SaiPan täysi pistepotti Kärpiltä täyttää pian kaksi vuotta

LIIGA / Ennakko
Jussi Rynnäs ja Shaun Heshka ovat olleet Kärppien kauden parhaimpia hankintoja.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Perjantaina Oulussa pelaavien Kärppien ja SaiPan keskinäiset ottelut ovat olleet perinteisesti tasaisia, mutta pisteet jäävät yleensä petopaidoille.

Kärppien maanantaina pelaaman Jukurit-ottelun lopputulos oli sarjataulukkoa katsellessa pienoinen yllätys. Maalinteon kanssa koko alkukauden kamppailleet oululaiset iskivät peräti kuusi maalia, eikä omiinkaan päässyt kuin yksi laukaus.

Sarjataulukossa vain kahden pisteen päässä Kärpistä majaileva SaiPa kamppaili edellisenä lauantaina kotonaan Ässiä vastaan. Tasainen ottelu ratkesi jatkoajalla Ässien voittoon.

Kärpät ja SaiPa ovat kohdanneet kuluvalla kaudella vain kerran. Lappeenrannassa pelattu ottelu eteni jatkoajalle ja lopulta Kärppien voittoon.

Kärppien sairastuvan ovi käy

Kaleva uutisoi torstaina Kärppien sairastuvan tilanteesta. Kalevan mukaan keskushyökkääjä Miska Humaloja joutuu huilaamaan noin kuukauden ajan Jukurit-ottelussa sattuneen loukkaantumisen vuoksi. Lehti uutisoi myös keskushyökkääjä John Albertin jättävän perjantain ottelun sairauden takia väliin.

Mikael Ruohomaa ja Niklas Olausson ovat molemmat yhä sivussa, joten Humalojan ja Albertin loukkaantumisien myötä kauden aloittanut keskikaista on kokonaisuudessaan ulkona SaiPaa vastaan pelattavasta ottelusta. Loukkaantumisien myötä keskushyökkääjinä pelannee Mika Pyörälä, Jan Hruska, Antti Kalapudas ja Jesse Koskenkorva.

Täysveristen keskushyökkääjien osittainen puute hankaloittaa Kärppien urakkaa, mutta toisaalta Pyörälän ja Kalaputaan peluutus keskellä mahdollistaa Jesse Saarisen ja Jiri Tlustyn peluutuksen vasemmalla laidalla. Tämän myötä vasemmalta laukovia laitureita ei tarvitse peluuttaa oikeassa laidassa.

Kärppien oikea laita on vasempaan laitaan verrattuna edelleen alimiehitetty, mutta toisaalta oikealta laukovien Mikko Lehtosen ja Ville Leskisen viimeaikaiset onnistumiset ovat nostaneet myös oikean laidan vaarallisuusastetta.

Pisteet tiukassa

Kärpät on perinteisesti ollut lappeenrantalaisille vaikea vastus, sillä SaiPan edellinen varsinaisen peliajan voitto Kärpistä täyttää ensi maaliskuussa kaksi vuotta. Edellinen jatkoaikavoitto Kärpistä nähtiin yli vuosi sitten.

Keskinäisien otteluiden tilastoista huolimatta SaiPalla on perjantaina kenties paras mahdollisuus vuosiin napata täysi pistepotti Kärpiltä. Kärppien Jukurit-ottelu oli menestys, mutta oululaisten onnistumiset eivät tällä kaudella ole tulleet kovin pitkissä ryppäissä.

Seuraa Heitä

Jesse Saarinen #77 |

Laitahyökkääjä

Saarinen palasi taannoin pitkältä toipilasjaksoltaan päästen heti maalien makuun.

Matti Järvinen #71 | BK Mladá Boleslav

Keskushyökkääjä

Järvinen ei ole muutamaan otteluun onnistunut pistetehtailussa, mutta alkukauden perusteella niitä on kyllä odotettavissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät marssii kohti voittoputkea
Oulussa kohtaavat sarjan viimeisen viiden ottelun kuntopuntarin toiseksi heikoin kotijoukkue ja toiseksi heikoin vierasjoukkue. Kärpät näki valoa tunnelin päässä edellisessä ottelussaan Jukureita vastaan, kun maalintekotehokkuus alkoi löytyä. SaiPa puolestaan marssii syvässä kurimuksessa, joka jatkuu myös Oulun illassa.
3 4
1 2