Nousukuntoiset kohtaavat isossa pelissä - Pelicansin vai Tapparan tähtiyksilöt valokeilaan Lahdessa?

LIIGA / Ennakko
Tappara-maalilla loistanut Christian Heljanko on tuttu näky myös LeKi-paidasta.
Kuva © Timo Savela
Neljän ottelun pisteputkessa viilettävät Pelicans ja Tappara iskevät yhteen tiistaina Lahden illassa. Joukkueiden otteet viime aikoina ovat olleet täysin samanlaisia keskenään verrattaessa - kumpikin nimittäin on voittanut kaksi edellistä peliä, näitä koitoksia edelsi kaksi yhden pisteen tappiota.

Huipputasaisessa Liigassa jo kymmenenneksi vajonnut Pelicans alkaa hiljalleen saada juonen päästä taas kiinni, vaikka sijoitus samaan aikaan onkin pudonnut radikaalisti. Joka tapauksessa lahtelaislauma on herännyt vaikean marraskuun jälkeen heti, kun isoa vastuuta kantavat Hannes Björninen, Mikko Kousa ja Libor Sulak palasivat kukin vuorollaan rosteriin. 

Näiden pelaajien panosta ei edelleenkään voi vähätellä. Esimerkiksi pääluotsi Petri Matikaisen koko valmennuspestin ajan pussinokissa viilettäneeltä Björniseltä aggressiivinen ja jatkuva paineistaminen tulevat selkäytimestä, minkä takia hän on jopa suunnannäyttäjä kyseisessä pelitavassa.

Kärkiyksilöt johtavat Pelicansia korostetusti, ja tässä tapetille nousevat myös Kousa ja Sulak. Kun ensiksi mainittu palasi kokoonpanoon, alkoi edelleen jatkuva lahtelaisten pisteputki.

Kuten sanonta kertoo, ei sota yhtä miestä kaipaa. Pelicansin armottomassa, vauhdikkaassa pelitavassa on kuitenkin sanomattakin selvää, että etenkin mainittujen pelaajien rooli korostuu illasta toiseen. Niin myös tiistaina.

Tapparan yllättäjät liekeissä

Seitsemän pisteen päässä kärjestä kakkosena olevalla Tapparan tappioputki vaihtui viime viikolla voittoputkeen. Tappiopelit olivat tiukkoja, mutta paketti ei pysynyt niissä kasassa riittävän hyvin.

Perjantaina joukkue kairasi helpottavan voiton, pitkälti liekeissä olevan Jere Karjalaisen hatullisen ansiosta. Lauantaina joukkue jatkoi siitä, mihin perjantaina jäi ollen heti alusta asti hyvin hereillä.

Päävalmentaja Jukka Rautakorpi onkin kehunut viikonlopun jälkeen etenkin ilmapiiriä ja yhteishenkeä täysin ansaitusti - varsin raikkaaltahan pelaaminen tappioiden jälkeen näyttikin.

Myös ylivoima on nyt loksahtanut hyvin kohdilleen, ja puolustuspeli toimii, koska miehet ja kiekko liikkuvat hyvin. Tätä pakettia tukee yllätysnimi Christian Heljanko, sillä maalivahti on ollut vakuuttava tontillaan.

Jos Pelicansin pelitavan ruumiillistumat ovat Björninen, Kousa ja Sulak, Tapparalta esiin nousevat viikonloppuna "vaatimattomat" neljä maalia iskenyt Karjalainen sekä Tomas Zaborsky. Slovakki on alkanut heräillä, ja kirvesrintojen kannalta tämän jatkuminen on luonnollisesti toivottavaa äärimmäisen kovaa päälle tulevan Pelicansin vieraana Lahdessakin.

Seuraa Heitä

Jesse Mankinen #15 |

Laitahyökkääjä

Vihdoin maalitilinsä auki saaneen Mankisen panos kuvastaa Pelicansin menneitä aikoja. Kärsivällisyys on palkittu vaikeinakin aikoina - hyökkääjä on alkanut tehoilla, lahtelaiset puolestaan liitävät pisteputkessa.

Aleksi Salonen #9 |

Puolustaja

Peruspakki oli alkukaudesta jäätävässä iskussa kannettuaan jopa kultakypärää. Vaikka nyt marras- ja joulukuun saldo onkin vaatimaton 0+1, on puolustaja hoitanut tonttinsa ihailtavan hyvin. Tehotilasto +13 oikeuttaa sisäisessä pörssissä toiseen sijaan. Rooli korostuu liukaskinttuisia ja aggressiivisia pelikaaneja vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pelicansin ylivoimatehot eivät riitä
Tulikuumasta ylivoimapelaamisesta tutuksi tullut Pelicans isännöi tiistaina Tapparaa. Molemmat joukkueet ovat tuttuja halusta määrittää pelin rytmiä vastakkaisin keinoin, ja tässä Tappara onnistuu paremmin. Laadukas viisikkopelaaminen tekee tarvittavat maalit, vaikka lahtelaiset todennäköisesti taistelevatkin voitosta ylivoimatehojen johdosta.
3
4 5