Ailahteleva HIFK testaa raajarikkoisen KalPan Kuopion liiga-avauksessa

LIIGA / Ennakko
HIFK:n ruotsalaisduolta odotetaan tehoja.
Joko HIFK:n avainhyökkääjät löytävät tehovaihteensa? Entä riittääkö KalPan loukkaantumisten koetteleman ryhmän leveys? Vastauksia kysymyksiin etsitään Niiralan montun liigakauden avauksessa.

KalPa avasi kautensa kahdella vierasottelulla. Viime perjantaina joukkue otti ensimmäisen kiinnityksen Savon herruuteen, kun paikallinen Jukurit kaatui Mikkelissä puhtaasti 3-0. Tiistaina oli puolestaan KalPan vuoro jäädä maaleitta Tapparan hyydytettyä pohjoissavolaiset vieraansa. Viime kevään finaaliuusinnassa nähtiin vain yksi maali, joten Tappara-kapteeni Jukka Peltolan osuma riitti kotipisteisiin.

KalPan kokoonpano on kärsinyt kolhuja kauden avausotteluissa. Kesällä hankittu Kai Kantola loukkaantui jo liigakautta edeltävissä CHL-otteluissa ja Mikkelissä nollapelin torjunut maalivahti Niko Hovinen joutui sivuun avausottelun jälkeen. Savolaiset paikkasivat maalivahtiosastoaan hankkimalla Riku Heleniuksen, joka oli jo Tampereella joukkueen kakkosmaalivahtina.

Puolustajat Konsta Mäkinen, Valtteri Parikka ja pitkäaikaispotilas Eetu Sopanen ovat edelleen sivussa, sen sijaan Tappara-ottelussa kiekon kasvoihinsa saanut kapteeni Tommi Jokinen lienee pelikuntoinen perjantaina.

Joko ruotsalaiset heräävät?

Kauden ensimmäisiä vieraspisteitään Kuopiosta jahtaava HIFK saalisti nuoren liigakauden ensimmäisen voittonsa, kun kahden JYP-tappion jälkeen kaatui keskiviikkona kotijäällä HPK. Ailahtelevaisesti kautensa avannut helsinkiläisryhmä jäi HPK-ottelussa alkuun vastaanottajan rooliin, mutta nousi lopulta voittoon saakka.

HIFK on kärsinyt kauden avausotteluissaan epätasaisuuden lisäksi avainmiestensä tehottomuudesta. Eritoten ykkösketjuksi kaavaillulta triolta Erik Thorell - Patrik Carlson - Joonas Rask odotetaan huomattavasti tähän asti nähtyä terävämpiä otteita. Ruotsalaiskaksikko on saanut toistaiseksi aikaan vain yhdet syöttöpisteet mieheen.

HIFK:n onneksi joukkueesta on löytynyt ratkaisijoita ykkösketjua laajemmalta. Jarkko Malinen ja Juha-Pekka Haataja ovat muodostaneet joukkueen terävimmän tutkaparin.

Helsinkiläisten kiekollinen peli on kärsinyt pakiston poissaoloista. Eritoten Miro Heiskasen ja Teemu Laakson puuttuessa on HIFK:n pelinavaus ollut hidasta ja paineen alla roiskimista.

Seuraa Heitä

Eetu Luostarinen #27 | Florida

Keskushyökkääjä

Kesällä Carolina Hurricanesiin varattu 19-vuotias keskushyökkääjä on jatkanut viime kevään vahvoja otteitaan. Johti tiistaina KalPan näkyvintä hyökkäyskolmikkoa, nyt tehoja odotetaan kotikaukalossa.

Thomas Nykopp #80 |

Keskushyökkääjä

Kolmosketjun työhevonen riistää ja raataa, mutta on likaisen työn lomassa kerännyt jo kolme tehopistettäkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kuopiossa kamppaillaan tiukoin numeroin
HIFK nappasi kauden avausvoittonsa keskiviikkona HPK:sta, kun taas KalPa taipui viime kevään finaaliuusinnassa Tapparalle 1-0-numeroin. Kumpikaan joukkueista ei ole valtaisaa ilotulitusta järjestänyt alkukaudesta, joten odotuksissa on tiukka, vähämaalinen kamppailu. KalPan verkkoihin ei ole tehty alkukaudesta kuin yksi maali ja joukkueeseen vastikään liittynyt Riku Helenius tiivistää maalinsuuta entisestään.
1 2
2 3