Pelicansin tilaisuus parantaa vielä kerran asetelmiaan

LIIGA / Ennakko
Pelicans-valmennuksen suurin paine on kadonnut hyvässä mielessä.
Kuva © Jarno Hietanen
Kuparisaaren kauden viimeinen ottelu käydään Sportin ja Pelicansin välillä. Lahtelaisvierailla on vielä viimeinen tilaisuus muuttaa asetelmiaan pudotuspeleissä.

Edelliset ottelut

Vaikeista hetkistä huolimatta Pelicans pystyi virkenemään ratkaisuhetkillä ja varmisti pudotuspelipaikkansa KooKoota vastaan lukemin 3-1. Pelikaanilauman suurimpana sankarina toimi kaksi maalia iskenyt Jesse Mankinen. Vaikka maalivahti Joona Voutilaiselle kertyi koko ottelussa vain kymmenen torjuntaa, osa torjunnoista tuli tärkeään paikkaan. Pelicansin hallinnasta kertoi päätöserän torjuntalukemat; Voutilaiselle ei tullut ensimmäistäkään torjuntaa, kun taas KooKoo-maalia päin Pelicans laukoi yhtä paljon kuin kouvolalaiset koko ottelussa.

Sport isännöitsi viimeksi TPS:ää, josta kehkeytyi varsin vaiherikas ottelu. Neljässä minuutissa vieraat siirtyivät kahden maalin johtoon, mutta Sport taisteli itsensä tasoihin samassa erässä. Kotkapaidat nousivat kahdesti johtoon, mutta TPS ei suostunut jäädä pisteittä, naaraten jatkoaikavoiton.

Ilves kamppaili toissapäivänä Sportin kanssa Hakametsässä pitääkseen vielä pudotuspelihaaveet hengissä. Sport sortuikin rikkomaan ja yksilöllisiin virheisiin, eikä tupsukorvien hurmos ollut Sportin estettävissä.

Ratkaisukohdat

Sportin nuorilla pelaajilla on edessään kauden viimeinen näytönpaikka isoissa valoissa. Elias Laitamäki ja Jere Erkkilä pelasivat turkulaisvieraita vastaan erittäin ennakkoluulottomasti ja uskalsivat haastaa kokeneimmatkin TPS-kiekkoilijat. Tampereella nuorison kokemattomuus puolestaan näkyi ja innokkuudesta ja yritteliäisyydestä huolimatta Hakametsän parrasvalot eivät olleet suopeita.

Pelicans voi vielä nousta sarjataulukossa suoralla voitolla, joten Petri Matikaisen suojatit tulevat varmasti kauden viimeisen kerran Kuparisaareen kovin ottein. Lauantai-ilta näyttää, kohtaako lahtelaiset pudotuspeleissä ensimmäisenä SaiPan, Lukon vai Ässät.

Seuraa Heitä

Jesse Mankinen #15 |

Laitahyökkääjä

Päätti edellisessä ottelussa kahdella osumallaan pitkän maalittoman kuivakautensa.

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Tavoitti uuden maaliennätyksensä runkosarjassa ja pääsi samalla 20 maalin kerhoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Sport yllättää päätöskierroksella
Sport pääsee päätöskierroksella haastamaan paineettomasti vielä paremmasta sijoituksesta kamppailevaa Pelicansia. Kapealla ryhmällä taistelevan vaasalaisryhmän tulokset ovat olleet tappiollisia viime aikoina, mutta kotikaukalossaan se on kuitenkin ollut vahvasti mukana pistetaistelussa. Pelicansin otteet eivät olet myöskään vakuuttaneet ja päätöspelissä kaiken likoon laittava isäntä ei tee lauantai-illan peliä varmasti helpoksi. Sport pitää pelin jälleen tiukkana ja kova taistelu palkitaan lopulta päätöskierroksella voitolla.
3 4
2 3