Liigakomeetalle ailahtelevia vieraita Tampereelta

LIIGA / Ennakko
Henrik Koivisto on häärinyt Jukureiden tehomiehenä alkukaudesta.
Vahvasti kautensa aloittanut sarjanousija Jukurit saa lauantai-illan kamppailuun vieraakseen Tampereen Ilveksen. Vierailijoilla on perjantailta monivaiheinen peli allaan, kun taas mikkeliläisryhmä pääsi huilaamaan vieraskiertueensa jälkeen.

Jukurit vietti viikon reissun päällä kohdaten vieraskaukalossa tiistaina Ässät ja torstaina IFK:n. Vieraskiertue oli tuloksellisesti vahva, sillä joukkue poistui molemmista otteluista täysi pistepotti takataskussaan.

Voitokkaista otteista huolimatta mikkeliläisryhmässä lähtökohtaa Ilves-kamppailuun ei kuitenkaan pidetä ihanteellisimpana.

− Asetelman suhteen tämä tilanne on haastava. Usein se menee niin, että varsinkin voitollisen vieraskiertueen jälkeen se ensimmäinen kotipeli on tosi haastava. On vähän hyvä mieli puserossa ja päästään asettumaan kotiin, niin kyllä siinä on sekä henkisen että fyysisen latautumisen kanssa haasteita. Uskon kuitenkin, että me se pystytään handlaamaan, pohti Jukureiden apuvalmentaja Juuso Hahl.

Neljän ottelun voittoputkessa kulkevan mikkeliläisryhmän voitoissa avainasemassa on ollut tiivis viisikkopuolustus, joka on pystynyt pitämään vastustajat erittäin hyvin poissa ykkössektorin paikoilta. Varsinkin torstain IFK-kamppailussa isännät löivät päätöserässä kerta toisensa jälkeen päätään puolustusmuuriin.

Harjoituskaudella ongelmia tuottanut maalintekokin on alkanut luonnistumaan Jukureilta. Joukkueen kovimpana syömähampaana on toiminut kakkosketjun tehoduo Teemu Tallberg (2+2) - Henrik Koivisto (3+4), mutta myös muun muassa Ilvestä vastaan Liiga-uransa 200. ottelun pelaava Jesper Piitulainen on tuottanut vastustajille harmaita hiuksia.

− Harjoituskaudellakin me pelattiin jo hyvin, mutta siellä tulos jäi vajaaksi. Nyt olemme saaneet tehokkuutta niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin, ja se on tuottanut tulosta, Hahl summasi.

− Tietysti olemme päässeet käyttämään myös sen altavastaajan kortin todella hyvin hyväksemme. Varsinkin otteluiden aluissa olemme olleet terävinä, päästyneet pelin päälle ja ihan tulokseen kiinni, jonka jälkeen olemme pystyneet hoitamaan myös pelit hyvin loppuun.

Ilveksen peli tuloksekasta, mutta ailahtelevaa

Sarjassa kuudentena majailevan Ilveksen kulunut viikko sujui pisteiden valossa myös varsin hyvin, sillä se kaatoi keskiviikkona kotikaukalossaan KooKoon 5-3 ja onnistui perjantaina nappamaan kaksi pistettä 4-3-jatkoaikavoitolla SaiPan vieraana.

Joukkueen otteet ovat kuitenkin ailahdelleet suuresti pelien sisällä. Edellisviikolla KalPaa vastaan joukkue menetti täyden pistepotin viimeisen kymmenminuuttisen mustaan hetkeen, ja perjantaina SaiPa nousi kolmen maalin takaa tasoihin päätöserän loppuhetkillä.

− Täytyy loppuun asti veivata. En halua mitään selityksiä, nämä ovat sellaisia paikkoja, että nupin täytyy kestää loppuun asti ja nyt se ei tuossa rummutuksessa kestänyt, totesi Ilves-luotsi Karri Kivi SaiPa-kamppailun jälkeen.

Ilveksen hyökkäyksessä isoa vastuuta ovat kantaneet SaiPaa vastaan kovia kokeneen Teemu Rautiaisen kanssa tehoketjun muodostaneet Sami Sandell ja Aleksi Mustonen sekä nuori Ville Meskanen.

