Lappeenrannassa haudataan alkukauden pettymyksiä

LIIGA / Ennakko
Alkukauden tahmeus vetää myös Jukka Peltolan mietteliääksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Hallitseva Suomen mestari Tappara ja viime kevään sarjajumbo SaiPa iskevät yhteen lauantai-illan viiletessä. Kummankaan kausi ei ole alkanut ruusuisissa merkeissä, joten kurssin kääntämisen kannalta Kisapuistossa on tarjolla varsin arvokkaat kolme pistettä.

Lähtökohdat otteluun

Tapparan kauden piti joidenkin ennakointien mukaan olla päivänselvää ja vastustamatonta paraatimarssia kohti kolmatta peräkkäistä mestaruutta. Materiaali puhuu kiistatta näiden arvioiden puolesta, mutta alku on ollut hieman tätä linjausta kankeampi. Yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan kirvesrinnat ovat keränneet 14 pistettä, mikä oikeuttaa tällä hetkellä paikkaan keskikastissa.

Mitään syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Tapparan ryhmä on kokenut ja niin laadukas, että totuttua pienemmän roolin omaksuminen ja hyväksyminen voi ottaa kultakin yksilöltä aikansa. Viime vuosina Tappara on pyrkinyt mieluummin menestymään tosissaan keväällä kuin tyylittelemään taituruudellaan alkukaudesta. Kuitenkin jo lyhyen syksyn aikana oranssipöksyt ovat kyenneet tasaiseen pisteiden napsimiseen, ja pisteetöntä peliä on aina seurannut voitto. Sellainen Tapparalla on alla nytkin, nimittäin kotona HIFK:sta.

SaiPan uusi alku on ollut odotettuakin ohdakkeisempi. Kausi alkoi kahdella selkeällä tappiolla vanhalle kiistakumppanille KooKoolle, ja sama laulu on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jatkunut läpi syyskuun. Kolmen pisteen voittoja on karttunut yksi, ja lukuisista tappioista peräti neljä on kirjattu vähintään neljän maalin erolla. 

Vaikka paljon puhutusta aktiivisuudesta on näkynyt ajoittain paljonkin merkkejä, tekemisen tasaisuudessa ja tuloksenteossa ne eivät vielä näy. Suurin lukko on tällä hetkellä maalinteossa, vaikka tuoreimmassa Kärpät-tappiossa tapetilla olivat keskeisimmin puolustuksen yksilö- ja merkkausvirheet.

Sairastuvilta kahdenlaista viestiä

Tero Lehterän valmennusjaksoa SaiPassa ovat varjostaneet lukuisat loukkaantumiset ja muiden poissaolojen riesat. Keltapaitojen ihannekokoonpanon keskushyökkääjistä kolme (Eetu Koski, Ville Koho ja Anssi Löfman) on sairastuvalla, ja ykkössentteriksi kaavailtu Cody Kunyk ehti istua viisi ottelua pelikiellossa avauskierroksen taklauksestaan. Poissa ottelusta ovat myös puolustajat Lauri Taipalus ja Henry Maarnela sekä maalivahti Jussi Markkanen.

Tapparan loukkaantumistilanne on oleellisesti helpompi. Sivussa ovat tällä tietoa ainoastaan hyökkääjät Jan-Mikael Järvinen ja Joona Luoto.

Lappeenrantalaisten sairastuvalta kuuluu myös hyvää. Oulussa SaiPa-hyökkääjä Joni Nikko taiteili ensimmäiset luistimenpiirtonsa Liiga-kaukalossa liki yhdeksään kuukauteen. Kaukaloon on palannut myös konkaripuolustaja Per Savilahti-Nagander. On myös mahdollista, joskin vielä epävarmaa, että maajoukkuetapahtumassa kauden alla itseään loukannut Urho Vaakanainen tekee ottelussa odotetun SaiPa-debyyttinsä.

Tappara vahvistuu vahvistumistaan

Tappara sai niin ikään hyviä kokoonpanouutisia saatuaan kovaan miehistöönsä odotettuja vahvistuksia ison veden takaa. Niko Mikkola palautettiin St. Louis Bluesista alkuperäiseen sopimusseuraansa ja on jo ehtinyt kantaa Tappara-paitaa kahdessa tämän viikon aiemmassa ottelussa. Myös Sebastian Repo palaa neuvotellun sopimuspykälänsä mukaisesti Tapparaan, muttei ehdi mukaan vielä tähän otteluun.

Ottelun alla palkitaan SaiPasta Per Savilahti-Nagander sekä Valtteri Virkkunen kolmensadan runkosarjaottelun merkiksi. Ruotsinsuomalainen Savilahti-Nagander on pelannut otteluista peräti 290 SaiPassa, mikä tekee hänestä eniten otteluita seurassa pelanneen ulkomaalaisen. Ottelu on samalla Tapparan Aleksi Elorinteelle Liiga-uran kahdessadas.

Seuraa Heitä

Matti Järvinen #71 | BK Mladá Boleslav

Keskushyökkääjä

Ulottuva taitoniekka nousi viime kaudella SaiPassa Liiga-hyökkääjien ehdottomaan eturiviin. Aukeaako orastava ketsuppipullo entistä seuraa vastaan?

Markus Kojo #26 | Bietigheim

Puolustaja

Loukkaantumisten myötä rooli on kasvanut ja peli parantunut. Jakelee Tapparaakin vastaan takuulla jokusen painavan niitin ja kohahduttaa kansaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Nihkeys jatkuu Lappeenrannassa
Tappara nappasi helpottavan voiton HIFK:sta perjantai-iltana, mikä tuo kaivattua energiaa peräkkäisten päivien jälkimmäiseen peliin. SaiPan puolustuspelaaminen on puolestaan ollut kammottavalla tasolla, eikä hyökkäystehojakaan ole tahtonut löytyä. Tapparan tiivis puolustuspelaaminen ja maalipaikkoja luova hyökkäyspelaaminen avaa mahdollisuuden ketsuppipullon pamauttamiseen auki.
0 1
2 5