Saako Lukko uutta vauhtia Kuparisaaresta?

LIIGA / Ennakko
Maalin edustalla on nähtävissä ruuhkaa.
Kuva © Harri Bragge -www.hb-photography.fi-
Maajoukkuetauon jälkeen loukkaantumislistaansa harvemmaksi saanut Sport isännöi Rauman Lukkoa.

Lukolla on takanaan vaikea ajanjakso ennen maajoukkuetaukoa. Juha Vuoren pelikirja ei ole vielä iskostunut sinikeltaisten selkärankoihin, ja pelaajaliikennettä on ollut paljonkin havaittavissa. Nuoria lupauksia on tehnyt ensi esiintymisensä Liiga-jäillä, mutta myös edustuksen vakituisesta kokoonpanosta löytyy pelaajia, joiden näytteet eivät ole antaneet parasta kuvaa.

Sport on ponnistanut ensimmäisessä syklissä yllätyksellisen korkealle. Tuskin monikaan muun seuran kannattaja olisi uskonut Vaasan kotkapaitojen liitävän runkosarjan kolmossijalla tässä, tai ylipäätään missään vaiheessa. Tomek Valtosen painottama uuttera työnteko ja fyysisyys ovat tuottaneet hedelmää, vaikka parannettavaakin löytyy.

Viime ottelut Lukolla ei ole ainakaan sortuneet maalivahtipelin ailahtelevuuteen. Veskariosaston tuorein vahvistus Jakub Stepanek torjui kiekkoja kahdessa ottelussa ennen taukoa, ja torjuntoja kertyi jopa 79.

Sportilla puolestaan torjuntaprosentit ovat molempien maalivahtien puolella, mutta viime otteluissa päästetyt maalit ovat lipsahtaneet helpohkon näköisesti.

Raumalaispuolustus näyttää tänä iltana uuden hahmonsa, kun Keaton Ellerby pääsee irti Kuparisaaressa.

Sport sai myös useamman pelaajan pois sairastuvalta, ja mahdollisesti illalla nähtävissä on tuttu kaksikko Ville Viitaluoma-Joonas Vihko

Seuraa Heitä

Keaton Ellerby #7 | Mora IK

Puolustaja

Uusi puolustukseen hankittu johtohahmo liittyi joukkueensa vahvuuteen maanantaina. Minkälaisen kuvan pakki jättää itsestään Vaasaan?

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Kovassa maalivireessä oleva entinen Lukko-pelaaja. Tuottaa jokaiselle vastustajalle suurta päänvaivaa isolla koollaan ja painavalla laukauksellaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Lukko ei ole vahvoilla Vaasassa
Kaikessa hiljaisuudessa kärkikahinoihin tunkeutunut Sport on ottanut kasapäin niukkoja voittoja vastustajistaan. Vaikka Lukko onkin saanut peliään hieman kasaan, eivät raumalaisten paukut riitä ainakaan täyteen pistepottiin. On todennäköistä, että ottelun maalimäärä jää melko pieneksi ja voittajana kamppailusta selviää Sport.
2 3
1 2