparan voittoon.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Tappara on voittanut kymmenen viimeisintä otteluaan, ja paikallispelin voitto rikkoisi yli 15 vuotta vanhan seuraennätyksen. Paikallisvastustaja Ilves puolestaan taistelee pudotuspelipaikasta ja hakee tämän kauden ensimmäistä paikallispelivoittoa.

Tappara ja Ilves kohtaavat neljännen kerran kuluvalla kaudella. Aiemmat paikallispelit ovat päättyneet Tapparan voittoon, kaksi viimeisintä jatkoajalla. Tappara on voittoputkensa turvin sarjakärjessä jo kahdeksan pisteen erolla toisena olevaan KalPaan. Ilves on puolestaan sarjataulukossa sijalla 12 ja taistelee tiukasti viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Edelliset ottelut

Tappara porskuttaa kymmenen ottelun voittoputkessa, mikä sivuaa kaudella 1999-00 syntynyttä seuraennätystä. Paikallisvastustaja Ilvestä vastaan olisi erityisen makeaa rikkoa vanha ennätys.

Joulutauon jälkeisistä neljästä pelistään Ilves on voittanut yhden ja napannut yhden lisäpisteen jatkoaikatappiosta HPK:ta vastaan. Maalinteko on ollut tupsukorville vaikeaa, sillä neljässä pelissä Ilves on tehnyt yhteensä seitsemän maalia. Edellisen kerran Ilves on tehnyt enemmän kuin kaksi maalia 17.12. Ulkojäät-ottelussa HIFK:ta vastaan.

Ratkaisukohdat

Tappara on Charles Lingletin hankinnan myötä muodostanut neljä tasaista hyökkäysketjua, joista mikä tahansa voi ratkaista ottelun. Edellisessä pelissä JYPiä vastaan nousi esiin Otto Rauhalan ketju, jonka laiturit Martin Røymark ja Teemu Nurmi iskivät maalin mieheen. Nurmen osuma jäi ottelun voittomaaliksi.

Ilves on täysin päinvastaisessa tilanteessa. Lukuisten loukkaantumisten vuoksi kokoonpanoon on nostettu pelaajia A-nuorista, myös LeKissä alkukauden pelanneen Santeri Vuodin kanssa tehtiin kolmen pelin mittainen lainasopimus.

Pudotuspeliviivasta Ilves on kuitenkin vain kolmen pisteen päässä. Tasaisessa pudotuspelikamppailussa jokaisella pisteellä on merkitystä, joten Ilveksellä on kaikissa peleissä runsaasti panosta. Luonnollisesti Ilves haluaa myös päästä voiton makuun paikallispeleissä.

Tilastopoiminta

Veli-Matti Savinainen on ollut paikallispelien tehomies, kolmessa ottelussa ovat syntyneet tehot 5+2. Kaksi edellistä paikallispeliä maalipörssin kärkimies on ratkaissut jatkoajalla.

Tehokkain Ilves-pelaaja paikallispeleissä on ollut kultakypärä Aleksi Mustonen, joka on kolmessa pelissä kerännyt tehot 1+3.

Seuraa Heitä

Teemu Nurmi #17 |

Laitahyökkääjä

Kokenut laitahyökkääjä pelaa uransa tehokkainta kauttaan. Erityisesti ylivoimalla Nurmi on isossa roolissa, ja tehopisteistä yli puolet onkin syntynyt ylivoimalla.

Jerry D'Amigo #89 |

Hyökkääjä

Amerikkalaishyökkääjä on neljässä viime pelissä kerännyt tehot 2+2, tapaninpäivän ottelussa teki molemmat Ilveksen maalit. Rikkonaisessa kokoonpanossa ulkomaalaispelaajaan kohdistuukin kovat odotukset.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tappara ei anna armoa
Tappara on kymmenen ottelun voittoputkessa, materiaali on selvästi parempi, eikä joukkue ole tottunut antamaan heikommilleen armoa. Ilveksellä on puolestaan ollut suuria ongelmia otteluiden voittamisessa. Edes paikalliskamppailuihin liittyvä arvaamattomuus ei käännä ottelua Ilvekselle.
4 5
1 2