Voittaako KalPa jälleen pienellä maalierolla? − Vastassa repaleinen KooKoo

LIIGA / Ennakko
KalPan Janne Keränen on hyvässä vireessä.
Kuva © Timo Savela
KooKoo ja KalPa kohtaavat lauantaina toista päivää peräkkäin. Kuopiolaiset voittivat tuplaviikonlopun ensimmäisen väännön vain niukin, joten olisiko nyt kotijoukkueen ja Miika Heikkilän vuoro varastaa pisteet?

Edelliset ottelut

Sekä KooKoo että KalPa onnistuivat katkaisemaan tappioputkensa ennen viikonloppua. Sarjan kolmansinatoista olevat kouvolalaiset olivat ottaneet kuokkaansa jo neljässä ottelussa, mutta edellisenä lauantaina joukkue kaatoi Lukon kotonaan maalein 4−1. Sitä ennen TPS tylytti KooKoota peräti 1−5.

Myös savolaiset joutuivat tammikuussa neljän ottelun pituiseen luisuun, mutta toisin kuin kouvolalaisilla, tappiot tulivat vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Kelkka kuitenkin kääntyi viime viikon lauantaina, kun KalPa voitti Raksilassa 3−2. Tiistaina JYP oli sarjan kolmannella sijalla majailevia kuopiolaisia parempi maalein 2−1.

Joukkueet kohtasivat eilen Niiralan montussa. Perjantaisessa kamppailussa parempi oli lopulta kotijoukkue, joka naarasi kaksi pistettä vasta voittomaalikilpailussa. Pisteistä taisteltiin kuitenkin väkevästi, sillä kumpikin joukkue pystyi nousemaan varsinaisella peliajalla tappioasemasta. 

Lauantainen ottelu on KooKoon ja KalPan kauden neljäs kohtaaminen. Savolaiset ovat olleet jokaisessa edellisessä ottelussa kouvolalaisia parempia, mutta maalierot ovat olleet pieniä, sillä KalPan voitot ovat lukemilla 3−1, 2−1 ja voittomaalikilpailun jälkeen 5−4. 

Ratkaisukohdat

Kuopiolaisten ykköskenttä on ollut vime otteluissa hyvässä iskussa. Etenkin maalipörssin kuudetta sijaa hallussaan pitävä Janne Keränen on ollut KalPalle erittäin hyvä täsmäase. Hyökkääjä iskikin viime lauantaina Kärppiä vastaan kaksi osumaa. Myös Tommi Jokisella on kulkenut, sillä kolmeen viimeiseen otteluun hän on tehnyt kaksi maalia.

Liigan sarjakolmonen on kuitenkin kärsinyt ajoittain maalintekovaikeuksista. Kuopiolaiset ovat tehneet viimeisen kuukauden aikana vain kahdessa ottelussa enemmän kuin kaksi maalia, vaikka potentiaalia on riittämiin. 

Kouvolalaisilla pelissä ovat valtavat pisteet. Sijat 10-13 ovat vain neljän pisteen sisällä, joten taistelu paljon puhutusta pudotuspelipaikasta on erittäin tiukka. Lähtökohdat eivät kuitenkaan ole ruusuiset.

KooKoon tahtia sotkevat loukkaantumiset. Joukkue joutui nostamaan kokoonpanoonsa jo kauden kahdeksannen maalivahtinsa, kun polvivammasta kärsivän Leland Irvingin tilalle ottelukohtaisella sopimuksella palkattiin Niko Hovinen. Perjantaina vaihtoon puolestaan nilkutti Samu Perhonen, jonka vamman vakavuudesta ei toistaiseksi ole vielä enempää tietoa. 

Sivussa ovat myös Josh Green, Mikko Jokela, Juha Järvenpää, Veeti Vainio, Mika Koivisto, Niko Tuhkanen ja Mikko Virtanen. Hyökkääjäpoissaoloja paikkaamaan saapui perjantaina KooKoon oma kasvatti Olli Korhonen.

KalPa lähtee viikonlopun toiseen kohtaamiseen ennakkosuosikkina. Vaikka Kuopiossa pelattu ottelu olikin tiukka, KooKoolla saattaa kotonaan tulla materiaalin rajallisuus vastaan.

Tilastopoiminnat

KalPa on sarjan kolmanneksi paras vierasjoukkue. Kuopiolaisilla on maalintekovoimaa riittämiin, joten pahasti repaleisen KooKoon on syytä olla hereillä.

Seuraa Heitä

Janne Keränen #91 | TUTO

Laitahyökkääjä

Keränen on hyvässä vireessä, mutta kaiken lisäksi hyökkääjä on naulannut kolmessa ottelussa KooKoota vastaan tehot 2+2. Tätä peluria ei kannata päästää kiekkoon.

Miika Heikkilä #9 |

Hyökkääjä

Kouvolaan lainattu peluri säväytti eilen Kuopiossa 3-3-tasoitusmaalillaan. Heikkilä syötti myös yhden osuman, joten pistevainu näyttäisi olevan kohdallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

KalPalla vaikeuksia otteluiden ratkaisemisessa
KalPa on kerännyt pisteitä tasaisesti läpi kauden. Viime viikkoina ongelmaksi on muodostunut otteluiden ratkaisevien osumien iskeminen. Viimeiset kymmenen kuopiolaisten ottelua on päättynyt maalin erolla. Viimeksi perjantaina KooKoo iski kahdesti kahden maalin takaa-ajoasemasta pelin tasalukemiin ja ehti käymään johdossakin. Lopulta KalPa kuitenkin vei ottelun jatkoajalla. KalPa on ennakkosuosikki, mutta murskavoittoa ei kannata odotella.
1 2
2 3