Hannes Björninen on ollut yksi Pelicansin parhaista viime aikoina millä mittapuulla hyvänsä.

Pasi Lepola - http://www.pasilepolaphotography.com

Pelicans kaipaa tasaisuutta ja Sport herätystä

Tasaisen varmaa kautta pelaava Pelicans ja upean alkukauden jälkeen uhkaavaan syöksykierteeseen ajautunut Sport iskevät yhteen Lahden keskiviikkoillassa. Kotijoukkue lähtee peliin allaan 3−4-vierasvoitto Ilveksestä, vierailijat puolestaan ovat kahden pelin tappioputkessa.

Joukkueet ovat iskeneet yhteen tämän kauden aikana kahdesti, kumpikin on napannut vierasvoitot maalin erolla. Myös viime keväänä runkosarjassa viimeinen kohtaaminen päättyi maalin erolla Vaasassa pelikaanien vierasvoittoon.

Lahtelaiset tarvitsevat edelleen tasaisuutta

Pelicans keikkuu yhä jatkuvista loukkaantumisista huolimatta kiinni suorassa puolivälieräpaikassa. Loukkaantumisrintaman tapahtumat näkyvät hurjissa peliaikakuormituksissa, sillä esimerkiksi Ben Blood ja Mikko Kousa pelaavat isoja minuutteja. Ylivoimapommi Juha Leimu puolestaan luutii ainakin toistaiseksi pääasiassa hyökkäyspään aloituksissa.

Petri Matikaisen johtama joukkue oli edellisessä kotiottelussa ensimmäisen kympin aikana täysin suvereeni HPK:ta vastaan vieden vauhvuuksiaan, eli kiekollista peliä sekä kaksinkamppailuja selkeästi. Kahden sysimustan pariminuuttisen aikana Kerho kuitenkin kaatoi pussinokkien niskaan jääkylmää vettä iskemällä kumpaisellakin kerralla pikkumustan peräti kolmesti pelikaanirysään.

Lauantaina Ilvestä vastaan Pelicansin paketti pysyi kasassa, vauhdikas ja aggressiivinen peli toi täydet kolme pistettä. Kerho-kamppailun tapainen ailahtelu on tuttu virsi koko kauden ajalta, lähinnä muuttuvan rotaation takia. Toisaalta isossa kuvassa Pelicans ei siipirikkoisuuten ole kaatunut, kun joukkue miehittää tasaisessa keskikastissa viidettä sijaa.

Hiekka uhkaa vähentyä Sportin tiimalasissa

Huikean alkusyksyn pelannut Sport on viime aikoina valahtunut roimasti alaspäin sarjataulukossa. Liigassa kolmanneksi eniten maaleja (106 kappaletta) päästäneiden vaasalaisten pelissä on orastavaa selkärangan katkeamista havaittavissa, vaikka työnteko ja yritteliäisyys ovatkin ehdottomasti kovaa luokkaa.

Liigassa 11:ttä paikkaa miehittävän Tomek Valtosen johtaman lauman pakkopeli uhkaa ajautua aina liian vaikeisiin tilanteisiin, joista seurauksena ovat liian vaikeat "viimeiset syötöt". Toisaalta Sportin kokoonpanoon kaivattua juonikkuutta ja nerokkuutta tuoneen Tomas Kubalikin kaltaiset taiturit voivat tilanteen vielä kääntää runkosarjan jälkimmäisen puoliskon aikana.

Haastavista ajoista huolimatta vaasalaisia ei voi laskea vielä ulos jopa taistelusta suorasta puolivälieräpaikasta. Vieraissa Sportin peli on toiminut paremmin kuin kotona, joten kurssin kääntyminen oikeaan suuntaan voi hyvinkin tapahtua Lahdessa, jos etenkin ylivoima- ja puolustuspelaaminen petraantuvat.

Tulosvetovihje

Leimu katkoo kotkan siivet
Pelicans on onnistunut viime aikoina osoittamaan, että se on kevään mittaan selkeä musta hevonen. Sportin lento on puolestaan osoittanut katkeamisen merkkejä. Vaikeuksia on riittänyt molemmissa kenttäpäädyissä. Pelicansilla on tällä hetkellä jopa liigan vaarallisin ylivoima, joka tuo voiton tästäkin kohtaamisesta.
4 5
1

» Lähetä palautetta toimitukselle

Seuraa Heitä

Hannes Björninen #24 | Pelicans

Hyökkääjä

Kiekkoja syövä ja jokaisesta iskusta ilman loukkaantumista selviävä työmyyrä on viime aikoina onnistunut oman roolinsa lisäksi myös pisteiden teossa. Sentteri nakutti viime viikolla kolmeen peliin peräti 2+4-tehot, jotka oikeuttivat ansaistusti paikkaan Liigan Tulikuumat pelaajat -listalle.

Aleksi Ainali #44 | Sport

Keskushyökkääjä

Vihdistä lähtöisin olevan keskushyökkääjän alku Liigassa on ollut vahva. Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti pelaava tulokas on onnistunut Björnisen tavoin naputtamaan kelpopisteet, kun kuuteen kamppailuun on syntynyt maali ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Voisiko Ainali olla panoksellaan jopa "herättäjä" Sport-leirissä?

Kommentit

Tulosvetovihjeet

Kärpät ryöstää pisteet
1 2
3 4
Modernius HPK:n voiton takeena
4
1 2
Kuopissa ylitöitä
2 3
2 3
Leimu katkoo kotkan siivet
4 5
1
SaiPa kirii Jukurien etua
2 3
1 2
KooKoo kiusaa vaan ei voita
3 4
1 2
TPS käy ryöstöretkellä
1 2
4