JYPin kärkiyksilöt konttaavat, KalPan materiaali ei pelitavan vaatimalla tasolla

LIIGA / Ennakko
Sami Kapasella on riittänyt aihetta ihmettelyyn.
Kuva © Timo Savela
Perjantai-illan kiekkoviihteestä Kuopiossa vastaavat KalPa ja JYP. Molemmilla joukkueilla on viime aikoina riittänyt omia vaikeuksiaan eri osa-alueilla. Ottelusta voidaan odottaa tasaista ja viihdyttävää.

Kuopiolaiset kalakukot eivät ole päässeet viime kauden lentoonsa. Edellisestä viidestä ottelusta vain yksi on päättynyt kolmen pisteen voittoon, mikä pitää KalPan kuntopuntarin alapäässä. Viimeisimpänä kuopiolaiset nöyrtyivät HPK:n käsittelyssä tiistaina.

Tuloksellisesti vakuuttavan alkukauden jälkeen JYPin vauhti on ollut hieman hiipumaan päin. Edellisestä neljästä liigaottelusta vain yksi on tuonut JYPille pisteitä. Viimeisimmän kerran hurrikaaniryhmä pettyi tiistaina, kun SaiPa haki sitkeällä puolustustaistelulla pisteet Jyväskylästä.

Joukkueet kohtaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Yhteinen historia joukkueilla on kuitenkin varsin mittava, mistä viimeisimpänä esimerkkinä viime kauden seitsemänteen otteluun edennyt välieräsarja.

Ratkaisukohdat

KalPan suurimmat ongelmat ovat liittyneet oman alueen puolustuspelaamiseen, jossa pahoja virheitä on sattunut niin yksilö- kuin viisikkotasolla. Merkkausvirheiden lisäksi oman maalinedustan puolustaminen on ollut varsin pehmeää. Esimerkiksi Mikael Seppälän 12 takaiskuosumaa rooliin suhteutettuna on kestämätön lukema kotijoukkueelle.

Ennen kautta suuri teema oli pelin aktivoituminen ja nopeutuminen. Tähän KalPan materiaali ei ole kuitenkaan riittänyt, sillä kyvykkyys pelinopeisiin ratkaisuihin kiekon kanssa loistaa poissaolollaan. Kun syötöt karkailevat pois kohteestaan, peli on puuroutunut pahemman kerran.

Harhasyöttöjä JYP tuleekin varmasti odottamaan Kuopion perjantai-illassa. Nopeasta pelin kääntämisestään tunnettu joukkue rokottaa kovalla kädellä, kun pääsee rintamana iskemään organisoimatonta puolustusta vastaan.

JYPin kannalta Ossi Ikosen poissaolo tekee pahan loven pelin avaamiseen, kun myös Mikko Mäenpää on ollut lähes varjo parhaasta tasostaan. JYP pyrkiikin luomaan paikkoja päätypelaamisen kautta, jolloin esimerkiksi SaiPa-ottelussa pahasti piippuun jäänyt tylyys hakeutua ykkössektoriin nousee avainasemaan. Jos vierailijat löytävät lataukseen sopivan kiukun, voitto on lähellä.

Alkukaudesta jyväskyläläiset onnistuivat kaivamaan pisteitä loistavien yksilöiden paikatessa puutteellista joukkuepeliä. Vahvempaa panosta kaivataan viisikkotasolla, koska esimerkiksi Juuso Puustisen vire on ollut hiipumaan päin.

Erikoista

KalPan ase piilee erikoistilanteissa. Vieraissa ylivoimapelaaminen on takunnut pahemman kerran, mutta kotiotteluissa ylivoima on ollut sarjan toiseksi tehokkainta. JYPin jäähyherkkyyttä lähdetäänkin varmasti haastamaan pitkillä hyökkäyksillä.

Tylyyden löytämistä JYPin puolella puoltaa se, että jyväskyläläiset ovat sarjan paras vierasjoukkue. Yksinkertaisempi pelisapluuna on auttanut tylyyden löytämisessä.

Yllätysmomenttia otteluun voi tuoda Anttoni Honka, joka suoritti liigadebyyttinsä tiistaina. Ikosen poissaolo avaa mahdollisuuden Hongalle suurempaan kiekolliseen rooliin.

Seuraa Heitä

Mathew Maione #18 | Dinamo R

Puolustaja

Hyökkäävästä pelityylistään tunnettu Maione avasi maalitilinsä Hämeenlinnassa. Hän janoaa lisäonnistumisia.

Juuso Puustinen #71 | JYP

Laitahyökkääjä

Puustinen palaa kotiin. Puustinen sai kovan iskun yhteentörmäyksessä Robert Rooban kanssa muutama viikko sitten, jonka jälkeen meno on ollut vaisumpaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kuopiossa pakka levällään
Kuopiossa nähdään kahden vaikeroineen joukkueen kohtaaminen. JYP on sortunut puskemiseen hyökkäysten rakentelussa ja tylyys on puuttunut hyökkäysalueella, kun taas kuopiolaisten kiekollinen pelaaminen on lasten kengissä. Jos KalPa onnistuu hankkimaan ylivoimamahdollisuuksia, voivat lukemat kasvaa suuriksi. Jos taas JYP löytää tylyyden, tuloksena on niukka vierasvoitto.
1 5
2