Voittaako hurrikaanilauma kolmannen erän mörön?

LIIGA / Ennakko
Saako Jani Tuppurainen maalittoman putken poikki Jukureita vastaan?
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP saa lauantai-iltana vieraita Mikkelistä, kun Jukurit tulee kylään. JYPillä on ollut pitkin kautta vaikeuksia pitää johto-asema kolmansissa erissä. Jukureiden marraskuun loppu oli hankala, mutta viitteitä paremmasta kuitenkin on nähtävissä.

JYP tulee illan otteluun tappio niskassaan, kun Sport voitti torstaina jyväskyläläiset 2-0 luvuin. Hurrikaanilauma on kuitenkin voittanut edellisistä viidestä ottelustaan kolme. Yhtään kolmen pisteen voittoa JYP ei näistä voitto- otteluista ole saanut ja marraskuun aikana jyväskyläläisjoukkue onnistui vain kerran ottamaan täydet pisteet.

Jukurit on ottanut vain yhden voiton edellisistä viidestä ottelustaan. Edellisessä ottelussa TPS oli vahvempi luvuin 3-2. Jukureiden otteet on lähtenyt pienoiseen alamäkeen, mutta parempia otteita on ollut kuitenkin havaittavissa.

Edellisessä kohtaamisessa Jyväskylässä JYP oli vahvempi luvuin 3-1. JYP otti voiton myös joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa. Hurrikaanilauma onkin pienimuotoinen mörkö mikkeliläisjoukkueelle.

Ratkaisun paikat

JYP hävisi marraskuun otteluissa viisi kertaa kolmannet erät. Näistä kolmesti vastustajajoukkue on tullut takaa tasoihin. Tämä onkin ollut JYPin ongelma läpi kauden. Jyväskyläläisjoukkue ei ole osannut pelata tarvittavalla rentoudella johtoasemassa, jolloin vaikeudet on alkanut. Samalla kun vastustaja on painanut kovaa päälle, on JYPin pelaajien syötöt alkaneet mennä ohi lapojen.

JYP ei ole myöskään onnistunut tekemään tarvittavia maaleja, millä ottelun olisi voinut ratkaista lopullisesti itselle. Maalinteon tehokkuus on ollut myös hurrikaanilauman yksi ongelmakohdista läpi kauden. JYPin esitykset on muuten ollut hyviä. Yleinen ottelunkulku on ollutkin, että jyväskyläläisjoukkue on pelannut kaksi erää hyvää jääkiekkoa ja kolmannessa on sulaminen tapahtunut. Ehjää 60-minuuttista ei olla JYPiltä hetkeen nähty.

Jukureiden otteet ovat menneet parempaan suuntaan hieman heikomman jakson jälkeen. Jukurit on palannut perusasioiden äärelle, eli puolustuspelaaminen edellä. Hyökkäyspäässää on tehoja löytynyt ja varsinkin Turo Asplundin johtama ketju, laidoillaan, Miika Roine ja Jesper Piitulainen, on ollut huikeassa vireessä.

JYPin pitää illan ottelussa olla varuillaan juurikin kyseisen ketjun kanssa. Roine teki marraskuussa yhteensä yksitoista pistettä ja Asplund kymmenen pistettä. Edellisessä ottelussa ketjun jokainen lenkki saalisti pisteen.

Tilastopoiminta

JYPin erikoistilannepelaaminen on edelleen ollut hyvällä mallilla. Jyväskyläläisjoukkueen alivoima on sarjan parasta ja ylivoimakin mahtuu neljän parhaan joukkoon. JYPin Jani Tuppurainen tosin seilaa yhdeksän ottelun maalittomassa putkessa. Marraskuussa Tuppurainen saalisti vain neljä pistettä, kun lokakuussa pisteitä kertyi 12.

Seuraa Heitä

Mikko Kalteva #7 |

Puolustaja

Kokenut puolustaja on noussut omalle tasolleen. Pisteitä on alkanut kertymään ja sija puolustajien pistepörssissä nousemaan. Johtaa tällä hetkellä hurrikaanilauman puolustus- osastoa.

Miika Roine #18 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Marraskuun kuukauden pelaaja on tällä hetkellä kymmenen ottelun pisteputkessa. Hyökkääjä on iskenyt seitsemän maalia maajoukkuetauon jälkeen ja loppua ei näy.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Vähämaalinen taisto edessä
JYP on pelannut viisi ottelua ilman täyttä pistepottia, vaikka onkin pystynyt voittamaan otteluita varsinaisen peliajan jälkeen. Jukurit on puolestaan sarjan neljänneksi paras vierasjoukkue, vaikka on ollut vaikeuksissa laukauspaikkojen luomisessa tasakentällisin. JYPille lisää virtaa tuo paluu kotikaukaloon kolmen vieraspelin jälkeen.
2 3
0 1