Viime kauden finaalijoukkueet löytyvät nyt sarjataulukon ääripäistä.

Jarno Hietanen

Dieselinsä käynnistellyt Tappara saapuu voittoputken makuun päässeen KalPan vieraaksi

KalPan saa eilisen JYP-ottelun jälkeen jälleen tänään kovan vastuksen, kun pitkässä voittoputkessa oleva Tappara saapuu Niiralan monttuun. Eilinen JYP-voitto antaa hyvää piristystä KalPan itseluottamukselle.

Kuopiolaisten alkukauden huonot otteet ovat saaneet nostetta, kun joukkue on ottanut ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaksi voittoa putkeen. Viime lauantaina kotihallissa kaatui Jukurit ja eilisessä Hippoksen kohtaamisessa joukkue kampesi lopulta voiton JYPistä lukemin 2–3. Eilisen, kauden toisen, vierasvoiton myötä kilpipaidat katkaisivat yhdeksän ottelun mittaisen vierastappioputkensa.

Eilisessä JYP-matsissa KalPa sai paikoin väläyteltyä vauhdikasta ja aktiivista peliään, mutta joukkue ei pysty pyörittämään samaa peliaktiivisuutta ja vauhtia koko 60 minuuttia. Siitä huolimatta kuopiolaiset onnistuivat hakemaan erittäin maukkaan voiton. Se antaa varmasti hyvää itseluottamusta huomiseen haastavaan Tappara-peliin.

KalPan pelissä olevia ongelmia ei toki voida vielä kokonaan haudata. Virheitä tuppaa tulemaan, eivätkä hyökkäyksiinlähdöt ole aina helppoja. Eilen perjantaina joukkue oli välillä vaikeuksissa jyväskyläläisten kovan paineistuksen alla.

Pelin rikkonaisuudesta huolimatta kilpipaitojen peli oli kauden kypsimmällä tasolla ja tehokkuus oli tällä kertaa riittävän hyvää. Joukkueella oli paikkoja tehdä myös huomattavasti enemmän osumia. Tuhlailun makua oli nähtävissä muun muassa hukatuissa läpiajoissa.

Alexander Ruuttu ja Alexandre Texier tekivät JYPiä vastaan maalit mieheen ja nämä herrat jakavat myös kuopiolaisten maalipörssin kärjen viidellä osumalla.

Vierasjoukkue Tapparan voittoputki on venynyt jo seitsemän ottelun mittaiseksi ja porkkanapöksyjen diesel alkanut vähitellen käynnistyä. Eilen kaatui Jukurit Mikkelissä lukemin 1–3.

Jukka Rautakorven valmentaman Tapparan peli on alkanut näyttää aktiivisemmalta ja raikkaammalta kauden alkuun verrattuna. Pelaajien itseluottamus on nousussa ja onnistumisia alkaa tulla. Eilisessä Jukurit-pelissä muun muassa Kristian Kuusela oli hyvällä pelipäällä. Tomas Záborský kaipaa vielä lisää onnistumisia, sen myötä joukkueella olisi ratkaisuvoimaa vielä laajemmalla rintamalla.

Rautakorpi oli Jukurit-matsin jälkeen tyytyväinen etenkin joukkueen puolustuspeliin, eikä Jukureilla ottelussa kovin montaa huippupaikkaa ollutkaan. Jos Tappara pelaa Niiralassa yhtä tiivisti, voi KalPa olla vaikeuksissa muutenkin tökkineen viimeistelynsä kanssa.

Tulosvetovihje

Tapparan voittoputkelle jatkoa
KalPa onnistui yllättämään JYPin perjantaina, mutta joukkueen pelaaminen on kuitenkin ollut melko tahmeaa ja varsinkin maalinteko on ollut hankalaa. Kuntopuntarin kärkipaikalla majaileva Tappara on puolestaan alkanut saamaan koneitaan käyntiin ja voittanut seitsemän ottelua peräkkäin. Joukkueen peliesitykset eivät ole välttämättä häikäiseviä, mutta joukkue suorittaa pelitapaansa loistavasti ja viimeistelee tehokkaasti, mikä on yleensä tae voittavalle pelille. Tämän saa myös todeta KalPa ja tamperelaisryhmä lähtee maajoukkuetauon viettoon kahdeksan peräkkäisen voiton säestämänä.
0 1
3 4

» Lähetä palautetta toimitukselle

Seuraa Heitä

Eetu Luostarinen #21 | KalPa

Hyökkääjä

Antoi eilen todella hienon syötön Otto Leskisen voittomaaliin. Muutenkin ollut kauden aikana yksi KalPa-hyökkäyksen valopilkuista.

Niko Ojamäki #20 | Tappara

Laitahyökkääjä

Teki eilen Jukureita vastaan vasta kauden kolmannen maalinsa. Odotuksia on Tampereella paljon isompiinkin tehoihin. Alkavatko koneet jo käynnistyä?

Kommentit

Tulosvetovihjeet

SaiPan liito kotikaukalossa jatkuu
2 3
1 2
HIFK jälleen Nordenskiöldinkadun herra
3 4
1 2
Kärpät ei taivu kotonaan
4 5
2 3
Porissa tasaista taistoa
3 4
2 3
JYP jättää HPK:n nuolemaan näppejään
1 2
4 5
Tapparan voittoputkelle jatkoa
0 1
3 4

Edelliset ottelut

KalPa

18.11
KalPa - Ilves
15.11
KalPa - Lukko
2 - 1 VL

Tappara