Molempien joukkueiden erikoistilannepelaaminen on ollut vaihtelevaa: ylivoimapelaaminen on toiminut kohtalaisesti, mutta alivoimalla molemmat ryhmät ovat tilaston hännillä. Jukurivalmentaja Hahl nostikin esiin yhden pelaajan tupsukorvien riveistä erikoistilanteiden osalta.

− Meillä on ollut haasteita alivoimapelaamisen kanssa, vaikka IFK:ta vastaan parempaan suuntaan mentiinkin. Teemu Aalto on siellä sellainen viivatykki, että se pitää selkeästi nostaa esiin.

Pelihuumorin kadotus tavoitteena

Mikkeliläisleirissä on tiedossa, millainen vastustaja lauantai-illan kamppailuun on saapumassa. Joukkueella on myös selkeät suunnitelmat, millä tavoin asetelma pystytään kääntämään omaksi eduksi kaukalossa.

− Ilves vastustajana on aika erityyppinen kuin vaikkapa IFK torstaina oli. Se pelaa aika perinteistä suomalaista kiekkoa: siitä löytyy hyvin rytmitettyä hyökkäyspeliä sekä säntillistä, rytmitettyä puolustuspeliä, Hahl kuvaili.

− Ilves on sellainen joukkue, että kun niille antaa tilaa sekä aikaa ja päästää olemaan kiekolla, niin niillä pysyy pelihauskuus. Sitten kun sen ottaa niiltä pois, niin pystyy kyllä itse viemään peliä. Niiltä pitää saada pelihuumori pois, niin silloin ollaan vahvoilla, linjasi Jukureiden kultakypärää kantava Koivisto.

Perjantain SaiPa-kamppailu toi tamperelaisleiriin jobinpostia, kun Joonas Vihko jäi sivuun ennen ottelua ja Teemu Rautiainen loukkaantui avauserässä. Joukkueesta löytyi kuitenkin uusia vastuunkantajia nuoremmasta kaartista, kun 18-vuotias Otto Koivula upotti kaksi osumaa lappeenrantalaisten verkkoon.

− Vihko jäi pois ennen kuin peli alkoi ja Rautiainen sai kyynärpäästä sellaisen tärskyn, ettei pystynyt ekan erän jälkeen pelaamaan. Minun silmääni oli ihan puhdas pelivahinko, Kivi sanoi.

− Hienoa, että tuo nuoriso sitten käytti jatkoajan ylivoimalla oman mahdollisuutensa.

Jukureiden terveystilanne on erittäin hyvä, sillä joukkue on polvivaivaista Olli Sipiläistä lukuunottamatta terve. 38-vuotias konkarihyökkääjäkin kävi perjantaina luistelemassa ensi kertaa loukkaantumisen jälkeen, mutta paluu peleihin tapahtuu myöhemmin.

Seuraa Heitä

Jesper Piitulainen #54 | Jukurit

Laitahyökkääjä

Lauantaina uransa 200. Liiga-pelin pelaava laitahyökkääjä on tehnyt valtavasti töitä molempiin päihin, mutta tehot ovat jääneet vielä piippuun. Joko Ilvestä vastaan verkko heiluu savonlinnalaistaiturin lavasta?

Otto Koivula #12 | AHL

Hyökkääjä

Loukkaantumisten vuoksi kesken SaiPa-ottelun Sami Sandellin ja Aleksi Mustosen ketjuun nostettu nuorukainen kiitti vastuusta ja iski kaksi maalia, joista toinen oli voittomaali jatkoajalla. Jatkuuko nuorukaisen tehovire?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ilves palauttaa Jukurit sarjanousijan arkeen
Uskomattomassa nosteessa porskuttava mikkeliläisryhmä on näyttänyt epäilijöille, kuinka kapeammallakin rosterilla voitetaan pelejä. Tuntuu kuitenkin olevan vain ajan kysymys, milloin korttitalo leviää ja joukkueen on aika palata arkeen. Vaikka Ilveksen otteet ovatkin ailahdelleet ja Mikkeli on varmasti vaikea paikka vierailla, katkennee Jukureiden liito jo tähän otteluun.
2 3
3 4