Ponnistavatko nuoret taiturit valokeilaan Lahdessa?

LIIGA / Ennakko
Ville Meskanen on ollut tällä kaudella vaikea pideltävä vastustajille. (Arkistokuva)
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Pelicans ja Ilves saattelevat Liigan syksyn maajoukkuetauolle Lahdessa lauantaina. Kohtaaminen on sarjataulukossa 11:ntenä ja yhdeksäntenä oleville joukkueille sesongin ensimmäinen keskinäinen.

Pelicans lähtee kotiyleisön eteen kahden ottelun tappioputkessa, jonka aikana se ei ole onnistunut venyttämään verkkoa kertaakaan. HIFK oli Helsingissä torstaina parempi niukasti 1−0, KalPa sen sijaan haki alkuviikosta pisteet Lahdesta tyylipuhtaalla 0−5-vierasvoitolla.

Ilveksellä puolestaan on alla komea kolmen kamppailun voittoputki. Joukkue on kerännyt yhdeksän pistettä JYPiltä, Lukolta ja SaiPalta mainiolla maalierolla 7−2.

Lahtelaisilla vaikea viikko

Pelicansin peliesitykset ovat olleet varsin hyvän kauden alun jälkeen heikkoja. KalPaa ja HIFKiä vastaan joukkueen tekeminen oli pahasti sekaisin päävalmentaja Petri Matikaisen miehistön ollessa kummassakin taistossa suurimmaksi osaksi ottavana osapuolena monellakin osa-alueella.

Kotipelissä tiistaina kuopiolaisia vastaan Pelicans ei saanut toisen erän ensimmäisellä puoliskolla pikkumustaa kertaakaan kontolloidusti KalPa-päätyyn. HIFKiä vastaan lahtelaislaumalla oli niin ikään suuria vaikeuksia rakentaa kiekollisia hyökkäyksiä, mistä esimerkkinä täysin pieleen mennyt viiden minuutin ylivoima toisen ja kolmannen erän taitteessa.

Toki Pelicansia ei pidä painaa syvimpään suonsilmäkkeeseen. Joukkueen pelitapa ja etenkin puolustus maalivahti Janne Juvosen johdolla ovat olleet parhaimpina päivinä tuhoisia. Tämän ovat saaneet kauden aikana kokea muun muassa Lukko ja KooKoo. Syksyn aikana ansaitusti esiin nostetut taitavat yksilöt, Iikka Kangasniemi ja Miska Siikonen etunenässä, ovat nousseet valokeilaan Lahdessa.

Ilveksen puolustus ollut kivenkovaa

Sarjaysi Ilves marssii siis voittojen tiellä, kun joukkue on napsinut päänahkoja jo kolme putkeen. Suurimpia syitä tähän ovat olleet jatkuvasti parantuva erikoistilannepelaaminen, konkarimaalivahti Hannu Toivonen ja tupsukorvien nuoret lupaukset.

Joukkueen ylivoima on Liigan kärkipäätä. Prosentti 23,21 oikeuttaa tamperelaiset ennen lauantain kierrosta kolmannelle sijalle ylivoimatilastossa. Myös alivoimapelaaminen on jatkuvasti parempaan päin, vaikka lukema 74,14 viekin tällä hetkellä vasta 14:nnelle sijalle.

Yksilöitä katsoessa maalivahti Toivonen on ollut ilmiömäinen. Kalvolasta lähtöisin olevan torjujan vire onkin näyttänyt tuovan tervettä rentoutta myös kenttäpelaajien tekemisiin. Kokeneen veskarin lisäksi myös keltanokat Ville Meskanen, Eemeli Suomi ja Otto Koivula ovat väläytelleet osaamistaan hyökkäyspäässä ahneudellaan.

Seuraa Heitä

Roni Rukajärvi #51 |

Puolustaja

Laser HT -kasvatti on ollut yksi parhaimpia Pelicans-pakkeja nimenomaan peruspuolustamisessa. Tällä kaudella 1+2-pisteet nakuttanut oululaislähtöinen luutija on petrannut jopa häikäisevästi myös kiekollisia otteitaan: avaussyöttö löytää omien lapaan kiitettävästi, myös kovuutta on tullut 23-vuotiaan pelurin otteisiin selkeästi lisää.

Eemeli Suomi #10 | Ilves

Laitahyökkääjä

Taitava hyökkääjä oli alkukauden jokseenkin varjojen mailla, mutta viime peleissä tehot ovat löytyneet. Tupsukorvien yksi vaarallisimmista hyökkääjistä on vastannut huutoon kelpo tavalla tamperelaisten tukalassa loukkaantumistilanteessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pelicansin nollaputki poikki
Pelicans on pelannut kaksi täyttä ottelua tekemättä maalia. Ilves puolestaan on kolmen ottelun voittoputkessa juuri tiiviin puolustuspelaamisensa ansiosta. Pelicans on maalisarakkeesta huolimatta pystynyt rakentamaan paikkoja, lauantaina maaliton putki katkeaa.
2 3
1 2