VeikkausTV-ennakko: Revanssi Raksilassa

LIIGA / Ennakko
Toni Kähkönen ei kanna Kärppien kultakypärää, mutta on silti hyvässä pistetahdissa.
Kärpät ja HIFK kohtaavat toisensa Raksilassa pika-aikataululla, sillä edellisestä taistosta on kulunut ainoastaan muutama viikko. Molempia joukkueita yhdistää loukkaantumissuma ja kovat odotukset kultakypäriltään.

VeikkausTV välittää lauantaina pelattavan Kärpät-HIFK-ottelun ilmaiseksi Veikkauksen kanta-asiakkaille. Lähetys alkaa kello 17.00.

Aiemmat kohtaamiset

Edellisen kerran Kärpät ja HIFK kohtasivat toisensa Raksilassa vain muutamaa viikkoa aiemmin. Tuolloin hallinta oli suurimmaksi osaksi Kärpillä, mutta HIFK oli Juhamatti Aaltosen verran isäntiä parempi. Kyseisessä ottelussa tehot 2+1 iskenyt Aaltonen pyyteli hieman vitsaillen anteeksi kasvattajaseuraansa vastaan tekemistään maaleista.

Yleisö ei kuitenkaan vaikuttanut Aaltosen seuravalinnasta liiemmin pahastuneen, sillä Aaltonen sai suosionosoitukset ottelun alussa ja lopussa.

Kärpillä oli täydet mahdollisuudet ratkaista kauden kotiavauksena toiminut HIFK-ottelu, mutta se oli tuolloin jäljessä kahdella merkittävällä osa-alueella: maalivahtipelissä ja viimeistelyssä. HIFK:n maalille luisteli Niklas Bäckströmiä odottaneiden oululaisten harmistukseksi Kevin Lankinen, joka oli todella kovassa iskussa torjuen lähes kolminkertaisen määrän laukauksia kärppävahti Jussi Rynnäkseen verrattuna.

HIFK:n parempi viimeistelytaito näkyy ottelun laukaisutilastoissa. Rynnäkselle merkattiin koko ottelussa vain 11 torjuntaa, mutta silti HIFK onnistui maalinteossa kolmesti. Lankinen taipui Kärppien ampumien kiekkojen eteen yhteensä 30 kertaa, mutta maaliverkko helähti vain kerran.

Ottelun lähtökohdat

Kärppien edellinen ottelu pelattiin torstaina Raksilassa. Tuolloin vastassa ollut KalPa laittoi isännät tiukille vieden ottelun voittomaalikilpailuun. Ainoastaan Kärppien Mika Pyörälä onnistui yrityksessään, joten kaksi pistettä jäi Ouluun.

HIFK joutui astetta kovempaan mankeliin perjantaina, kun joukkue kohtasi JYPin Jyväskylässä. Ottelussa oli yllättävän paljon samaa kuin Kärppien ja HIFK:n edellisessä kohtaamisessa. Kotijoukkue JYP hallitsi hienoisesti tasaista ottelua, mutta HIFK onnistui Aaltosen yksilösuorituksen turvin nappaamaan kaksi pistettä jatkoajalla.

Juhamatti Aaltonen ratkoo otteluita HIFK:lle kovalla tahdilla.

Kokonaiskuvassa kummankaan Raksilassa kohtaavan joukkueen otteet eivät ole olleet alkukaudella kovinkaan mairittelevia. Onnistumisia on tietyillä osa-alueilla, mutta kumpikaan ei tällä hetkellä pelaa kärkijoukkueiden tasolla.

Kärpät on saanut pelaamisensa paremmin kasaan edellisen kohtaamisen jälkeen, mutta kovien nimien poissaolot vaikeuttavat pisteistä taistelemista. Kärpät pelaa toimivaa alivoimaa myös vajaalla miehityksellä, mutta maalinteko takkuaa entistä pahemmin.

HIFK onnistuu maalinteossa hieman Kärppiä paremmin, mutta otteista paistaa usein läpi tietynlainen haluttomuus ja huolimattomuus. Pelaaminen on mennyt jopa liian rennoksi, eikä syötöissä ole läheskään aina mitään kummempaa ajatusta. HIFK ei ole vieläkään onnistunut tekemään ylivoimamaalia tällä kaudella.

