Mikkelissä kamppaillaan Savon herruuden päätöstaistelu

LIIGA / Ennakko
Perjantaina savolaisryhmät pääsevät jälleen ottamaan mittaa toisistaan.
Kuva © Antti Tyni
Kalevankankaan perjantai-illassa kamppaillaan viimeistä kertaa tällä kaudella Savon paikallisottelun merkeissä, kun Jukurit saa vieraakseen KalPan.

Jukurit katkaisi neljän ottelun tappioputkensa tylyllä tavalla tiistaina kaatamalla KooKoon 5-1-numeroin. Mikkeliläisryhmän voiton takeina olivat tiivis puolustaminen ja tehokas ylivoimapelaaminen, joka tuotti joukkueelle peräti kolme maalia.

KooKoo-ottelussa Turo Asplund oli näkyvässä roolissa tehtailemalla kamppailussa tehot 1+3. Häntä säestivät vahvasti kolme tehopistettä kerännyt Jesper Piitulainen sekä kaksi pistettä mieheen merkkauttaneet Teemu Suhonen ja Mika Partanen.

Tiistain kamppailu toi jukurileiriin kuitenkin myös ikäviä uutisia, sillä hyökkääjä Janne Ritamäki loukkasi itseään ja hänen pelaamisensa KalPaa vastaan on epävarmaa. Loukkaantuneiden listalla Ritamäen lisäksi ovat Teemu Henritius ja Keni Karalahti. Jukureiden valmentaja Juuso Hahl piti kuitenkin mahdollisena, että kolmikosta joku saatetaan nähdä kentällä perjantaina, mutta ratkaisut sen suhteen tehdään vasta myöhemmin.

− Karalahden, Henritiuksen ja Ritamäen tilanteita tarkkaillaan ja toiveita on, että joku heistä olisi mahdollisesti perjantainakin käytettävissä. Ratkaisut sen suhteen menevät kuitenkin jopa ihan alkuverryttelyyn asti. Sikäli ollaan tiukoilla tuon pelaajapakan kanssa, Hahl kertoi.

Tapparasta lainalle tullut Otto Mäkinen palasi ennakkotiedoista poiketen jo torstaina Tapparaan, eikä ole Jukureiden käytettävissä perjantaina. Mäkinen kuuluu Tapparan nuorten pelaajien listalle, josta pelaajia on mahdollista siirtää siirtorajan jälkeenkin Mestiksen ja Liigan välillä. Jos Mäkinen olisi jatkanut Jukureissa helmikuun 15. päivän jälkeen, hänen ei olisi ollut enää myöhemmin mahdollista siirtyä Tapparan ja LeKin välillä.

Vastaavasti RoKissa lainalla pelannut puolustaja Ville Räsänen on palannut mikkeliläisryhmään vahvuuteen. Lisäksi joukkue nosti A-nuorissa tehokkaasti esiintyneet hyökkääjät Miiro Linjalan ja Jani Nurkkalan harjoitusvahvuuteensa.

− Miten sitten saadaan täysi miehistö kasaan, niin tarkkaillaan koko ajan, että onko meille sopivia pelaajia muualta saatavilla. Sitten jos näin ei ole, niin katseet kääntyy meidän A-nuoriin. Sieltä on muutama pelaaja ollut harjoittelemassa ja tutustumassa toimintaan, että mahdollisesti sieltä on uutta liigadebytanttia tulossa. Ihan näiden kolhuja saaneiden pelaajien tilan mukaan mennään, Hahl totesi.

− Sillä tavalla haastava tilanne, mutta sitten taas yksittäistapauksissa ei ole ongelmaa, vaikka joutuisi vähän tiiviimmällä nipulla pelaamaan. Välillähän se on jopa ihan normaaliakin tiivistellä pelin aikana kokoonpanoa. Tietysti siitä lähdetään ammattilaissarjassa, että täydellä kokoonpanolla mennään.

Paikka kuuden joukossa hakusessa

Tällä hetkellä sarjassa kahdeksantena oleva KalPa metsästää tiukasti vielä paikkaa kuuden parhaan joukossa, johon sillä on tällä hetkellä matkaa kaksi pistettä. Tiistaina sen kolmen ottelun voittoputki katkesi, kun Tappara nappasi 2-1-voiton voittomaalikisasta Kuopiossa. 

KalPan pirteintä osastoa viime aikoina on ollut kanadalaispuolustaja Mathew Maione, joka on tehtaillut viimeisissä kahdeksassa ottelussa seitsemän tehopistettä. Kultakypärää kantavan puolustajan lisäksi onnistumisia voidaan odottaa joukkueen parhaalta maalintekijältä, Alexander Ruutulta. Kuopiolaisryhmän suurimpana ongelmana kauden aikana on ollut tehottomuus, vaikka paikkoja se onkin pystynyt luomaan riittävästi.

Hyökkääjäkaksikko Janne Tavi- Jerry D'Amigo on päässyt myös viime peleissä pisteiden makuun. Molemmat ovat tehtailleet viimeisissä neljässä ottelussa kolme tehopistettä. 

Jukurit ja KalPa ovat tällä kaudella mitelleet Savon herruudesta tällä kaudella jo viidesti ja KalPa on vienyt nimiinsä taisteluista kolme. Kaksi viimeisintä on kuitenkin päättynyt Jukureiden voittoon ja mikkeliläisryhmä lähteekin metsästämään kolmatta peräkkäistä voittoa kuopiolaisryhmästä.

− Siitä on hyvä jatkaa, miten KooKoota vastaan pelattiin. Samantapainen joukkue tulee vastaan nyt, että ovat hyviä hyökkäyspäässä. KooKoota vastaan puolustettiin keskustaa hyvin ja onnistuttiin pitämään ne pois maalipaikoilta. Jos se ja erikoistilannepelaaminen toimivat samaan tapaan, niin ollaan voitonsyrjässä kiinni, ennakoi Asplund perjantain ottelua.

Seuraa Heitä

Jesper Piitulainen #54 | Jukurit

Laitahyökkääjä

Piitulainen oli KooKoota vastaan vahvassa iskussa ja johti joukkuetta esityksillään. Samanlaista otetta häneltä odotetaan myös KalPaa vastaan.

Mathew Maione #18 | Dinamo R

Puolustaja

Kuopiolaisjoukkueen kultakypärää kantava puolustaja on väläytellyt aiemmissa paikalliskamppailuissakin osaamistaan. Viime kohtaamisessa pistetili karttui kahdella syötöllä ja kanadalaispeluri hamuaa varmasti lisää tehoja perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

KalPan suunta ylös
Jukurit näytti jo piristyneen otettuaan helmikuun taitteessa neljä voittoa viidestä ottelusta, mutta seuraavista viidestä joukkue on voittanut vain yhden. KalPa puolestaan taittoi heikon vaiheensa ja on palannut voittojen tielle keräten pisteitä neljästä viime ottelustaan. Kuopiolaiset ovat selviä ennakkosuosikkeja, mutta materiaalin leveys tuskin riittää murskavoittoon.
1 2
3 4