Lukko testaa Kärppien kotivoittoputken kestävyyden

LIIGA / Ennakko
Veini Vehviläinen on nollannut vastustajan kahdessa edellisessä kotiottelussa. Nollaako Vehviläinen myös Lukon?
Kuva © Sirpa Pöyhönen
Liigan kärkikamppailussa jaettu sarjakärki Kärpät kohtaa sarjakolmosena majailevan Lukon. Kärppien kotiottelut ovat sujuneet lähestulkoon täydellisesti. Ainoa tahra tilastoissa on HPK:lle kärsitty tappio kotiavauksessa syyskuun yhdeksäs päivä. Lukko on puolestaan sarjataulukon perusteella syksyn toistaiseksi kovin vierasjoukkue Raksilassa, joten tilastot pannaan tosissaan puntariin Oulun torstai-illassa.

Kärppien peli on ollut aktiivista ja hyökkäyspäässä tehokasta. Joukkue on iskenyt Liigassa eniten maaleja ja etenkin ykkösketju Bertrand-Ruohomaa-Junttila on ollut huikeassa vireessä summaten yhteensä 62 tehopistettä kauden ensimmäisiin 19 otteluun. Silmä kannattaa siis kääntää tulosta odotellessa heihin, vaikkakin Kärppien kakkosketju on Ville Leskisen paluun myötä löytänyt kauan kaivattuja tehoja.

Alkukaudesta heikko ylivoima on saanut onnistumisia viime peleissä, mutta varmasti sekä Kärppä-valmentajat että maksava yleisö odottavat tehokkaampaa tekemistä. Jollakin tavalla ylivoima sammuttaa hetkellisesti Kärppien pelissä esiintyvän oivan liikkeen ja sitä kautta jalkanopeudella luodut maalipaikat jäävät luomatta. Toki tehot ovat tärkeimmässä roolissa ja viimeisessä viidessä pelissä ylivoiman onnistumisprosentti on ollut jopa 32%, joten suuremmat uudistukset jäävät varmasti ylivoiman osalta tekemättä. Lukko tarjoaa tältä osalta kovimman mahdollisen haasteen, sillä raumalaiset ovat pelanneet erinomaista alivoimaa alkukauden ajan tappaen peräti 93,33% vastustajan ylivoimista.

Lukon puolustus tänään puntarissa

Lukko on ollut viime pelit hyvin tasaisessa vireessä. Kärppien kaltaisia voittoputkia ei ole, mutta voittoja on tullut tasaisen varmasti sekä koti- että vieraspeleissä. Lukko voi illalla nojata takuuvarman puolustusviisikkonsa varaan. Niskala-Motin-Marttinen-Riikola-Ahonen on ollut liigan eliittiä alkukauden ajan.

Niskala on urakoinut valtavia minuutteja illasta toiseen yli 25 minuutin pelikeskiarvolla, mutta taustalta muun muassa Rony Ahonen on osoittanut samoja elkeitä, kuin toissa kaudella, jolloin hän pääsi pelaamaan maajoukkueen mukana EHT:llä. Muut viisikon pelaajat ovat olleet illasta toiseen pettämättömiä oman pään pelaajia, joiden varaan Pekka Virta on voinut laskea.

Hyökkäyspään osalta Kärppien kannattaa kiinnittää huomio Janne Keräseen, joka viimeistään viime kaudella pelasi itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Keränen on jatkanut siitä mihin jäi ja Lukon sisäinen pistevaltikka on tehnyt pysyvän siirron Ville Vahalahden käsistä Keräsen haltuun.

Illan teemana oman pään varjelu

Raksilassa kohtaavat tänään Liigan eniten maaleja tehnyt hyökkäyskalusto ja vähiten maaleja päästänyt puolustus. Lukon on tänään luultavasti turha odottaa lähtevän otteluun aktiivisen ja iloisen hyökkäyspelin kautta, vaan sen sijaan näemme puolustusvoittoisen raumalaisjoukkueen.

Maalejakin Lukko tosin tarvitsee ja siinä onnistuakseen heidän pitäisi ohittaa vierasjoukkueet Raksilassa jo kahdesti peräkkäin nollannut Veini Vehviläinen. Lukolla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet sammuttaa Kärppien hyökkäysinto ja sitä myöden uhata Kärppien jo kahdeksan ottelun mittaiseksi venynyttä kotivoittoputkea. 

Seuraa Heitä

Veini Vehviläinen #35 | JYP

Maalivahti

Vehviläinen on ollut huikeassa vireessä kahdessa edellisessä kotiottelussa. Kärpät eivät anna vastustajalle liikaa saumoja iskeä maaleja, joten Lukollekin on ennustettavissa tänään omat hankaluutensa maalinteon kanssa.

Rony Ahonen #14 |

Puolustaja

Ahonen on osoittanut kovan pelimiehen merkkejä viime aikoina ja maajoukkuekutsu EHT:lle ei näiden otteiden jatkuessa ole luultavasti kaukana. Ahonen johtaa tällä hetkellä koko Liigan plusmiinus-tilastoa lukemalla +12.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärppien kotitaika kestää kärkikamppailussa
Liigan kärkikamppailussa kohtaavat Kärpät ja Lukko ovat onnistuneet pitämään oman päänsä puhtaana alkukaudesta hyvin, sillä Lukko on päästänyt sarjassa vähiten ja Kärpät kolmanneksi vähiten maaleja. Molemmat joukkueet pelaavat laadukkaasti viisikkona ja ottelusta onkin odotettavissa tasainen vääntö. Kärpät on ollut erityisesti kotikaukalossaan vahva voittaen yhtä vaille kaikki tähänastiset kotiottelunsa. Mikael Ruohomaan johtama oululaisten ykkösketju on ollut kovassa iskussa pitkään ja se johdattaakin Kärpät yhdeksänteen peräkkäiseen kotivoittoon.
3 4
1 2