Tampere Cupissa Tappara otti Ilveksestä selvän 5−1-voiton.

Jarno Hietanen

Nuori ja nälkäinen Ilves haastamaan Tapparan hurjaa virettä

Liigakauden avausottelussa Ilveksen lupaavat nuoret haastavat hallitsevan mestarin Tapparan, jonka nimivahva miehistö on pelannut tehokkaasti kauteen valmistavissa peleissä.

Liigakauden 2017-18 avauskierroksella pelataan Tampereen paikalliskamppailu. Tamperelaisjoukkueet lähtevät uuteen kauteen varsin erilaisista asetelmista.

Tappara on hallitseva mestari ja suuri suosikki myös tämän kauden voittajaksi. Lisäksi kirvesrinnat ovat kesän aikana pelanneet erinomaisesti sekä harjoitusotteluissa että CHL:ssä. Seitsemän ottelun saldo on yhtä monta voittoa murskaavalla maalierolla 36-11.

Tampereella kuitenkin muistetaan hyvin viime kevään puolivälierät, jolloin Ilves oli lähellä pudottaa Tapparan. Ilveksen venymiskyky tiedetään, ja joukkue on myös kesän harjoituspeleissä esiintynyt nousujohteisesti. 

Kotijoukkue ei varmasti lähde liiga-avaukseenkaan alistumaan, sillä paikallisvastustajan kaataminen kotiyleisön kannustamana on juuri sellainen kauden avaus kuin Karri Kiven luotsaama ryhmä tavoittelee.

Nousevat kyvyt vastaan monivuotinen menestyskonsepti

Tappara on vahvistunut toisen peräkkäisen mestaruuden jälkeen entisestään. Erityisesti kokoonpanon leveys on silmiinpistävää. Vaikka Tappara menettää puolustaja Niko Mikkolan viikoksi NHL-leirille, ja Jan-Mikael Järvinen on loukkaantuneena, joukkue saa silti jalkeille neljä vahvaa hyökkäysketjua ja kolme laadukasta puolustajaparia.

Laadukkaan pelaajamateriaalin lisäksi Tapparan vahvuus on joukkueen identiteetissä. Tappara on tottunut menestymään, ja valmennuksen luoma pelitapa toimii erinomaisesti.

Ilvekselläkin on omat kokoonpano-ongelmansa, kun Joona Koppanen on NHL-leirillä, ja Tapio Laakson pelikunto on epävarma. Ilveksen kokoonpano koostuu paljolti nuorista ja nousevista kyvyistä, mutta takuuvarmoja ratkaisijoita ei liikaa ole.

Esimerkiksi Otto Koivula ja Topias Haapanen ovat Ilves-hyökkäyksessä potentiaalisia ratkaisijoita, joiden kanssa Tappara-puolustuksen on syytä olla tarkkana. Tapparan hyökkäystehoista ovat puolestaan CHL-otteluissa vastanneet erityisesti Kristian Kuusela ja Jukka Peltola.

Tulosvetovihje

Ilves ei yllä yllätykseen
Jo syyskuussa lähes varmaksi mestariksi julistettu Tappara lähtee Tampereen paikallisotteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Entisestään nuorentuneet tupsukorvat ovat yllätysvalmiita ja pystyvätkin haastamaan organisoidun Tapparan. Kirvesrinnat ovat väläytelleet jo todella valmista peliä, eikä Ilves hyvästä haastostaan huolimatta onnistu nappaamaan yllätysvoittoa. Tampereella saatetaankin nähdä varsin organisoitunut kiekko-ottelu, johon kauden alku tuo pienen yllätysmahdollisuuden maali-iloittelusta.
1 3
4 5

» Lähetä palautetta toimitukselle

Seuraa Heitä

Sami Sandell #42 | Ilves

Laitahyökkääjä

Loukkaantumisista kärsinyt taituri on Ilveksen hyökkäyspelin tärkein palanen. Pelikunnossa ollessaan Sandell on Liigan parhaita hyökkääjiä, mutta kaksi edellistä kautta on jäänyt polvivammojen vuoksi torsoiksi. Tälläkin kaudella odotukset ovat taas korkealla.

Kristian Kuusela #71 | Tappara

Laitahyökkääjä

Kolmen vuoden sopimuksen tehnyt taitava laitahyökkääjä on isossa roolissa Tapparan hyökkäyspelissä. Kokenut Kuusela on kiekon kanssa taitava ja älykäs, mutta pienikokoinen hyökkääjä ei kaihda kulmavääntöjäkään.

Kommentit

Tulosvetovihjeet

Jukurit tarraavat Savon herruuteen
3
1 2
Manner ja voitokas debyytti
2
2 3
Ilves ei yllä yllätykseen
1 3
4 5
Viime kauden pettyjät avaavat kauden Hippoksella
4
2 3
Kaskinen nappaa Virran päänahan
2
3 4
Parks väläyttelee, mutta Pelicans vie pidemmän korren
4 5
2 3
SaiPa voittaa ensimmäisen derbyn
2 3
0 1

Loukkaantuneet

lh
Sivussa ainakin maajoukkuetaukoon saakka.
mv
Aivotärähdys. Sivussa toistaiseksi, kuntoa tarkkaillaan päivittäin.
kh
Sivussa ainakin maajoukkuetaukoon saakka.

Tällä kaudella

harjoitusottelut

11.08.2017
Ilves - Tappara
1 - 5

runkosarja