HIFK tarvitsee parempia maalipaikkoja Tapparan kaatamiseen

LIIGA / Ennakko
HIFK pääsi ensimmäisessä ottelussa vain harvoin laukomaan laadukkailta paikoilta.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Tapparan ja HIFK:n välieräsarjan toisessa ottelussa HIFK hakee kauden ensimmäistä voittoaan kirvesrinnoista. Tappioputken katkaisemiseksi HIFK:n on ensisijaisesti päästävä paremmille maalintekopaikoille.

Sarjan ensimmäisessä ottelussa jo viime kevään viimeisistä otteluista tuttu kaava sai jatkoa. Tasainen ottelu, jossa Tappara oli asteen terävämpi joukkue ja lopputuloksissa niukasti edellä.

Ottelun sankariksi nousi voittomaalin iskenyt Sebastian Repo, joka yllätti Kevin Lankisen ottelun lähestyessä puoltaväliä. Tapparan maalilla Dominik Hrachovina pelasi nollapelin, muttei joutunut venymään äärimmilleen. 

HIFK sortui ensimmäisessä ottelussa myös jäähyilyyn vastustajaansa huomattavasti enemmän. Vaikka helsinkiläisten alivoima toimi, söi viiden alivoiman tappaminen kuitenkin tehoja hyökkäyspelaamisesta. Tapparalle tuomittiin ainoastaan yksi kahden minuutin rangaistus sekä ottelun päätösvihellyksenjälkeen tuomittu kymmenen minuutin käytösrangaistus.

Tapparan kestettävä HIFK:n alkurynnistys, HIFK:n päästävä vetopaikoille

HIFK on ollut pudotuspeleissä pelillisesti parhaimmillaan otteluiden avaus kymmenminuuttisilla. Tuloksellisesti otteluiden alut eivät ole tuottaneet vielä kasapäin maaleja, mutta usein pelin hallinta on ollut helsinkiläisillä. Torstaina joukkue on löydettävä paineistuksen rinnalle myös tehoja, sillä toistamiseen Tapparaa ei saa päästää iskemään avausmaalia. Varsinkin kun avausottelussa HIFK jäi kokonaan ilman maaleja. 

Myös joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa HIFK karvasi alkuvaiheessa aktiivisesti syvältä Tapparan maalin takaa, aiheuttaen ongelmia kirvesrintojen puolustukselle. Ottelun edetessä vierailijat eivät löytäneet vastaavaa rytmiä omaan peliinsä, vaan sortuivat passiivisuuteen sekä kiekollisena että kiekottomana.

Vaikka HIFK sai kiekonriistoja, laadukkaat maalipaikat antoivat odottaa itseään, sillä usein Tappara oli kiekonmenetyksen jälkeenkin askeleen HIFK:ta edellä. Koko ottelun aikana HIFK pystyi laukomaan aloituspisteiden väliseltä parhaalta maalintekosektorilta vain kaksi kertaa kohti Hrachovinan maalia. Kaikkiaan Tapparan maalivahti joutui venymään vain 15 kertaa kiekon tielle. 

Keskialueella Tappara on kaksikosta selvästi vahvempi joukkue. Puolustussuuntaan HIFK pystyi ajoittain ohjaamaan Tapparaa haluamaansa suuntaan pois parhaalta maalintekosektorilta. Suurin ero olikin Tapparan keskialueen puolustuksessa. HIFK yritti rauhoittaa hyökkäyspeliään nopeiden kääntöjen sijasta, mutta keskialueen ylittämisestä muodostui ylittämätön este helsinkiläisille.

Jasu on Tapparalle iso menetys

Keskushyökkääjä Juhani Jasu jäi ensimmäisessä välieräottelussa HIFK-hyökkääjä Kai Kantolan jyrän alle ja on sivussa torstain ottelusta. Jasu ei ole pistemies, mutta äärimmäisen luotettava ja monipuolinen sentteri.

Tiistain pelissä Jasun paikalle nelosketjun keskusmieheksi hyppäsi äkisti puolustaja Aleksi Salonen, joka on kiekollisena taitava ja hyökkäyssuuntaan aktiivinen, mutta puolustajan peluuttaminen sentterinä kuulostaa enemmän huonon urheiluromaanin juonenkäänteeltä kuin mestarisuosikin strategialta.

Jasun merkitys korostuu erityisesti aloituksissa ja alivoimalla. 29-vuotias Lukko-kasvatti on pudotuspeleissä ollut kymmenenneksi ahkerin aloittaja. Alivoimalla on kertynyt peliaikaa Tappara-hyökkääjistä toiseksi eniten.

Vaikka Salonen jotenkuten hoitaisikin sentterin tonttia tasakentällisin, tarvitaan Jasulle korvaaja ensisijaisesti erikoistilanteisiin. Tappara-hyökkääjistä Kristian Kuusela ja Jukka Peltola ovat urallaan pelanneet myös sentterinä. Molemmilla on annettavaa myös alivoimapeliin.

Kumpikaan ei ole toistaiseksi noussut hyökkäyspelissä parhaalle tasolleen, joten ketjukoostumusten muuttaminenkin on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Seuraa Heitä

Kai Kantola #81 |

Laitahyökkääjä

Paikastaan kokoonpanossa runkosarjan lopussa taistellut Kantola on noussut pudotuspeleissä uuteen kukoistukseen. Röyhkeyden ja rohkeuden korostuessa Kantola on noussut esiin.

Teemu Nurmi #17 |

Laitahyökkääjä

Runkosarjan tehomies ei ole päässyt vielä parhaaseen vireeseensä pudotuspeleissä. Yrityksen puutteesta miestä ei voi kuitenkaan syyttää, sillä ensimmäisessä kamppailussa oli seitsemällä laukauksellaan koko kentän toiseksi ahkerin laukoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tasaiset taistot jatkuvat
Ensimmäisessä ottelussa Tappara piti HIFK:n nollilla. Kotikentällään HIFK saa maalihanat auki, mutta karkeloita on turha odotella. Vaikka HIFK on petrannut kotiesiintymisiään, lähtee Tappara ensimmäisen osaottelun perusteella vähintään tasavertaisena otteluun. Vähämaalinen ja tasainen ottelu odotettavissa, eikä HIFK:n pudotuspelikevään viides jatkoaikakaan olisi yllätys.
1 2
2 3