Vastuun kantajat

Edellisen kohtaamisen jälkeen Kärpät on saanut maalivahtipeliään hieman parempiin uomiin. Rynnäs ja Sami Aittokallio ovat pelanneet alkukaudella kokonaiskuvassa melko hyvin, mutta käytännössä jokaisessa ottelussa selän taakse pääsi vähintään yksi helpohko laukaus.

Tällä hetkellä torjuntavastuu on siirtynyt Aittokalliolle, joka teki mallikkaan suorituksen torstaisessa KalPa-ottelussa. Aittokallio päästi kyseisessä ottelussa ainoastaan yhden alivoimamaalin.

HIFK:n maalilla torjuvat Lankinen ja Bäckström ovat saaneet tasaisesti vastuuta läpi alkukauden. Molemmat vahdit ovat pelaamisellaan mahdollistaneet taistelun voitosta jokaisessa ottelussa.

Niklas Bäckström aloittanee maalissa lauantain ottelussa.

Loukkaantumiset ovat kurittaneet molempia joukkueita kovalla kädellä. HIFK on saanut miehiään takaisin pelikentille, mutta Roope Hintz ja kapteeni Arttu Luttinen ovat molemmat yhä sivussa.

Kärpillä tilanne on selvästi tukalampi. Pieni toivonpilkahdus nähtiin Niklas Olaussonin paluusta torstaina, mutta ruotsalaissentteri loukkaantui uudelleen KalPa-ottelun loppupuolella. Olaussonin lisäksi sairastuvalla on useampi kärkiketjujen hyökkääjä.

Kärppien maalinteko on luisumassa entistä vahvemmin kultakypärää kantavalle Pyörälälle. Loukkaantumistilanteen myötä Kärppien ketjuista on muodostut ykkösketjua lukuunottamatta enemmän tai vähemmän jarruketjuja.

HIFK on hieman samankaltaisessa tilanteessa. Sekin olisi pulassa ilman kultakypärää kantavaa Aaltosta. Käsistään taitavan sentterin puute vaikeuttaa kuvioiden toteuttamista, jonka myötä tilanteet purkautuvat itsestään. Tällöin ainoastaan Aaltosen kaltaiset taiturit kykenevät ratkaisemaan pelejä.

Arvio

Joukkueiden viimeaikaiset otteet eivät viittaa minkäänlaiseen maali-ilotteluun kummankaan osalta, joten ottelusta on odotettavissa muutaman maalin tiukka vääntö. Aloittavat maalivahdit ovat todennäköisesti Aittokallio ja Bäckström, heistä molemmat ovat tällä hetkellä hyvässä iskussa.

HIFK oli viime kohtaamisessa Aaltosen verran Kärppiä parempi, mutta tällä kertaa Kärpät vetää pitemmän korren. Kärppien kurinalainen ja uhrautuva puolustus kykenee pitämään tällä hetkellä yllättävän vähän laukovan HIFK:n aisoissa, joten suurimmaksi haasteeksi nousee maalinteko toiseen päähän. Kärpät on ollut alkaneella kaudella todella huono kirimään takaa-ajoasemasta tasalukemiin, joten avausmaali vieraille saattaa pilata revanssia odottaneiden oululaisten lauantai-illan.

Seuraa Heitä

Aleksi Mäkelä #7 |

Puolustaja

Mäkelä iski torstain ottelussa uransa ensimmäisen liigamaalin ja esiintyi puolustuspäässä mallikkaasti. Näillä otteilla vakioruutu kärppäpuolustuksessa saattaa hyvinkin aueta.

Joonas Rask #88 | HIFK

Laitahyökkääjä

Taannoisesta loukkaantumisestaan toipunut Rask on Aaltosen ohella yksi vaarallisimmista HIFK-hyökkääjistä. Oli yksi joukkueen parhaista pelaajista perjantain JYP-ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Hyökkäyksen rakennetta etsimässä
Paperilla sen enempää Kärppien kuin HIFK:n ei tarvitse häpeillä hyökkäyskalustoaan, mutta silti kummallakin on ollut vaikeuksia viimeistelyssä sekä hyökkäyspelaamisen rakenteessa kokonaisuudessaan. Kärpillä on puolellaan kotietu, tuoreet jalat sekä parempi erikoistilannepelaaminen.
3 4
1 2