JYP yrittää horjuttaa voittoputkessa liitävää KooKoota

LIIGA / Ennakko
Irving on ollut mies paikallaan KooKoon voittoputken aikana.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Joulu on juhlittu ja on aika pelata jälleen liigakiekkoa. Kouvolassa yhteen iskevät kovassa nosteessa oleva kouvolalaiskotijoukkue sekä jyväskyläläinen alisuorittaja.

KooKoo lähtee illan otteluun sarjataulukon sijalta 12, mutta huomionarvoista on, että joukkue on voittanut viisi edellistä otteluaan. JYP on puolestaan sijaa alempana, joskin tasapisteissä illan vastustajansa kanssa.

Kummankin joukkueen syyskausi oli mollivoittoinen, eikä valonpilkahduksia ole näkynyt kuin hetkittäin. Josko kirkastuva kevät toisi jommalle kummalle tai vaikka molemmille joukkueille virkeyttä peliin.

KooKoo hallinnut keskinäisiä kohtaamisia

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kahdesti, kerran Jyväskylässä ja kerran Kouvolassa. JYP on onnistunut niistämään KooKoolta vain yhden pisteen näissä peleissä.

Jos Josh Green on ollut alkukaudella hienoinen pettymys, niin JYPiä vastaan kokenut keskushyökkääjä on ollut joukkueensa parhaimmistoa. Edellisessä kohtaamisessa Jan-Mikael Juutilainen iski kaksi osumaa JYPin verkkoon.

JYPin tehot ovat jakautuneet KooKoo-otteluissa tasaisemmin useammalle pelaajalle. Mikko Kalteva on ollut, paitsi koko JYPin alakerran isäntä, niin myös KooKoota vastaan hän on ollut pätevin peräpään edustajista.

Kummassakin ottelussa joukkueiden maaleja on vartioinut eri mies. Edellisessä pelissä maaleilla seisoivat KooKoon Samu Perhonen ja JYPin Veini Vehviläinen, kun taas kauden avauskohtaamisessa torjujina olivat Leland Irving ja Pekka Tuokkola.

Kuumia pelaajia ja kisaedustajia

Kauden avausottelussa pelanneet Irving ja Tuokkola lienevät joukkueidensa viimeisinä lukkoina myös tapaninpäivänä, sillä JYPiltä sekä Vehviläinen että Markus Ruusu ovat Nuorten Leijonien matkassa Kanadassa.

Irving on ollut KooKoon voittoputken aikana yksi joukkueen tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista. Myös alkukaudella uinunut Eero Savilahti on päässyt pisteiden makuun − unohtamatta Anrei Hakulista ja Juha-Pekka Haatajaa.

Jyväskyläläisten terävimpiä pelimiehiä viime aikoina ovat olleet Ossi Louhivaara ja Jani Tuppurainen. Joskin koko joukkue on pelannut viime peleissä varsin heikosti. Viidestä viime ottelustaan JYP on saavuttanut vain viisi pistettä, ja hävitessään joukkue on tehnyt hyvin vähän maaleja.

KooKoo on jo kauden aikana vaihtanut valmentajaa, kun Petri Mattila sai väistyä Tuomas Tuokkolan tieltä. Jyväskylässä Marko Virtaseen on toistaiseksi riittänyt luottoa heikoista esityksistä huolimatta.

Seuraa Heitä

Eero Savilahti #22 |

Laitahyökkääjä

Alkukaudella lähinnä syöttöjä tililleen kerännyt Savilahti on päässyt maalien makuun joukkueensa hyvän jakson siivittämänä. Karttuuko maalisaldo JYPiä vastaan?

Antti Suomela #11 | Lausanne

Keskushyökkääjä

Jyväskyläläisten alkukauden ehdottomia väriläiskiä. Jaksaa yrittää illasta toiseen, ja onnistuu pisteiden teossakin kiitettävän usein. Miten käy Kouvolan illassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kouvolassa jaetaan ylityökorvauksia
Valmentajanvaihdoksen jälkeen oivaan vireeseen äitynyt KooKoo isännöi JYPiä. Kouvolalaisryhmä on kuulunut joulukuussa kuntopuntarin kärkijoukkueisiin, mikä on perustunut vahvaan erikoistilannepelaamiseen. JYP puolestaan on ailahdellut pahemman kerran, mutta edellisessä ottelussa se näytti jälleen vahvempaa puoltaan. Kouvolassa ratkaisu haetaan jatkoajalta.
2 3
2 3