Pöllyääkö karva, kun Ilves ja Kärpät ottavat yhteen Hakametsässä?

LIIGA / Ennakko
Veini Vehviläinen oli ohittamaton joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.
Kuva © Saana Hakala
Sarjajohtaja Oulun Kärpät saapuu Ilveksen vieraaksi Tampereelle. Ilves tarvitsee kipeästi lisää pisteitä, jottei pudotuspeliviiva karkaisi liian kauaksi. Vaikka Kärpät on ollut tällä kaudella Ilvekselle liian kova pala, ei Ilves myy turkkiaan halvalla. Kärpät on ollut viime otteluissa pienessä suvannossa, mikä ei ainakaan heikennä Ilveksen mahdollisuuksia.

Ilveksen viimeisestä neljästä ottelusta kolme on mennyt jatkoajalle, mutta näistä otteluista tupsukorvat ovat poistuneet voittajina kaukalosta vain kerran, kun KalPa kaatui Hakametsässä lukemin 3−2.

Sarjajohtaja Kärpät puolestaan katkaisi edellisessä ottelussaan neljän pelin tappioputken, kun Jukurit kaatui Mikkelissä niukasti 2−1. Oululaisilla on ollut viime otteluissa yllättävän kovia vaikeuksia. Sarjataulukossa TPS ja Tappara ovatkin hiipineet sarjakärjen tuntumaan.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti tällä kaudella. Syyskuun viimeisenä päivänä Kärpät voitti Oulussa lukemin 4−3. Marraskuussa Veini Vehviläinen puolestaan nollasi Ilveksen Tampereella. Tupsukorvilla onkin keskiviikkona revanssin paikka.

Ilves menetti viikonloppuna pelaajan, josta olisi varmasti ollut joukkueelle hyötyä myös kevätkaudella. Bill Thomas teki kuuteen otteluun kolme pistettä ja esiintyi muutenkin vakuuttavasti, mutta ei halunnut jatkaa joukkueessa koeajan jälkeen.

Tamperelaisilla on viisitoista pistettä matkaa pudotuspeliviivaan, mutta Karri Kiven joukkueet ovat yleensä olleet keväällä parhaimmillaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, vieläkö joukkuetta vahvistetaan, vai mennäänkö nykyisellä pelaajapakalla kohti kevättä ja siirtorajaa.

Kärpissä hyvää kautta pelannut Veini Vehviläinen on vaihdettu kahdessa edellisessä ottelussaan pois maalilta. Syksyllä aivotärähdyksestä kärsinyt Jussi Rynnäs on kuitenkin ollut viime aikoina mies paikallaan.

Ilveksen maalivahdit eivät ole vakuuttaneet missään vaiheessa kautta. Puolustukseltakaan ei ole liikkaa apuja tullut, mutta Antti Lehtoselta ja Riku Heleniukselta vaaditaan varmempia otteita, jos Ilves haluaa jatkaa kauttaan vielä runkosarjan jälkeen.

Kivi sanoi joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen Ilveksellä olleen kaikki liossa, mutta sekään ei riittänyt. On mielenkiintoista nähdä, onko tamperelaisilla tällä kertaa saumaa pienessä vastatuulessa seilaavaa kärppälaivaa vastaan.

Molemmat joukkueet pääsevät illan otteluun ilmeisen terveinä. Ilveksellä ei ole ilmoitettuja poissaoloja, ja Kärpiltäkin puuttuu vain Aku Kestilä. Jari Sailio on vielä tämän ottelun pelikiellossa.

Ilveksen Otto Koivula ja Joona Koppanen sekä Kärppien Rasmus Kupari olivat nuorten maajoukkueen matkassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, eivätkä ole joukkueidensa mukana vielä keskiviikkona.

Seuraa Heitä

Teemu Rautiainen #19 | HPK

Laitahyökkääjä

Rautiainen pelasi vahvan joulukuun jääden vain yhdessä ottelussa ilman pisteitä. Jatkuuko pistetehtailu Kärppiä vastaan, kun Rautiainen painaa kultaisen kypärän päähänsä?

Charles Bertrand #9 | ERC Ingolstadt

Laitahyökkääjä

Vaikka hyvässä joukkueessa on helppo pelata, pelaa ranskalainen uransa parasta kautta. Maalipörssin kärkinimi katoaa hetkittäin kuvasta, mutta on aina vaarallinen kiekon saadessaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät pykälän parempi
Ilves on taittanut suurimmat pelilliset vaikeutensa, toisaalta Kärpillä on takana tuloksellisesti kauden heikoin jakso. Suuressa kuvassa kokonaisuus ei silti muutu. Kärpät on edelleen sekä materiaalin puolesta että pelillisesti Ilvestä edellä. Kärppien rivistössä ratkaisuvoimaa on useammassa kentällisessä, puolustuksen kokonaisuus on yksi Liigan vahvimmista ja maalivahtipelin epäonnistumista ei kannata odottaa.
1 2
2 3