Aukeavatko maalihanat, kiusaako käsijarru?

LIIGA / Ennakko
Viime kaudella väännettiin tasaväkisesti.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
KalPa ja TPS pelaavat kumpikin toiset ottelunsa peräkkäisinä päivinä. KalPa otti kotivoiton nihkeän esityksen jälkeen, TPS:llä on niskassaan tappio Lappeenrannassa.

Kuopiossa otellaan paikallisen liigakauden kotiavausviikonlopun toinen osa, kun KalPa saa vieraakseen TPS:n.

Kumpikin joukkue luistelee jäälle vain vajaan vuorokauden tauon jälkeen. KalPa nujersi perjantai-iltana Kuopiossa vierailleen HIFK:n, kun Sami Mutanen ratkaisi pisteet savolaisille ottelun loppuhetkien maalillaan.

TPS puolestaan urakoi täyden iltapuhteen Lappeenrannassa, jossa kotijoukkue SaiPa oli etevämpi voittomaalikilpailun jälkeen. Turkulaisten maalilla Rasmus Tirronen teki onnistuneen liigadebyytin. Hän joutui varsinkin ottelun alkuhetkillä urakoimaan, mutta onnistui tulikasteessaan ja keräsi ansaitut kehut otteistaan.

KalPa oli omassa perjantai-illan vietossaan kaukalon toiseksi paras joukkue. HIFK:n aktiivinen paineistus ja liike tuotti savolaisille vaikeuksia. KalPan päävalmentaja Sami Kapanen odottikin joukkueensa petraavan juuri tällä osa-alueella lauantain kamppailuun.

Kauden kotiavauksessa kuopiolaisryhmää vaivasi Kapasen tulkinnan mukaan myös jonkinasteinen jännitys. Kapanen luonnehti joukkueensa liikkuneen "kuin käsijarru päällä".

Käsijarrustakin huolimatta perjantaina Kuopiossa nähtiin reilusti maalipaikkoja, mutta viimeistely tökki. Avautuvatko maalihanat lauantaina, kun perjantain tappiolle revanssia hakeva turkulaisyhdistelmä saapuu haastamaan savolaisia?

Seuraa Heitä

Alexandre Texier #42 | Columbus

Laitahyökkääjä

18-vuotias ranskalaissentteri oli joukkueensa eliittiä HIFK-voitossa. Jatkuuko vahva vire myös turkulaisten kustannuksella?

Ilari Filppula #81 |

Keskushyökkääjä

Kokenut keskushyökkääjä tehoili viikolla Sportia vastaan kolme tehopistettä, mutta jäi muun joukkueen tavoin Lappeenrannassa nollille. Palaako mies pisteille Kuopiossa?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

KalPan ottelut jatkuvat vähämaalisina
Kolmen pelatun ottelun jälkeen KalPan peleissä on nähty yhteensä vain seitsemän maalia. Hyökkäyspään teräänsä kesän aikana menettänneet kuopiolaiset ovat pitäneet puolustuspäänsä tiiviinä. TPS on puolestaan pelannut ailahtelevasti. Takana ovat murskavoitot kotikentällä Tapparasta ja Sportista, mutta vieraskentillä meno on ollut tukkoista, sillä kahdessa vierasottelussa turkulaisten maalitili on vielä avaamatta.
1 2
2 3