Kenelle kiekot pomppivat finaalitrillerin seuraavassa osassa?

LIIGA / Ennakko
Hetki lepoa ja taas jatketaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Tappara pesi kasvonsa perjantaina kotonaan, mutta lauantaina pitäisi pystyä iskemään maaleja myös vieraissa. Joko tamperelaiset ohittavat Ville Husson Helsingissä?

Perjantain peli oli Tapparan paras esitys finaalisarjassa, mutta HIFK:kin oli kova, vaikkei saanutkaan kiekkoa mistään sisään. Lopulta Tapparan ykkösketju ratkaisi ottelun, mutta lauantaina HIFK on jälleen suosikki kotonaan.

Henkisesti joukkueen on toki osattava käsitellä se tosiasia, että ratkaisumahdollisuuden sijaan käsillä onkin tasalukemissa oleva sarja. Lauantain peli tulee nopeasti, mutta toisaalta HIFK on ollut samassa tilanteessa jo kahdesti tänä keväänä: sekä Pelicans- että JYP-sarjoissa joukkue pelasi vahvan kotipelin sarjan ollessa 2-2.

Patrik Laine on niin kovassa vireessä, että saattaa ratkoa Tapparalle pelejä yksinkin. Kirvesrintojen kapteeni Jukka Peltola taas sai perjantain ottelussa silmävamman, ja hänen poissaolonsa on etenkin alivoimapeliin kova isku.

HIFK:lta Tommi Taimi on loppukauden sivussa, ja Daniel Grillfors ei pelannut ainakaan perjantaina. Kestääkö kotijoukkueen puolustus, jos kaksi tärkeää miestä on sivussa? 

Tomi Karhunen keräsi itsensä edellisen Helsingin-pelin nöyryytyksen jälkeen hyvin perjantaiksi. Nyt pitäisi jälleen olla parempi kuin virkaveli Ville Husso - ja lisäksi toivoa, että kiekot pomppivat omien hyväksi.

Mahdollisista pelikielloista ei ole vielä tietoa, mutta Tomas Zaborsky on asetettu kurinpitokäsittelyyn. Tuukka Mäntylästä ei vielä tiedetä.

HIFK:n Arttu Luttinen ei lähtenyt perjantain pelin jälkeen kommentoimaan tuomarien edesottamuksia

− En minä jaksa siitä jauhaa. Ei nämä pelit siihen ratkea. Jos et tee yhtään maalia, et voita, Luttinen naulasi.

Tapparan Henrik Haapala taas korosti avausosuman tärkeyttä.

− Me tarvitaan se ensimmäinen maali. Onneksi tänään saatiin se. Pelattiin ja puolustettiin hyvin ja saatiin ylivoimalla paikkoja. Onneksi meillä on tuommoisia äijiä ketkä iskevät, Haapala summasi.

Jatkoajan timanttikuvassa Juhani Jasu näyttää isännän otteita. Kuka on lauantaina isäntä Helsingissä?

» Lähetä palautetta toimitukselle