Kärpillä mahdollisuus tehdä seurahistoriaa Jukureita vastaan

LIIGA / Ennakko
Julius Junttila on ollut alkukaudella Kärppien ja koko liigan tehokkain pelaaja.
Kuva © Saana Hakala
Liigan sarjataulukon ääripäät kohtaavat tiistaina Oulun Raksilassa, kun sarjajohtaja Kärpät saa vieraakseen Mikkelin Jukurit. Vieraiden täytyy parantaa erityisesti viimeistelytarkkuutta ja olla huolellisempi oman pään puolustuksen kanssa, mikäli he haluavat pisteitä mukaansa viedä.

Joukkueet ovat kohdanneet Mikkelissä tällä kaudella kerran aiemmin, jolloin Kärpät onnistui kairaamaan kaksi pistettä Ouluun voittomaalikilpailun jälkeen.

Nyt isännät ovat olleet kuitenkin kovassa iskussa, joten vieraiden täytyy olla tarkkana ja pystyä pelaamaan ehjästi koko ottelun ajan vahvasti sekä nopeatempoisesti.

Kärpät metsästää seuraennätystä kotivoitoissa

Kärpät on ollut tällä kaudella erittäin vahvassa iskussa kotikentällään, ja seuraavasta ottelusta olisi mahdollisuus napata jo kolmastoista peräkkäinen kotivoitto, mikä olisi uusi seuraennätys. Viimeisimpänä Raksilassa kaatui hallitseva mestari Tappara, joten mikkeliläisten täytyy olla erittäin hyvässä iskussa pisteiden viemiseksi.

Oululaiset joutuivat yllättävänkin ahtaalle viime lauantaina Kouvolassa KooKoon vieraana, kun isännät onnistuivat nappaamaan yhden pisteen sarjakärjeltä. Ville Leskisen jatkoaikamaalin ansiosta Kärpät otti lopulta kaksi pistettä etelän minikiertueelta.

Isäntien ykköskentällinen on ollut erittäin vahvassa vireessä, minkä pystyy päättelemään myös piste- ja maalipörssistä. Julius Junttila-Mikael Ruohomaa-Charles Bertrand on toiminut oikeastaan kauden alusta saakka erittäin hyvin ja miehet ovat oppineet toistensa liikkeet mainiosti.

Huomionarvoista on sekin, että joukkueen jokainen kentällinen on pystynyt luomaan hyvin painetta lähes jokaista joukkuetta vastaan hyökkäyspäähän, vaikka maaleista on vastannutkin pääasiassa Ruohomaan johtama kenttä.

Ailahtelevaisuudelle ei ole sijaa Raksilan hornankattilassa

Jukurien esitykset ovat olleet aika pahasti ailahtelevaisia jopa pelin sisällä, minkä seurauksena mikkeliläiset ovat vajonneet sarjataulukon hännille.

Viimeisin ottelu HPK:ta vastaan päättyi maalin erolla Kerhon hyväksi, vaikka jukurilauma pystyi pelaamaan vahvasti kaksi erää. Kolmannessa erässä joukkueen ote pelistä lipesi ja pisteet matkasivat Hämeenlinnaan. Ennen HPK-peliä Jukurit pelasi sarjaviitosta JYPiä vastaan Jyväskylässä, jolloin hieman yllättäen vieraat onnistuivat nappaamaan täydet kolme pistettä Hippokselta loppulukemin 3−1.

Pelillisesti Jukurit pystyy erittäin hyviin esityksiin, kuten esimerkiksi JYPiä vastaan. Viimeistelyssä on kuitenkin parantamisen varaa, ja se onkin ollut kauden aikana mikkeliläisten suurin ongelma.

Jukureiden alivoima on pelannut kohtalaisesti, mutta se on joutunut taipumaan varsinkin otteluiden ensimmäisissä alivoimissa. Esimerkiksi Jyväskylässä joukkue onnistui hyvin alivoimapelissä, kun se pystyi selättämään kuusi alivoimatilannetta. Tälle taidolle voi olla myös Oulussa tarvetta, sillä Kärpät löytyy ylivoimatilaston kolmossijalta.

Seuraa Heitä

Miska Humaloja #31 | Herning

Keskushyökkääjä

Raastajaluonteinen sentteri on onnistunut menemään monien joukkueiden pelaajien ihon alle ja aiheuttamaan suuriakin tunnekuohuja. Jos mies pääsee myös mikkeliläispelaajien tunteisiin, Jukurit voi herkästi päätyä kuluttamaan jäähypenkkiä ja Kärpät päästä samalla ratkaisemaan ottelua itselleen.

Teemu Suhonen #4 |

Puolustaja

KalPa-kasvatti kantaa tällä hetkellä vieraiden kultakypärää. Jukurit kaipaa 28-vuotiaan puolustajan tehoja ja onnistumisia erityisesti ylivoimalla, mikäli joukkue mielii Kärppiä vastaan pisteistä taistella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät jatkaa pistepussin lihottamista
Oulun Kärpät saa tiistai-illan vieton vieraaksi Jukurit. Joukkueiden erot ovat todella suuria, mutta täyttä eroa tullaan tuskin näkemään. Isännät saavat todennäköisesti aikaiseksi rutiinisuorituksen, jolla myös rypistetään pisteet mikkeliläisvierailta. Voittomarginaali riippuu Jukurien tehokkuudesta harvoissa paikoissa sekä maalivahdin suoriutumisesta.
3 4
0 1