Tuokkola haastaa Tapolan − Tervetuloa Kouvolaan!

LIIGA / Ennakko
Yltääkseen voittoon KooKoon on puolustettava jämäkästi.
Kuva © Jarno Hietanen
KooKoo hakee liiganousunsa jälkeen ensimmäistä voittoa Tapparasta. Kotihallissaan kouvolalaiset eivät ole kirvesrinnoille hävinneet varsinaisella peliajalla. Oman lisävärinsä otteluun tuo tuttujen päävalmentajien kohtaaminen erilaisessa ympäristössä.

KooKoo ja Tappara kohtaavat toisen kerran tällä kaudella. Kotijoukkue KooKoo on Liigan jumbona, Tappara taas on sarjataulukossa toisena. Tappara on ottelun ennakkosuosikki kerättyään yli kaksi kertaa enemmän sarjapisteitä.

Edelliset ottelut

Tapparalla on alla nöyryyttävä kotitappio sarjanousija Jukureita vastaan. Aiemmissakaan peleissä kirvesrinnat eivät ole vakuuttaneet kuin taistelutahdossa ja kyvyssä nousta tappioasemasta. Viidessä viime pelissä Tapparan verkkoon on isketty 17 maalia, mikä ei voi kuulua hallitsevan mestarin suunnitelmiin.

KooKoollakaan ei peli suju. Kolmesta vime pelistä saldona on yksi jatkoaikavoitto. Kyseisissä peleissä kouvolalaiset ovat onnistuneet maalinteossa vain kahdesti. KooKoo pelasi kotonaan KalPaa vastaan hyvin toisen ja kolmannen erän. Peli oli nopeaa ja rohkeaa, maalipaikkojakin oli. Voittomaali kuitenkin meni omiin viimeisellä sekunnilla.

Ratkaisukohdat

Viidettä otteluaan KooKoon päävalmentajan luotsaava Tuomas Tuokkola on saanut joukkueen pelaamaan rohkeasti. Omalta alueelta joukkue pääsee hyvin hyökkäyksiin ja saa luotua maalipaikkoja, mutta toisinaan koko korttitalo hajoaa. KooKoon suoritustaso myös ailahtelee paljon.

Entisenä Ilves-valmentajana Tuokkola varmasti tuntee Tappara-leirin metkut. Riittääkö valmentajalla revanssihenkeä tai KooKoo-miehistöllä taitoa kärkijoukkueen kaatamiseen?

KooKoo on nimittäin Liigan toiseksi heikoin kotijoukkue ja tehnyt toiseksi vähiten maaleja. Liigakärki Tappara puolestaan ei ole saanut luistelua ja viisikkopeliä toimimaan ennen kuin vastustaja on päässyt maalin tai parin karkumatkalle. Toisaalta Tappara on kuitenkin Liigan paras vierasjoukkue. 

Tiistaina kärsitty Jukurit-tappio saattoi olla kirvesrinnoille kaivattu piristysruiske, mutta kotiyleisön edessä epäonnistuminen saattoi myös vaikuttaa negatiivisesti joukkueen itseluottamukseen. Erityisesti puolustuspelissä Tapparalta on nähty liian helppoja virheitä.

Pistepörssin kärkimiehn Henrik Haapalan puuttuminen näkyy hyökkäyspelissä hermostuneisuutena, mutta tarjolla on myös kollektiivista ratkaisijanviittaa. Haapala itsekin saattaa olla jo lauantaina pelikunnossa Kouvolassa.

Tilastopoiminta

KooKoo vastustajana sopii Tapparalle. Viime ja tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet yhteensä viisi kertaa, joista Tappara on voittanut kaikki. Kouvolalaisten lohdutukseksi on kuitenkin sanottava, että molemmat KooKoon kotiottelut ratkesivat vasta varsinaisen peliajan jälkeen. 

Seuraa Heitä

Anrei Hakulinen #94 | Augsburger Panther

Laitahyökkääjä

Taitavan hyökkääjän pelituntuma on vielä hieman hakusessa. Juha-Pekka Haataja kuitenkin jakelee huippusyöttöjä joka ottelussa, joten Hakulisen pitäisi pikku hiljaa päästä tehoille.

Arttu Ilomäki #75 |

Keskushyökkääjä

Keskushyökkääjällä on menossa vaikea kausi. Viime kaudella 15 maalia tehnyt Ilomäki on tällä kaudella toistaiseksi onnistunut viimeistelyssä vain kerran. Yhteispeli Sebastian Revon ja Otto Rauhalan kanssa on näyttänyt lupaavalta, mutta tehoja ei silti ole syntynyt kuuteen otteluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tappara murskaa KooKoon
Tappara ei ole koko kauden aikana hävinnyt kertaakaan kahta ottelua peräkkäin, eikä sorru nytkään. Sarjakärjen ja -jumbon kohtaamisessa on vain yksi ennakkosuosikki. KooKoo on tehnyt viimeisessä kolmessa ottelussa vain yhden osuman varsinaisella peliajalla, kun taas Tappara on viritellyt yllättävänkin iloisia maalijuhlia, joten taustalla muhii murskajaiset
1 2
5 6