Balazs Sebok on tehnyt KalPa-hyökkääjistä eniten pisteitä. Hänelläkin on silti otteissa vielä paljon parannettavaa.

Mikko Lieri www.lieri.eu

Peräpään kamppailussa hamutaan pisteiden lisäksi lisää onnistumisia

KalPa ei saa levätä paljoa eilisen voitokkaan CHL-kamppailun jälkeen, kun sarjapykälää ylempänä oleva SaiPa saapuu tänään kuopiolaisten vieraaksi. Lappeenrantalaisten viimeisin voitto kilpipaidoista on lähes kahden vuoden takaa.

Tilastoiden valossa KalPa on ollut SaiPalle vaikea vastustaja. KalPa hävisi sputnikeille viimeksi 11.12.2015 lukemin 1–3. Tällä kaudella kummankaan joukkueen otteet eivät ole vielä liigajäillä vakuuttaneet.

Kuopiolaisten hyökkäyksestä ovat kauden alussa johtohahmot puuttuneet, eikä alkuvaiheessa oleva pelitavan sisäänajo auta asiaa yhtään. Suurin ongelma KalPalla on sentteriosastolla, jonne kaivattaisiin mielellään ykkössentterin vaatimukset täyttävää peluria.

Eilisessä CHL-ottelussa Stavanger Oilersia vastaan kuopiolaiset saivat balsamia haavoihin, kun norjalaisjoukkue kaatui murskalukemin 7-1. Hyökkäyspään pelaajista Janne Tavi iski ottelussa kaksi maalia ja Alexander Ruuttu, Tommi Jokinen, Mikko Nuutinen ja Alex Lavoie yhdet maalit mieheen. Lisäksi puolustaja Matthew Maione onnistui.

Nämä onnistumiset olivat tehottomuudesta kärsineelle KalPa-hyökkäykselle elintärkeitä. SaiPa-ottelu tulee nopeasti ja kilpipaidat haluavat saada onnistumiset siirtymään nyt myös liigajäille.

Tulosyksikön herroilla on liigan tilastoissa kuitenkin plus-miinus-saldo pakkasen puolella. Ainoastaan Ville-Vesa Vainiolan, Sami Mutasen ja Mikko Nuutisen muodostama ketju on päässyt tässä tilastossa plussalle. Se nostettiinkin Pelicans-peliin joukkueen ykkösketjuksi.

Vierasjoukkue SaiPalla ei mene kovin paljoa ruusuisemmin verrattuna KalPaan. Voittoja heillä on kuitenkin neljä, joista kaksi varsinaisen peliajan jälkeen.

Viime viikolla lappeenrantalaiset kärsivät torstaina rökäletappion Kärpille, mutta lauantaina joukkue sai maukkaan voiton hallitsevasta mestarista Tapparasta. Kärppiä vastaan SaiPan viisikkopeli rakoili pahasti ottelun edetessä ja se oli myrkkyä. Kärpät rokotti armottomasti.

Tappara-ottelussa sputnikit paransivat peliään ottelun edetessä, alku oli varsin uninen. Tuossa ottelussa varsinkin päätöserässä SaiPan pelaaminen oli ehjempää, eikä Tappara saanut vaarallista kiriä aikaiseksi. Voittoon siivittivät myös Ahti Oksasen kaksi maalia Topi Nättisen tarjoiluista ja Frans Tuohimaan hyvät torjunnat.

Tulosvetovihje

Kuopiossa tukkoinen taisto
Kun vastakkain asettuvat tehtyjen maalien listan jumbo ja kolmanneksi viimeinen joukkue, maalijuhlia ei kannata odottaa. Joukkueilla on ollut vaikeuksia myös viime otteluissa. KalPa jäi edellisessä ottelussaan Pelicansia vastaan ilman tehtyä maalia. SaiPa otti edellisessä ottelussaan yllätysvoiton Tapparasta, mutta edeltävissä kolmessa ottelussa Sputnikit iskivät vain maalin per ottelu.
1 2
0 1

» Lähetä palautetta toimitukselle

Seuraa Heitä

Janne Tavi #22 | KalPa

Laitahyökkääjä

On pelannut KalPa-hyökkääjistä eniten, mutta kymmenen ottelun jälkeen kasassa vasta tehot 1+1. Viime kaudella JYPin paidassa iski runkosarjassa pisteet 13+21. Paremmile tehopisteille pitäisi päästä.

Urho Vaakanainen #7 | SaiPa

Puolustaja

Viime kesän Boston Bruinsin ensimmäisen kierroksen varaus on nyt kuntoutunut loukkaantumisestaan ja valmiina pelaamaan.

Kommentit

Tulosvetovihjeet

Kuopiossa tukkoinen taisto
1 2
0 1
TPS murskaa KooKoon
0 1
5 6
Lukolla erikoistilanteiden verran etua
2 3
1 2
Onnistumisista itseluottamuksen löytänyt HIFK voittoon
1 2
3 4
JYP jatkaa sarjakärjessä
0 1
4 5

Edelliset ottelut

KalPa

17.10
HPK - KalPa
5 - 1
13.10
KalPa - KooKoo
4 - 3 VL
11.10
Stavanger - KalPa

SaiPa

Tällä kaudella

harjoitusottelut

18.08.2017
SaiPa - KalPa
4 - 3

runkosarja