Kärppien ja Ässien kohtaamisessa parempi ei voita

LIIGA / Ennakko
Kärppien Ville Leskinen on yksi niistä ratkaisupelaajista, joiden pelaaminen on hiipunut pudotuspeleissä.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärppien ja Ässien välinen puolivälieräsarja on katkolla ensimmäistä kertaa. Ässät on pelannut paremmin, mutta Kärpät on yleensä voittanut maalivahtinsa ja vuorotellen onnistuvien tähtipelaajiensa avulla. Sama jatkuu myös keskiviikkona.

Kärppien ja Ässien välinen puolivälieräsarja on ensimmäistä kertaa katkolla keskiviikkona, kun joukkueet kohtaavat Oulussa. Maanantaihin mennessä oltiin nähty ainoastaan kotivoittoja, mutta Kärpät onnistui maanantain kierroksella myös vieraissa.

Edellinen ottelu eteni alkuhetkistä lähtien Ässien yhden maalin johdossa, mutta Kärpät sai viimein koneensa toimimaan päätöserässä. Pudotuspelit täysin pimennossa olleet Julius Junttila ja Charles Bertrand onnistuivat viimein maalinteossa, ja Saku Mäenalanen viimeisteli vielä viimeisen maalin tyhjiin. Tämän myötä neljäs kohtaaminen päättyi lukemiin 1-3 Kärppien eduksi.

Kärppien yllättävät vaikeudet

Kärppien ja Ässien välinen sarja ennustettiin tasaiseksi, mutta silti sen kulku yllättää. Kärpät ei nimittäin ole ollut läheskään niin kovasti niskan päällä kuin joukkueiden runkosarjasijoituksista olisi voinut päätellä.

Vaikka materiaalietu on selkeästi Kärppien puolella, on se näkynyt käytännössä vain siinä, että joukkue on kyennyt kampeamaan itsensä niukkoihin voittoihin vastustajan paremmasta tekemisestä huolimatta. Kärppien pelaaminen on tällä hetkellä kaukana siitä, mitä se parhaimmillaan oli runkosarjassa.

Kotikentän edusta voisi tässä sarjassa jahkailla loputtomiin. Isomäki on ollut vaikea Kärpille, Raksila taas Ässille. Toisaalta Kärpät onnistui nyt myös vieraissa, joten miksei Ässät kykenisi paremmalla pelaamisellaan samaan Raksilassa?

Vaikka Ässien voitto Raksilassa on täysin mahdollinen, on se Ässien Oulussa pelaamien otteluiden laukaustilastoiden ja maalimäärien perusteella vaikeaa.

Ensimmäisessä kohtaamisessa Ässät laukoi yhteensä 21 kiekkoa kohti maalia onnistuen vain kerran. Toisessa vierasottelussa Ässät laukoi 22 kertaa kohti maalia onnistuen jälleen vain kerran. Noin seitsemän laukausta erää kohti ei varsinaisesti laita huipputason maalivahtia koville.

Uusi Rynnäs

Kärppien maalivahti osoittautui Ässille vaikeasti ohitettavaksi, mutta hieman yllättäen kyseinen maalivahti ei ollut Jussi Rynnäs, joka aiemmin oli noussut jo ylitsepääsemättömäksi muuriksi Ässille. Rynnäksen ensimmäinen ottelu sujui hyvin, mutta toinen oli suorastaan katastrofaalinen. Rynnäs nimittäin päästi kolme kiekkoa selkänsä taakse jo avauserässä.

Hänet vaihdettiin kolmannen maalin jälkeen Veini Vehviläiseen, joka on torjunut kärppämaalilla siitä eteenpäin. Vehviläisestä tuli Ässille uusi Rynnäs, sillä kolmessa kohtaamisessa hänen taakseen on isketty ainoastaan kaksi maalia.

Mutta pelkkä maalivahdin onnistuminen ei auta, jos maalinteko takkuaa. Neljännen kohtaamisen myötä Kärppien ykkösketjun loputkin tähtipelaajat saivat avattua maalitilinsä pudotuspeleissä, muttei se aina tarkoita sitä, että lukot ovat lopullisesti auki ja maaleja syntyy taas kuin liukuhihnalta.

Parempi ei aina voita

Parempi joukkue on tässä tapauksessa suhteellinen käsite, sillä ei Ässien pelaaminen juurikaan kestä vertailua Liigan kärkijoukkueisiin. Sen hyökkäys on ollut enimmäkseen tehotonta ja etenkin ylivoimapelaaminen aivan surkeaa. Silti se näyttää paremmalta kuin Kärppien pelaaminen tällä hetkellä.

Mitä on siis odotettavissa viidenneltä ja mahdollisesti ratkaisevalta ottelulta? Ässät pelaa paremmin, mutta Kärpät voittaa Vehviläisen ja onnistumisvuorossa olevien tähtipelaajien avulla ja menee jatkoon.

Mikäli näin käy, on oululaisten ilo välieräpaikasta silti lyhytaikainen. Nykyisellä pelaamisella ei nimittäin enää voiteta joukkueita, joiden pelaajamateriaali on samaa tasoa Kärppien kanssa.

Seuraa Heitä

Taneli Ronkainen #22 | Olimpija Ljubljana

Puolustaja

Kiekollisten puolustajien vastuu kasvoi suuresti Miika Koiviston loukkaantumisen myötä. Ronkainen on onnistunut ennenkin nimenomaan pudotuspeleissä, joten nousu parrasvaloihin on mahdollinen myös tänä keväänä.

Antoine Laganière #28 |

Hyökkääjä

Kun Ässät saa rakennettua vaarallisen tilanteen kärppämaalille, on Laganière yleensä osallisena siihen. Ja mikä tärkeintä, pää pysyy kylmänä tiukoista tilanteista huolimatta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät katkaisee sarjan kotonaan
Ässien sinnikäs taistelu on laittanut Kärpät äärimmäisen ahtaalle, mutta porilaisten kyvykkyys ei ole riittänyt voittoon asti. Näin Kärpille tarjoutuukin kuin hopeatarjottimella mahdollisuus napata välieräpaikka keskiviikkona kotiyleisön edessä. Erityisesti Julius Junttilan ja Charles Bertrandin onnistumiset olivat niin valtava asia, että kohonnut itseluottamus kantaa voittoon.
3 4
1 2