Kärppien jälkeen isompien petojen vuoro − KalPa ottaa Ilveksen käsittelyyn

LIIGA / Ennakko
Ilveksen kultakypärä Eemeli Suomi yrittää palauttaa joukkueensa voittokantaan
Kuva © Saana Hakala
Hakametsässä nähdään torstaina liigakiekkoa viimeisen kerran tämän vuoden puolella, kun illan isäntä Ilves saa vastaansa KalPan Kuopiosta. Ottelu on joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella. Aiemmat pelit ovat olleet tiukkoja kummankin joukkueen saalistettua vuorollaan sarjapisteet kotikaukaloissaan maalin erolla.

Edellisen kerran KalPa vieraili Tampereella lokakuun lopussa, jolloin Ilves oli parempi maalein 2−1. Tuolloin KalPan valmentaja Sami Kapanen harmitteli joukkueensa tehottomuutta etenkin vieraskentällä.

KalPalle alkukausi oli kaiken kaikkiaan vaikea, mutta tuon Tampereella koetun tappion jälkeen joukkueen kurssi kääntyi. Maaleja alkoi syntyä ja KalPa hävisi seuraavista 12 ottelusta ainoastaan yhden ja senkin vasta voittolaukauskisan jälkeen.

Hurja pisteputki katkesi ennen joulutaukoa KalPan hävittyä kaksi kertaa kolmeen peliin. Tauolta KalPa tuli levänneenä ja näytti karkaavan murskavoittoon Kärppiä vastaan tapaninpäivän taistossa. Lopulta voittoa juhlittiin Niiralan montussa vasta voittolaukauksien jälkeen.

Ilveksen kausi on ollut varsin mollivoittoinen. Synkän marraskuun jälkeen tunnelin päässä on kuitenkin pilkahdellut hieman valoa. Edellisestä kahdeksasta ottelusta on irronnut neljä voittoa ja turkulaisetkin veivät voiton vasta jatkoajalla.

Tapaninpäivänä paikalliskamppailussa Ilves jäi pisteittä Tapparaa vastaan, pitkälti heikon alivoimapelaamisensa ansiosta. Ilves on valahtanut alivoimatilastoissa jumbosijalle, kun taas KalPa tappaa jäähyjä viidenneksi parhaiten.

Toisaalta kolikon kääntöpuolella Ilveksen ylivoima on ollut tehokkaampaa kuin kuopiolaisilla, joten puntit ovat erikoistilanteiden osalta melko tasan.

KalPan maalinsuulla Denis Godla ja Niko Hovinen ovat onnistuneet kelvollisesti ja KalPa onkin yksi vähiten maaleja päästäneistä joukkueista. Ilves puolestaan on päästänyt eniten maaleja syyskauden aikana, peräti 39 maalia enemmän kuin KalPa. Oman mausteensa maalivahtipeliin tuo varmasti se, että Ilveksen maalivahti Riku Helenius vaihtoi kuopiolaisten edellisen Tampereen visiitin jälkeen pukukoppia siirtyen KalPasta Ilveksen paitaan.

Kumpikaan joukkue ei ole maaleilla mässäillyt. Piristyneestä pelistä huolimatta KalPa on edelleen kolmanneksi tehottomin joukkue liigassa. Joulukuun peleissä KalPa on kuitenkin onnistunut neljästi tekemään yli viisi maalia ottelussa, joten Hakametsässä voidaan odottaa maalirikasta ottelua.

Ilvestä ei tosin maalinteossa auta joukkueen viidenneksi tehokkaimman pelaajan, Otto Koivulan, poissaolo. Nuoria leijonia edustavan Koivulan lisäksi Buffaloon matkasivat Ilvekseltä Joona Koppanen ja KalPalta Joni Ikonen.

Tilastojen valossa ottelu vaikuttaisi kääntyvän Kapasen miehistölle, mutta mikäli Karri Kivi saa tiivistettyä joukkueensa peräpään, tulee ottelusta aiempien keskinäisten kohtaamisten tapaan tiukka vääntö, joka voi kääntyä kummalle hyvänsä.

Seuraa Heitä

Kai Kantola #81 |

Laitahyökkääjä

Vanha maalitykki ei ole ollut entisessä vireessä. KalPa kaipaa Ilvestäkin urallaan edustaneen Kantolan tehoja. Kautta on vielä jäljellä, joten aika näyttää löytääkö kiekko Kantolan lavasta maalin perukoille alkukautta useammin.

Tapio Laakso #71 |

Keskushyökkääjä

Kaksi ylivoimamaalia Tapparan verkkoon tapaninpäivänä oli oiva osoitus Laakson vaarallisuudesta. Pyyteetön työntekijä pystyy myös ratkaisemaan otteluita.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

KalPa korjaa pisteet Tampereelta
KalPa on saanut pelaajia takaisin ruotuun ja jatkanut vahvoja otteitaan, vaikka Kärppiä vastaan meinasikin käydä vanhanaikaisesti. Ilveksenkin esitykset ovat piristyneet ja varsinkin hyökkäyspään pelaaminen on parantunut. Puolustuspäässä on kuitenkin ollut ongelmia ja siihen KalPa vauhdikkaalla pelillään myös varmasti iskee. Kuopiolaisten tiivis puolustaminen ja vahva maalivahtipelaaminen pitävät tukkivat Ilveksen maalihanoja ja KalPa kääntää pelin edukseen.
1 2
3 4