HPK iskee superviisikon johdolla KalPan kimppuun

LIIGA / Ennakko
Palveen tehoviisikko on ollut armoton ylivoimalla.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Jatkuuko kotijoukkueen valtakausi KalPan ja HPK:n keskinäisissä, kun vierasjoukkue marssittaa Niiralan montun jäälle Liigan tehokkaimman ylivoimaviisikon?

KalPa ja HPK kohtaavat nyt kolmannen kerran tällä kaudella. Kotijoukkue on ollut tähänastisissa väännöissä isäntänä, sillä kumpikin kohtaamisista on päättynyt kotivoittoon. Lokakuussa tanssittiin Hämeenlinnassa Pallokerhon tahtiin, ja itsenäisyyspäivän alla KalPa kuritti Kerhoa Kuopiossa.

KalPan viime ottelut ovat sujuneet tuloksellisesti vaihtelevasti voiton seuratessa tappiota. Edellisen kerran savolaisryhmä on onnistunut voittamaan kahdesti peräkkäin miltei kuukausi sitten ennen loppiaista, jolloin Sport ja JYP taipuivat.

Maalinteko on ollut ottelun kuopiolaisisännille vaikeaa läpi kauden. Ainoastaan liigajumbo Jukurit on tehnyt KalPaa vähemmän maaleja kuluvalla kaudella. Maalintekovaikeuksista kertoo osaltaan myös se, että vain Alexander Ruuttu on ylittänyt kymmenen maalin rajapyykin.

Kanadalaispuolustaja Matthew Maione on ollut viime otteluissa tehokas. Viihdyttävästi pelaavalla Mathieu Perreaultin kaksoisolennolla on kasassa kolme syöttöpistettä kahteen edelliseen otteluun ja hän onkin noussut jo joukkueensa tehokkaimmaksi pistemieheksi.

Ylivoima on rautaa, loppuhetkien sulamiset riesana

HPK:n ylivoima on edelleen todella kovassa tikissä, ainakin Oula Palveen johtaman viisikon osalta. Viimeisen kymmenen ottelun otannalla joukkue on Liigan tehokkain ylivoimalla (35,42 %).

Robert Leino palasi kahden kuukauden sairausloman jälkeen tammikuun lopulla takaisin kokoonpanoon, ja on ollutkin paluunsa jälkeen hyvä. Käsivammansa jälkeen pelaamissaan kolmessa ottelussa mies on kerännyt kolme syöttöpistettä ja on osaltaan ollut keventämässä Palveen ketjun tuloksentekotaakkaa.

HPK kirii Porin Ässiä sarjataulukossa kiinni piste kerrallaan, vaikka onkin menettänyt pisteitä loppuhetkien sulamisiin. Jo tammikuun aikana hämeenlinnalaiset ovat menettäneet täyden pistepotin kolmesti vastustajan noustua ottelun loppuhetkillä tasoihin.

Seuraa Heitä

Mikko Nuutinen #40 |

Laitahyökkääjä

Vähitellen lämmennyt Nuutinen onnistui maalinteossa edelliskierroksella Ässiä vastaan. Tehoja kaivataankin, mikäli ykköstykki Ruuttu jatkaa sairastuvalla.

Robert Leino #62 | Örebro

Keskushyökkääjä

Ollut sairauslomansa jälkeen hyvä. Jatkuuko väkevä paluu Kuopiossakin?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kuopiossa tasainen taisto
Kuopiossa kohtaavat kaksi liigan kovavireistä ylivoimajoukkuetta. Tämä pystyy nostamaan ottelun maaliodottamaa verrattuna kuopiolaisten tiukkaan puolustuspeliin. KalPan hallitessa ottelun kuvaa odotetulla tavalla maaliodottama jäänee pienemmäksi, mutta pelin kuvan ollessa rikkonainen HPK:lla on mahdollisuus yllättää.
2 4
2 4