Keränen ja Kähkönen kiusaamaan voittoa ja onnistumisia metsästävää Jukureita

LIIGA / Ennakko
Lukko on tämän kauden kamppailussa ollut niskan päällä.
Viime aikojen pirteistä otteistaan huolimatta tappioita kolmessa pelissä kärsinyt Jukurit saa vastaansa niin ikään pienessä tappioputkessa olevan Lukon.

Ilvestä vastaan Jukurit oli suurissa vaikeuksissa tamperelaisryhmän kovan karvauksen kanssa, minkä vuoksi joukkueen hyökkäyspeli oli huomattavasti viime aikojen esityksiä heikompaa. Mikkeliläisryhmä kuitenkin viimeisteli ottelussa harvoista paikoistaan tehokkaasti ja puolustuspäässä esitti totuttuun tapaan tiivistä taistelua, jonka ansiosta Tampereen vierailulta mukaan tarttuikin yksi piste. 

Jukureille keskiviikkoinen tappio oli kolmas peräkkäinen, kun viime viikon kamppailuissa joukkue taipui sekä JYPille että Tapparalle. Pelillisesti joukkue on kuitenkin kokoajan ottanut edistysaskeleita ja pystyi molemmissa viime viikonkin kamppailuissaan kamppailemaan tasapäin. Tehottomuus maalipaikoissa on tällä hetkellä merkittävin ongelma sarvipäiden pelissä, minkä lisäksi erikoistilannepelaamiseen kaivataan parannusta.

Jukureiden kolmosketju Ville Leskisen ja Jesper Piitulaisen johdolla jatkoi pirteitä otteitaan Ilvestäkin vastaan ja Piitulainen vastasikin joukkueen avausosumasta. Joukkueen kärkiketjujen pelaajista erityisesti Turo Asplundilta ja Henrik Koivistolta on vastaavasti syytä odottaa enemmän kuin mitä on nyt nähty: tällä hetkellä joukkueen kahden ensimmäisen ketjun sentterit ovat keränneet yhteensä tehot 0+4 ja Koiviston tehotilastokin on yhdeksän maalia pakkasella.

Toista kertaa tällä kaudella Mikkeliin vierailulle saapuva Lukko hävisi kaksi edellistä kamppailuaan HIFK:lle ja Kärpille. Kokonaisuutena raumalaisjoukkueen alkukausi on ollut kuitenkin vahva, sillä ennen HIFK ja- Kärpät-tappioita joukkue voitti neljä ottelua peräkkäin ja majailee tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä.

Raumalaisryhmä on pelannut pääasiassa hyvin tiukkoja kamppailuita. Joukkue puolustuspää on ollut tiivis sarjan maalivahtitilaston kärkinimen, Kaapo Kähkösen johdolla. Hyökkäyspäässä varsinkin Janne Keräsen, Damien Fleuryn ja Arttu Ilomäen muodostama hyökkäysketju on ollut vaarallinen ja Keränen onkin tehtaillut viimeiseen viiteen otteluun tehot 4+1.

Jukureille Lukko on ollut tällä kaudella paha vastus, sillä kauden molemmat tähänastiset kohtaamiset ovat päättyneet raumalaisvoittoon. Harjoituskaudella Lukko haki 4-2-voiton Mikkelistä ja runkosarjan ensimmäisessä kohtaamisessa se voitti kotonaan kamppailun 4-1-numeroin.

Seuraa Heitä

Ilmari Pitkänen #73 |

Laitahyökkääjä

Viime kaudella Lukkoa edustanut hyökkääjä rymistelee nyt Jukureiden paidassa. Hyökkääjän pelaaminen on ollut vielä hakemista, mutta Ilvestä vastaan hän esitti jo muutamia kovia taklauksia ja toi energiaa kentälle.

Janne Keränen #91 | TUTO

Laitahyökkääjä

Hyökkääjä on ollut viime aikoina hyvässä iskussa ja mikkeliläispuolustus saa varmasti tehdä täyden päivätyön pitääkseen taiturimaisen laitahyökkääjän pimennossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Lukko hakee pisteet Mikkelistä
Jukurien kotiotteluiden saldo on ollut murheellinen, eikä pisteitä ole tullut huonolla hyökkäyspelaamisella, kun myös puolustus on vuotanut. Lukon esitykset ovat olleet pääosin varsin vakuuttavaa, eikä syytä muun odottamiselle löydy tälläkään kertaa. Lukko iskee oman puolustuspelinsä hyvään pakettiin, ja iskee tarvittavat maalit pisteiden voittamiseksi laajan hyökkäyskalustonsa turvin.
0 1
3