Pelicans hakee revanssia sarjakärjestä uusien pelaajien avustuksella

LIIGA / Ennakko
Iikka Kangasniemi hakee helpotusta viiden ottelun pisteettömään putkeensa.
Lahden Isku Areenalla pelataan perjantai-iltana Liigan huippukamppailu hyvävireisen Pelicansin ja sarjakärki TPS:n välillä. Mielenkiintoa otteluun lisää myös se, että turkoosipaidan pukee päälleen kaksi uutta pelaajaa.

TPS pitää ansaitusti hallussaan Liigan kärkipaikkaa. Joukkue ei ole hävinnyt koko kaudella yhtään ottelua varsinaisella peliajalla eli Kalle Kaskisen suojateilla on menossa 12 ottelun vakuuttava pisteputki. Edellisessä liigaottelussa kaatui KalPa.

Myös Pelicans on hyvässä lennossa. Viiden ottelun kotivoittoputki sekä kuuden ottelun pisteputki kertovat samaa kuin peli kaukalossa; nyt kulkee. Viimeinen peli Ässiä vastaan oli silkkaa lahtelaisten juhlaa. Edellinen varsinaisen peliajan tappio tulikin juuri turkulaisia vastaan hieman alle kuukausi sitten. Syyskuisessa tiukassa väännössä TPS oli vahvempi lukemin 3-2.

Näiden kahden tulikuuman joukkueen taistelusta voi povata erittäin tasaväkistä. Ei ole lainkaan mahdotonta, että jopa molempien joukkueiden pisteputket jatkuisivat tasapelin myötä. Tosiasia kuitenkin on, että jommankumman voittoputki tulee päätökseensä.

Kokoonpanoissa eloa

Pelicans saa vahvistusta sekä hyökkäys- että puolustuspäähän, kun joukkueen vahvuuteen liittyvät lahtelaisen kiekkokoulun kasvatti Jesse Saarinen ja tšekkipuolustaja Libor Šulák.

Kokenut Jesse Saarinen tunnetaan nopeana ja taitavana hyökkääjänä, joten hänen voi olettaa sopeutuvan mainiosti Pelicansin aktiiviseen pelitapaan. Šulák puolestaan on fyysinen, liikkuva ja hyökkäyspäässäkin vaarallinen puolustaja. Lahdessa onkin odotettu Šulákin saapumista jo pidemmän aikaa, sillä mies viipyi syksyn Detroit Red Wingsin harjoitusleirillä. Uusilta vahvistuksilta odotetaan luonnollisesti vakuuttavia esityksiä jo ensimmäisestä pelistä lähtien.

Jos kotijoukkueella on uusia pelaajia ja jopa runsaudenpulaa heistä, niin vierasjoukkueella on pienoisia loukkaantumishuolia etenkin keskushyökkääjien osalta. Kauden TPS:n ykkössentterinä aloittanut Ilari Filppula ja seuraavana jonossa ollut Eric Perrin ovat loukkaantuneina sivussa perjantai-illan ottelusta. Näin tärkeiden ja kokeneiden pelaajien puuttuminen tuntuisi jokaisen liigajoukkueen kokoonpanossa.

Mielenkiintoa herättää kuitenkin Olli Juolevin mahdollinen liigadebyytti. Vancouver Canucksista lainalla olevalta 19-vuotiaalta kiekkolupaukselta odotetaan Turussa todella paljon.

Pelicansillakin on kaksi loukkaantunutta pelaajaa. Hyökkääjät Antti Tyrväinen ja Aleksi Mustonen ovat sivussa pelistä. Tärkeimmistä profiilipelaajista ei kuitenkaan ole kyse, kuten TPS:n kohdalla. 

Erikoistilannepelaaminen on mallillaan

Pelicansin ylivoiman onnistumisprosentti on liigan paras ja alivoimista joukkue on selvinnyt neljänneksi parhaiten. Vastaavasti TPS:n alivoiman onnistumisprosentti on liigan paras, hurja 94,44%, kun taas ylivoimat on käytetty hyväksi neljänneksi parhaalla prosentilla.

Molempien ylivoimista löytyy niin viivapelotteita kuin kiekkotaitureitakin. TPS:n puolustaja Ilkka Heikkinen on onnistunut ylivoimalla maalinteossa jo neljästi. Hän johtaa puolustajien maalipörssiä. Perrinin loukkaantuminen on kuitenkin iso kolaus myös vieraiden ylivoimapelille.

Pelicans on kierrättänyt ylivoimamiehiään isolla kädellä, mikä on näkynyt onnistujien leveänä rintamana. Yhdeksän eri pelaajaa on onnistunut maalinteossa ylivoimalla. Minkään muun liigajoukkueen ylivoimilla ei olla nähty näin montaa ratkaisijaa.

Seuraa Heitä

Jesse Saarinen #77 |

Laitahyökkääjä

Jesse Saarinen palaa kotiin. On varmasti vaarallinen jo ensimmäisessä pelissään.

Petrus Palmu #52 | TPS

Laitahyökkääjä

Alkukauden tehokkain tulokas. Paikkaa pienen kokonsa taidolla ja nopeudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pelicans tuo ensimmäisen tappion TPS:lle
Lahden Pelicans isännöi perjantaina vajaamiehistä TPS:aa. Erityisesti hyökkäyspelin iloittelulla vakuuttaneet lahtelaiset hankkivat riveihinsä jälleen uuden vahvistuksen, kun Jesse Saarinen vahvistaa joukkuetta. Tämä tuokin vielä uutta latausta Lahden perjantai-iltaan. TPS pelaa vieraissa enemmän puolustuksen kautta, mikä ei tule Lahdessa riittämään. Taustalta kaivataan tulitukea Tomi Kalliolle.
4
1 2