Ilves ja SaiPa katkomaan orastavia tappioputkia

LIIGA / Ennakko
Kuronen kohtaa kasvattajaseuransa SaiPan väreissä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Ilves saa vuoden viimeisessä kotiottelussaan vastaansa SaiPan. Ottelu on molemmille häntäpään joukkueille tärkeä, sillä vain viisi pistettä erottaa 11. sijalla olevan Ilveksen 14. paikalla olevasta SaiPasta.

Tapaninpäivän ottelukierroksella Ilves hävisi vieraskentällä HPK:lle johdettuaan Jerry D'Amigon kahdella maalilla ensin 2-0. HPK nousi 3-2-jatkoaikavoittoon. SaiPa hävisi sekin jatkoajalla, niin ikään 3-2, kun Pelicans oli Lahdessa pelatussa ottelussa etevämpi. 

Molemmilla joukkueilla on orastava tappioputki, sillä Ilves on hävinnyt kaksi, ja SaiPa kolme edellistä otteluaan. Toisaalta Ilveksenkin sisäolosuhteissa napatusta voitosta on kulunut jo liki kolme viikkoa.

Keskinäiset ottelut tiukkoja vääntöjä

Molemmat joukkueiden kauden aiemmista kohtaamisista on päättynyt maalin erolla jommalle kummalle. Lappeenrannassa Ilves voitti jatkoajalla 3-4, kun Otto Koivula viimeisteli kaksi maalia. Tämän päivän ottelussa Koivula ei tupsukorvien apuna ole, sillä mies viilettää Nuorten Leijonien matkassa Kanadan MM-kisoissa.

Tampereella Ilves oli parempi maalein 2-1. Tuolloin voittomaalin ampui Ville Meskanen. Hän on ollut Ilveksen pirteimpiä pelaajia alkukaudella.

SaiPan tehokkain mies on ollut Curtis Hamilton, mitä keskinäisiin otteluihin tulee. 

Ilves on tehnyt molemmissa kohtaamisissa ottelun kaksi ensimmäistä maalia.

Kuumia pelaajia tarvitaan jälleen

Ilveksen tehokkaimpiin pelaajiin on viime otteluissa kuulunut D'Amigo, joka teki kaksi osumaa HPK-ottelussa ja ratkaisi HIFK-ottelun Sorsapuiston Ulkojäät-tapahtumassa. Lisäksi D'Amigo on päässyt peli peliltä paremmin mukaan Ilveksen pelitapaan ja suomalaiseen liigaan.

Ilveksen kasvatti Mikael Kuronen on onnistunut tekemään maalin kahdessa edellisessä SaiPan ottelussa. Urallaan hyväksi maalintekijäksi kehittynyt Kuronen onkin ollut lappeenrantalaisten pirteintä osastoa syyskauden aikana.

Maalivahtiosastolla Jussi Markkanen on ollut enemmän tai vähemmän poissa joukkueensa maalilta, mutta nyt näyttäisi siltä, että kokenut veräjänvartija olisi valmis ottamaan joukkueen kannettavakseen. Markkasen torjuntataitoja Lappeenrannassa tarvitaankin kipeästi.

Ilveksellä ykkösvahdin asemassa oleva Hannu Toivonen oli jo välillä lähes maagisen hyvä, mutta nyt hänellä on menossa jälleen tavallisempi ajanjakso torjuntahommissa. Ilves tarvitsee huippuvireistä Toivosta taistellakseen voitosta ilta toisensa jälkeen.

Tilastojen ihmeellinen maailma

Ilves ja SaiPa ovat ottaneet Liigassa kolmanneksi ja neljänneksi eniten jäähyjä. Vain Ilves on onnistunut edes jollain tasolla hyödyntämään vastustajiensa jäähyherkkyyttä kauden edetessä, sillä tupsukorvat ovat ylivoimatilastossa kuudennella tilalla. SaiPa löytyy kolmanneksi viimeiseltä askelmalta.

Molemmat joukkueet ovat vertailtaessa varsin kehnoja aloittajia. Sekä hyökkäys- että puolustuspään aloituksia tarkasteltaessa, molemmat joukkueet löytyvät kaikkien joukkueiden vertailun huonommalta puolikkaalta.

Kun tarkastellaan lauottujen ja vastaanotettujen laukausten erotusta, käy ilmi, että Ilves on laukonut vastustajan maalia kohti hieman enemmän kuin mitä sen maalia kohti on lauottu. SaiPa puolestaan on ottanut vastaan huomattavasti suuremman määrän vetoja, kuin mitä joukkue on itse suorittanut.

Seuraa Heitä

Jerry D'Amigo #89 |

Hyökkääjä

D'Amigo on kankeahkon alun jälkeen noussut yhdeksi tupsukorvien tärkeimmistä hyökkääjistä. Luisteluvoimainen yhdysvaltalainen on päässyt viime otteluissa maalein makuun. Häkin heiluntaa Ilves tarvitsee häneltä jatkossakin.

Mikael Kuronen #78 |

Laitahyökkääjä

Ilves-kasvatti Kuronen on ollut joukkueensa pirteitä onnistujia syyskaudella. Maaliverkko on heilunut mukavaan tahtiin myös viime peleissä. Päteekö "ei kahta ilman kolmatta"-sanonta peräkkäisten pelien maalinteon osalta entistä seuraa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

SaiPa palaa kotiin tyhjin käsin
Jerry D'Amigo on ottanut hiljalleen roolia Ilveksen hyökkäysrivistössä ja tamperelaisten otteet ovat olleet joistain tappioista huolimatta parempaan suuntaan. SaiPan meno taas sakkaa pahemman kerran. Kolmen pisteen voitot ovat olleet harvassa. Ilves korjannee melko helpot pisteet vierailta - mahdollisesti hyvinkin selvin numeroin.
4 5
1 2