Ässien voittoputki kovaan testiin − Kuuma KalPa haastaa piristyneet porilaiset

LIIGA / Ennakko
Hovinen on ollut vakuuttava paluunsa jälkeen.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Kuopiossa nähdään kahden kovakuntoisen ryhmän välienselvittely, kun Ässät ottaa mittaa kotijoukkue KalPasta. Toisen joukkueen voittoputki päättyy perjantaina.

Niiralan monttu on ollut Ässille lähihistoriassa vaikea paikka, sillä edellisen kerran porilaiset onnistuivat nappaamaan vieraspisteitä Kuopiosta kaudella 2015-16, jolloin kumpikin Kuopion-ottelu päättyi satakuntalaisten voittoon.

Ässät on äitynyt viime otteluissaan mainioon vireeseen, sillä se on onnistunut kääntämään neljän ottelun tappioputken yhtä pitkäksi voittojen sarjaksi. Eritoten joukkueen alivoimapelaaminen on parantunut eikä ässäjäähy enää tarkoita lähes automaattista takaiskumaalia.

Viime aikojen voittoputkessa tasoaan ovat nostaneet Matias Varttinen ja Jouka Juhola, Juho Tommila puolestaan on pelannut vahvasti porilaisten takalinjoilla.

Kuopiossa ei päästäne tällä kertaa ihailemaan tutun vastustajan otteita, sillä vuosikymmenen alkupuoliskolla KalPan paidassakin ihastuttanut Sakari Salminen lienee yhä loukkaantumisen vuoksi vielä poissa kokoonpanosta. Myös Niklas Appelgren ja Simon Suoranta ovat sivussa illan ottelusta.

Puolustus pitää, Hovinen hoitaa loput

Kotijoukkue KalPa on kääntänyt nihkeän alkukautensa mainioksi loppusyksyn vireeksi. Savolaiset ovat parhaillaan kuuden ottelun voittoputkessa ja hävinneet edellisen kerran varsinaisella peliajalla yli kuukausi sitten. 

Lokakuun lopun Ilves-vierastappion jälkeen KalPa on voittanut kahdeksan yhdeksästä ottelustaan. Ainoa kauneusvirhe komeaan saldoon tuli, kun Tappara nujersi savolaiset voittomaalikilpailun jälkeen viime kevään finaaliuusinnassa.

KalPan otteluita on kuvannut vähämaalisuus, sillä edellisen kerran kuopiolaisten verkkoon on tehty viisi maalia tai enemmän 25.10., jolloin HIFK heilutti KalPa-verkkoa viisi kertaa.

Toisaalta KalPa ei itsekään maaleilla herkuttele: KalPaa vähemmän maaleja on Liigassa tehnyt vain sarjajumbo Jukurit.

Kuopiolaisten puolustuspelaaminen on tiivistynyt alkukauteen verrattuna. Tiiviimmän alakerran viimeisenä lukkona on kiekkoja pysäytellyt luotettava maalivahtikaksikko.

Etenkin alkukauden loukkaantumisestaan toipunut Niko Hovinen on päässyt viime aikoina KalPa-maalilla hyvään torjuntavireeseen. Hän pelasi marraskuussa kolme ottelua, joissa päästi yhteensä vain yhden takaiskumaalin. Tiistaina Hovinen nollasi Vaasassa Sportin ja saalisti jo kauden kolmannen nollapelinsä.

Joukkueen hyökkäyspelin syömähampaita ovat viime otteluissa olleet keskushyökkääjä Balazs Sebok, joka on kerännyt kolmeen viime otteluun viisi syöttöpistettä, ja nuori ranskalaishyökkääjä Alexandre Texier, joka on onnistunut maalinteossa kahdessa viime ottelussaan.

Seuraa Heitä

Ryan Wilson #51 |

Puolustaja

Kesken kauden hankittu kanadalaispakki tuo jämäkkyyttä KalPan takalinjoille, keventää avainmiesten pelitaakkaa ja on jo avannut maalitilinsäkin Liigassa.

Niko Peltola #70 |

Puolustaja

Ei ole tehoillut odotetusti, mutta edellinen miinusmaali tasakentällisin tuli seitsemän peliä sitten. Pysyykö oma pää puhtaana Kuopiossakin?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kuopiossa maalit tiukassa
KalPa on alkusyksyn vaikeuksien jälkeen äitynyt hyvään lentoon voittamalla viimeisistä yhdeksästä ottelusaan kahdeksan. Kuopiolaisten voittojen takeena on ollut tiivis puolustaminen ja vahva maalivahtipeli, minkä ansiosta tiukat kamppailut ovat kääntyneet joukkueen eduksi. Ässätkin on piristynyt tappioputkensa jälkeen, mutta kuopiolaispuolustus on liikaa ja KalPa nappaa seitsemännen peräkkäisen voiton tiukan väännön jälkeen.
2 3
0 1