Limuautomaatit ulos, HPK marssittaa jäälle urheilullisen joukkueen

LIIGA, KHL / Ennakko
Vielä viime kaudella Juho Keränen ja Otto Paajanen kamppailivat toisiaan vastaan.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK avaa kautensa harjoitusottelulla KHL-joukkue Sibiriä vastaan. Rajusti uudistunut joukkue satsaa urheilullisuuteen.

Hämeenlinnassa aloitettiin jääharjoitukset elokuun alussa. Ensimmäistä liigakauttaan penkin takana HPK:n apuvalmentajana aloittava Timo Turunen, 51, vastaa joukkueen fysiikkaharjoittelusta.

− Olemme harjoitelleet jäällä kovaa, mutta järkevästi. Painotus on ollut puolustuspelaamisessa, Turunen kuvailee.

Turunen vannoo nykypäivän trendien mukana oikean ravinnon nimeen. Hänen mukaansa painotukset ovat muuttuneet reilusti vuosien varrella.

− Aiemmin ajateltiin, että kolmikon harjoittelu, ravinto ja lepo tärkeys jakaantuu tasan. Nykyään tuntuu, että ravinnon merkitys on lähempänä viittäkymmentä prosenttia, Turunen toteaa.

Hänen mukaansa oikeanlainen ravinto on se tekijä, joka nostaa huippuyksilöt muiden edelle. Turunen luettelee esimerkkeinä jääkiekkoilijat Joonas Donskoin ja Joonas Kemppaisen sekä tenniksen puolelta supertähti Novak Dokovicin.

Turusen mukaan HPK:lla on kasassa urheilullinen joukkue ja saadut testituloksetkin tukevat tätä väitettä. Yksi kovakuntoisimmista pelaajista on useamman vuoden Kärpissä pelannut, mutta täksi kaudeksi HPK:hon siirtynyt hyökkääjä Juho Keränen.

Toukokuussa Hämeenlinnaan perheineen muuttanut Keränen harjoitteli koko kesän omatoimijakson uudessa kotikaupungissaan. HPK:n urheilullisuuden parantamiseksi Keränen on tehnyt muutoksia myös joukkueen pukukopissa. Limuautomaatti sai lähteä.

− En ole ennen nähnyt minkään ammattilaisjoukkueen pukukopissa limpparikonetta. Eivät ne kuulu sinne, juodaan limpparit sitten vaikka kotona, Keränen hymähtää.

Keräsellä on takanaan pitkä rupeama Kärpissä. Fyysisenä rymistelijänä Oulussa tunnettu 31-vuotias siirtyi Hämeenlinnaan vaihtelun ja isomman roolin perässä.

− Osaan myös pelata! Muutin Ouluun 16-vuotiaana, joten puolet elämästä on tullut vietettyä siellä.

Tuttuja vieraita Siperiasta

HPK:n ensimmäinen harjoitusottelu pelataan lauantaina, kun hämeenlinnalaiset saavat vastaansa Sibirin Novosibirskistä. Joukkueessa pelaa Joonas Kemppaisen ja Eero Elon lisäksi myös Jokipoikien ja TPS:n maalilta tuttu Alexander Salák sekä Venäjän maajoukkueestakin tuttu järkälemäinen rymistelijä Jevgeni Artjuhin.

HPK:n ketjukoostumukset ovat eläneet jääharjoituksissa jonkun verran ja ketjuja lyödään lukkoon vasta pelipäivänä. Maalilla aloittanee kanadalainen Nathan Lawson. Vammojen vuoksi sivussa ovat varmuudella puolustaja Kirill Tulupov sekä hyökkääjät Oula Palve ja Niko Kapanen.

Sibir on valmistautunut jo elokuun lopulla starttaavaan KHL:n runkosarjaan jo heinäkuusta lähtien. Joukkue kohtasi perjantaina Lempäälässä Ilveksen. Sibir nuiji tamperelaiset peräti maalein 7-1. Kemppainen ja Elo merkkauttivat kumpainenkin tehopisteet 1+1.

» Lähetä palautetta toimitukselle