Toinen lintuparvi Ilveksen vieraaksi tällä viikolla

LIIGA / Ennakko
Pelikaani liihottaa Hakametsään
Ilves ja Pelicans kohtaavat lauantain huippukiimaisessa ottelussa Hakametsässä. Molempien kuntopuntari ei ole häävi viime ajoilta, vain kolme voittoa viimeisestä kymmenestä ottelusta. Ottelusta voinee siis odottaa tasaista.

Kotijoukkue Ilves, joka on pelannut melko vuoristoratamaisesti koko kauden, sai kovan vierasvoiton liigakärki Tapparasta torstaina. Vierasottelut ovatkin olleet enemmän Ilveksen makuun. Ilves on pelannut 20 vierasottelua ja ottanut kahdeksan voittoa. Kotona samalla periodilla on tullut vain neljä voittoa.

Toinen lintuparvi, Sport, kävi ryöstöretkellä tiistaina Ilveksen vieraana. Jostain syystä Ilves tuntuu pelaavan paremmin vieraissa. Pelicansilla tilastot ovat toisin päin, kuten sillä entisellä neidolla. Kotona sujuu paremmin, vieraissa heikommin. 

Molemmat joukkueet ovat suunnilleen tehneet yhtä paljon maaleja kuin päästäneet. Maaleihinhan tämä ottelu ratkeaa, tai sitten siihen, ettei niitä tehdä. Toisaalta nykypäivänä ei voida peliä päättää ilman maaleja, joten vähintään yksi maali pitää tulla. Kuitenkin tarkoitus on olla parempi, eli tehdä enemmän maaleja.

Taivas varjele mitä sieltä tulee

Ilveksen alivoima. Liigan parasta viime kierroksilla. Samalla ajanjaksolla Pelicansin ylivoima on ollut heikohkoa. Tässä on yksi ratkaisun paikka, ettei lahtelaisten hyökkäystä harhauteta kebab-kioskille.

Ilveksen runneltua joukkuetta ei voi sanoin enempää kuvailla. Pelaajia loukkaantuu ja joukkue pelaa vajaamiehisenä jatkuvasti. A-nuorista on nostettu pelaajia, mutta jossain menee se rajakin, paljonko voidaan nostaa.

Eikä Pelicans ole tässä pekkaa pahempi. Antti Erkinjuntti ja Justin Hodgman olisivat mille tahansa joukkueelle menetyksiä. Iikka Kangasniemi johtaa sisäistä pistepörssiä vaikka on pelannut kolmanneksen vähemmän otteluita. 

Ilvekseltä puuttuvat Veli-Matti Vittasmäki, Teemu Rautiainen, Eemeli Suomi sekä Matias Sointu. Vastavuoroisesti kotijoukkue marssittaa kokoonpanoon kaksi uutta pelaajaa, jotka saavat ensimmäisen liigapelin alleen. Ykköspakkipariin sijoittuu Henry Mäntylä, ja ylimääräisenä hyökkääjänä aloittaa Joona Ikonen.

Seuraa Heitä

Jerry D'Amigo #89 |

Hyökkääjä

Mies on viimein päässyt vauhtiin hitaan alun jälkeen. 25 otteluun 17 pistettä, ja hän on noussut yhdeksi tärkeistä pelaajista.

Antti Tyrväinen #89 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Taklauskone palaa Hakametsään ensimmäisen kerran sitten myrskyisän lähdön Ilves-paidasta viime kaudella. Miten käy?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ilvekselle luvassa niukka voitto lahtelaisista
Ilves osoitti edellisessä ottelussaan, että joukkue pystyy kaatamaan vastustajia vaikka sarjan kärjestä. Lahtelaisilla tuntuu olevan vaikeuksia hyökkäyspään pelin kokoamisessa. Ilveksen pelin kulmakivenä toimii maalivahtipeli, joka tulee tämänkin ottelun ratkaisemaan. Pelicans tulee pysähtymään tamperelaisten puolustus- ja maalivahtipelaamiseen.
3 2
1 2